lauantai 11. heinäkuuta 2026

Iankaikkisen elämän salaisuus


 

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään ”Elämän sanasta” ja ”Valossa vaeltamisesta”.  Jumala on valo, hänessä ei ole mitään pimeyttä. Johannes oli yksi Jeesuksen opetuslapsista. Johannes toteaa: ”Mikä alusta asti on ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me julistamme myös teille, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme. Meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Tämän me kirjoitamme, että ilomme olisi täydellinen.” 1 Joh. kirje: 1–4

Johannes oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Jeesus näki kulkiessaan Galileanjärven rannalla kaksi veljestä: Simonin, jota kutsuttiin Pietariksi, ja hänen veljensä Andreaksen. Veljekset olivat järvellä kalastamassa. Jeesus sanoi heille: ”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Veljekset jättivät verkot ja seurasivat Jeesusta. Kulkiessaan sieltä eteenpäin Jeesus näki toiset kaksi veljestä: Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksen. Hekin olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa kunnostamassa verkkojaan. Jeesus kutsui heidätkin. Niin he jättivät heti veneen ja seurasivat Jeesusta. Matt. 4:18–22.

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään myös valossa vaeltamisesta, ” Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, me valehtelemme emmekä toimi totuuden mukaan. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, me eksytämme itsemme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” 1 Joh. kirje 1: 5–10.

Johannes jatkaa luvussa 2 jakeissa 1–6. ”Lapseni! Kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä vain meidän vaan myös koko maailman. Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet, mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä. Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi.”

Paavali puolestaan kirjoitti Filippiläiskirjeessä näin: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4: 6, 7. Olen saanut kokea Jumalan rauhaa sydämessäni ja iloitsen ja kiitän siitä. Filippiläiskirjeen luvussa 1 Paavali kirjoitti: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”

Mikä on elämän tarkoitus? Miten olisin onnellinen? Mietimme näitä asioita itse kukin. Ajallinen hyvinvointi niin läheisten kuin omakin on tärkeä. Niin on, mutta vielä tärkeämmän asian sanoo Raamattu Matteuksen evankeliumin luvussa 16 jakeissa 24–28. ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta se, joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon? Tai mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin tämän tekojen mukaan.” Matteus 16: 24–27.

Iankaikkisen elämän salaisuus kätkeytyy uskoon ja Jumalan armoon.