Kuulenko oikein

 

Oletko valmis lähtemään liikkeelle silloinkin, kun et tiedä, mihin olet saapuva ja mitä kohtaat matkan varrella? Tämä kysymys tulee puntaroitavaksi ensinnäkin silloin, kun Jumala kutsuu ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalaan eli uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja uskon kautta ottamaan vastaan pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Jumalalle annetun myöntävän vastauksen jälkeen päämäärä on selvä, se on taivaankoti. Entä mitä sitten on vielä matkan varrella odotettavissa?

Kuuliaisuus näkyy elämässämme. Kenelle olemme kuuliaisia? Tai mille olemme kuuliaisia? Raamattu kertoo Aabrahamista näin: ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, joka hänen oli määrä saada perinnöksi. Hän lähti tietämättä, minne saapuisi.” Hepr. 11:8. Jumala kutsui Aabrahamia. Kutsun sisältö oli: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka sinulle osoitan.” Oli Jumalan lupaus, että hän osoittaa maan ja paikan, josta tulee Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä maa. Kuitenkaan lähtöhetkellä Aabraham ei tiennyt, mikä se maa on. Hän sai selkeän kutsun ja totteli ja lähti liikkeelle. Hän oli kuuliainen, vaikka ei tiennyt päämäärää. Hän luotti Jumalan lupaukseen.

Sen, joka uskoo Jumalaan, ei tarvitse ymmärtää Jumalaa totellakseen häntä. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” Hepr. 11: 1

Menevätkö maalliset asiat Jumalan kutsun edelle? Aiheellinen kysymys itse kullekin. Eräs mies tuli Jeesuksen luo ja kysyi, että mitä hyvää hänen pitää tehdä, että saisi iankaikkisen elämän. Pidä käskyt. Niitä olen noudattanut, vastasi nuorukainen. Näin ajatteli nuorukainen, että kyllä hän oli käskyt pitänyt. Mitä häneltä vielä puuttuisi tai mitä hänen vielä pitäisi tehdä. Jeesus sanoi, että jos haluat olla täydellinen, mene ja myy omaisuutesi ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua. Tämä oli liian vaikeaa nuorukaiselle, hän lähti pois.

Seuraavaksi sitten se varsinainen asia, josta olen halunnut kirjoittaa. En ole saanut kirjoitetuksi, vaikka on ollut kauan mielessäni.

Jerobeam oli jakautuneen Israelin kymmenen heimon ensimmäinen kuningas (930 – 910 eKr.). Beetelissä Jerobeam kerran seisoi uhrikukkulalla alttarin ääressä suitsuttamassa kultaiselle sonnipatsaalle, jonka hän oli sinne teettänyt. Juudasta tuli hänen luokseen Herran käskystä Jumalan mies. Jumalan mies toi varoituksen ja tuomion sanan, mikä myös toteutui välittömästi. (1 Kun. 13) Kuningas Jerobeam pyysi Jumalan miestä lepyttämään Herraa ja rukoilemaan puolestaan. Kun Jumalan mies rukoili, kuningas sai avun. Kuitenkaan Jumalan mies ei suostunut vastaanottamaan kuninkaan hänelle tarjoamaa lahjaa, vaan lähti pois Beetelistä. Jumalan mies totteli Jumalan antamaa käskyä tuossa tilanteessa. Näin Jumala oli käskenyt toimia.

Tämän jälkeen seurasi sitten varsin merkillinen asia. Beetelissä asui vanha profeetta, joka sai kuulla, mitä Jumalan mies oli sinä päivänä Beetelissä tehnyt. Silloin tämä vanha profeetta lähti aasillaan tuon pois lähteneen Jumalan miehen perään. Tavoitettuaan hänet vanha profeetta kutsui Jumalan miestä kotiinsa syömään leipää. Jumalan mies vastasi: ”En voi palata enkä tulla sinun kanssasi. En syö leipää enkä juo vettä kanssasi tällä paikkakunnalla, sillä minulle on tullut sana, Herran sana: 'Älä syö leipää äläkä juo vettä siellä. Äläkä myöskään palaa takaisin samaa tietä, jota olet mennyt.'"

Jumalan antama ohje oli selvänä ja kirkkaana Jumalan miehen mielessä. Sitten tuli koetuksen hetki, kohtalokas hetki. Kuuliaisuus, tottelevaisuus joutui koetukselle. Beetelin vanha profeetta sanoi Jumalan miehelle, että hänkin on profeetta ja että Herran käskystä enkeli on puhunut hänelle ja kehottanut, että hän hakisi Jumalan miehen takaisin luokseen Beeteliin. Kaksi vastakkaista Herran sanaa. Niinkö? Kertakaikkinen koettelemus Jumalan miehelle, oliko hän kuullut oikein Jumalan käskyn olla palaamatta takaisin ja olla syömättä ja juomatta? Olihan tuo vanha mieskin profeetta. Raamattu kertoo, että vanha profeetta valehteli. Jumalan mies noudatti nyt vanhan profeetan kutsua ja palasi takaisin kohtalokkain seurauksin. Palatessaan takaisin vanhan profeetan luo hän ei noudattanut sitä Herran sanaa, jonka Herra oli hänelle puhunut.

Usko on kuuliaisuutta. Jostain syystä haluan tämän vanhan Raamatussa kerrotun tapahtuman ottaa esiin. Kaikesta huolimatta vanha profeetta arvosti tätä Jumalan miestä, joka oli tullut tuomaan Jerobeamille sanoman uhrikukkuloista. Sillä se sanoma epäjumalien palvontaan tehdyistä uhrikukkuloista tulisi toteutumaan.

Usko on todella kuuliaisuutta. Monenlaisia houkutuksia ja ehdotuksia voi Herralta tehtävän saaneen eteen tulla. Houkutuksia ja ehdotuksia, jotka vievät sivuun Jumalalta saadusta tehtävästä. Tästä minulla on huoli, että kukin kohdaltamme kuulisimme ja tuntisimme Herran äänen ja puheen myös omaan elämäämme ja tehtäväämme nähden. Henkien erottamisen lahja on tärkeä, ja on tärkeää, että se saa toimia keskellämme.