Nyt on taas Nobelin palkintojen aika. Luin ihan innolla
Helsingin sanomien juttua, mitä otsikon ’Fysiikan Nobel lomittuneiden
hiukkasten tutkijoille’ alla luki ja yritin ymmärtää. Selitysotsikkona oli
’Kvanttimekaniikassa hiukkaset käyttäytyvät arkijärjen vastaisesti’.
Kvanttiteoria on peräisin jo 1900-luvun alkupuolelta, mutta tämä lomittuminen
on uusi asia. Sitä hyödynnetään jo kvanttitietokoneissa.
Se siitä, mutta miksi tämä minua kiinnostaa. Siksi että olen
opiskellut fysiikkaa ja myös kvanttimekaniikkaa ja siinä yhteydessä opin
tuntemaan professori Kaarle Kurki-Suonion, olin assistenttinakin hänen
luennoimansa kurssin laskuharjoitusryhmissä. Nämä asiat tapahtuivat niihin
aikoihin, joista voin sanoa omalla kohdallani ”Se löytyi” – lainaten käynnissä
olevan mediamission teemaa.
Helsingissä oli meneillään Kesäaktio. Jumalan sanaa
julistettiin tuossa aktiossa niin, että se herätti ja sain ottaa Jeesuksen
vastaan omana Vapahtajanani. Eräänä iltana tuossa aktiossa oli raamattutunnin
pitäjänä Kaarle Kurki-Suonio, hänen aiheensa oli ”Usko ja tiede”. Hän antoi silloin
minulle pienen kirjoittamansa kirjan ”Tieto ja usko”. Ensimmäiselle sivulle hän
kirjoitti ”Yhdessä etsijän tiellä ja löytämässä. Kaarle K-S”. Tämä tapahtui
vuoden 1970 kesäkuun alkupuolella.
Luin mielenkiintoisen kirjan: Anima rerum – Katkaistu nuoruus.
Kirjassa unkarinjuutalainen Eva Fahidi kertoo perheensä elämästä ja omasta
elämästään ennen Auschwitzia ja sen jälkeen. Unkarinjuutalaisten kohtalo on
ollut pitkään vaiettu asia. Nyt ei enää. Yleensä juutalaisten kokemasta kohtalosta
jo kauan ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana kertovien tekstien
lukeminen ei ole ollenkaan helppoa. Tosiasiat ovat liian kauheita. Kirjassa
’Katkaistu nuoruus’ tapahtuneet tosiasiat tulevat hyvin esille, sekä ennen että
jälkeen holokaustin tapahtuneet asiat. Eva Fahidi kuvaa perheensä ja omaa
elämäänsä, millaista se oli ennen holokaustia. Se oli onnellista. Tämän kuvaus
on melkein pääosa kirjasta. Eva Fahidin teksti on aivan upeaa, harvoin olen
lukenut näin taitavasti ja kauniisti kirjoitettua kirjaa. Kirjan takakannessa
todetaan: ”Hän (Eva) on ottanut
missiokseen kertoa nuoremmille sukupolville kaikesta tapahtuneesta: hyvästä ja
pahasta. Ja nimenomaan, kuinka ihmisen osakseen saama hyvä kantaa ja auttaa
selviytymään elämän mittaisesti.”
Meidän jokaisen elämässä on hetkiä ja asioita, joissa on
viisautta tehdä päätös oikeaan aikaan. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa
”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”
Hepr. 4: 7. Tänä päivänä. Tähän sisältyy kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että
ihminen voi kuulla hänen äänensä, Jumala puhuu henkilökohtaisesti ja ihmisen
sisin ymmärtää, että se on minulle. Minusta on suuri ihme, että Jumala puhuu
ihmiselle. Hän kutsuu yhteyteensä. Elävän Jumalan kutsu on voimakas ja aito. Tuo
hetki on kallisarvoinen. Myöntävä vastaus Jumalan kutsuun tuo rauhan sydämeen. Tänä
päivänä, se toinen asia: Siinä on aikaikkuna. Kutsulla on aikansa ja ihminen
saa itse valita, miten vastaa.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa olemaan rohkea.
”Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja
löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” Hepr. 4: 16. Rohkeus perustuu
siihen, että on Jeesus, Jumalan Poika, joka on meidän syntimme sovittanut. Kaiken
lisäksi Jeesus ymmärtää ja tuntee tilanteemme, senkin, jos elämä on mennyt
solmuun. ”Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän
heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin,
kuitenkin ilman syntiä.” Hepr. 4: 15.
Paavali rohkaisee nuorta Timoteusta. ”Kilpaile hyvä uskon
kilpailu ja tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon sinut on kutsuttu ja
johon olet tunnustautunut hyvällä tunnustuksella monen todistajan edessä.” 1
Tim. 6: 12. Tartu kiinni iankaikkiseen elämään. Tämä päätös on hyvä tehdä
oikeaan aikaan, silloin kun Jumala kutsuu, puhuu sillä tavalla, että oikeasti
ymmärtää, mistä on kysymys.
