Keltainen oksa

Aina se yllättää, kun näkee syksyn ensimmäiset merkit ja kellastuvat lehdet. Joko nyt? Kesä on kääntymässä syksyyn. Huomasin pihakoivussa yhden koko oksan kaikkien lehtien kellastuneen, vaikka muuten puu ja toisetkin puut siinä vierellä ovat vielä aivan vihreitä. Yksi keltainen oksa!

Siihen on syynsä, miksi lehdet kellastuvat ja putoavat sitten puusta. Syy on se, että valon määrä vähenee ja päivä lyhenee syksyllä. Lehtien vihreä aine, klorofylli, on kasville elintärkeä ja auringonvalo on energiaa. Kasvit yhteyttävät ja klorofyllin avulla muodostavat hiilidioksidista ja vedestä sokeria ja samalla vapautuu happea. Syksyllä auringonvalo vähenee, lehtivihreä siirtyy puunrunkoon seuraavaa kevättä varten.

Niinpä meillä Pohjolassa on neljä upeaa vuodenaikaa. Keväällä jälleen puu viheriöi rungossa olevan elämän nesteen avulla, paitsi siinä tapauksessa, että puu kaatuu ja menettää juuriyhteytensä maan ravinteisiin. Alkaa lahoamisprosessi. Vanhan rakennuksen aikoinaan komeat hirret, nyt jo lahoamassa, nämä hirret osuivat silmiini Siikakosken maastossa ulkoillessani (kuva) ja muistuttivat tästä.

Tekemäni havainnot nostivat mieleeni kolme sanaa: yhteys ja sisäinen ja ulkonainen ja nimenomaan sanojen merkityksen hengellisessä elämässä.

Jeesus kertoi vertauksen lammastarhasta ja selitti sitten, mitä hän vertauksella tarkoittaa. Lammastarhaan mennään sisään ovesta ja Jeesus sanoi: minä olen ovi. ”Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden.” Joh. 10: 1- 10.

Jeesus on ovi ja hänen kauttaan käydään sisälle Jumalan valtakuntaan ja sitten Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä.

On sisäinen ja on ulkonainen. Paavali vertaa tätä siihen, että Kristuksen evankeliumin valo on loistanut sydämiimme ja tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Emme lannistu, vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä.

Lehdet kellastuvat, tukka harmaantuu, askel alkaa olla lyhyt ja kömpelö, kuitenkin sisäisessä maailmassa, sydämessä, sisäisessä ihmisessä on ilo ja rauha, nuoruus ja ikuinen elämä. Totta toki on se, mitä Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä 7: 22 – 23. ”Sisäisen ihmiseni puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain, mutta jäsenissäni näen toisen lain. Se sotii mieleni lakia vastaan ja pitää minua vangittuna synnin lakiin, joka on minun jäsenissäni.”

”Rukoilen, että hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa niin, että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne”, näin Paavali rohkaisi efesolaisia, olkoon se rohkaisuna meillekin, että oppisimme tuntemaan Kristuksen rakkauden.

 Vielä yhteydestä, myös keskinäisestä yhteydestä. Jeesus kuvasi itseään myös vertauksella viinipuusta ja oksista. Jeesus on tosi viinipuu. Isä on viinitarhuri. Jeesus kehottaa pysymään hänessä ja hän lupaa pysyä meissä. Jeesus on viinipuu, me saamme olla oksia, oksalla on yhteys puun rungossa kulkevaan elämän nesteeseen. Oksa ei itsessään kanna hedelmää. Viinipuusta tulee oksiin se voima ja elämä, joka tuottaa hedelmän. Yhteys tuo elämännesteen, ilman sitä oksa kuivuu. Yhteys totiseen viinipuuhun tuo yhteyden myös toisiin oksiin, olemme samassa viinipuussa. Olkoon meillä keskinäinen yhteys myös ihmisten välillä.