”Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon
Ristiinnaulitun. Henki on voimani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun. Luonasi
on kotini mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.” Tämä Anna-Mari Kaskisen
sanoittama laulu on ollut mielessäni. Se lohduttaa ja rohkaisee. Jeesus on
kanssani tänäkin päivänä. Hän antaa rauhan sydämeen.
Toinenkin laulu on ollut mielessäni. ”Niin kuin on
hanki valkoinen, kirkkaimman auringon alla, puhdistuu tunto ihmisen, armolle
antautumalla.” Laulu on Lasse Heikkilän tekemä. Laulun viimeinen säkeistö: ”Kaikki
synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden.”
Kaikki näkivät ja tiesivät, mitä Jeesus teki
liikkuessaan ihmisten keskellä ja silti hänet haluttiin ottaa kiinni ja
surmata. Jumala herätti hänet. Ei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut
pitää hänet vallassaan. Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen Pietari piti
Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen voimallisen puheen rohkeasti kansanjoukon
edessä. ”Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat! Jeesus Nasaretilainen oli mies,
josta Jumala todisti teille voimateoilla, ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala
teki hänen kauttaan teidän keskuudessanne, niin kuin itse tiedätte. Hänet
Jumala antoi teidän käsiinne edeltäpäin tekemänsä päätöksen ja ennalta
tietämisensä mukaisesti, ja hänet te laista tietämättömien miesten kätten
kautta naulitsitte ristiin ja tapoitte. Mutta Jumala herätti hänet ja päästi
hänet kuoleman tuskista. Eihän ollut edes mahdollista, että kuolema olisi
voinut pitää häntä vallassaan, sillä Daavid sanoo hänestä: ´Minä näen alati
edessäni Herran. Hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi. Sen tähden
minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, myös ruumiini on lepäävä
toivossa, sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä
katoavaisuutta. Sinä olet ilmoittanut minulle elämän tiet ja täytät minut
ilolla kasvojesi edessä.” Apostolien teot 2: 22–28,
Jeesus koki ristiinnaulitsemisen ja kuoleman meidän,
ihmisten, tähden. Hän sovitti kuolemallaan meidän syntimme. Hänen kuolemansa
kautta me saimme iankaikkisen elämän. ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä
pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” Apt. 16: 31
Daavid eli 1000 vuotta ennen näitä tapahtumia ja jo
silloin hän tiesi mitä on tulossa. Psalmissa 16, Daavidin laulu jakeet 8–11:
”Minä pidän aina edessäni Herran. Kun hän on oikealla puolellani, minä en
horju. Sen tähden minun sydämeni iloitsee, sieluni riemuitsee, ja myös ruumiini
asuu turvassa. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna
hurskaasi nähdä katoavaisuutta. Sinä ilmoitat minulle elämän tien. Sinun
kasvojesi edessä on yltäkylläinen ilo, sinun oikeassa kädessäsi ikuinen
ihanuus.”
Jeesuksen ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja
taivaaseen astumisen jälkeen opetuslapsilla oli edessään tehtävä. Jeesus oli
antanut tehtävän ennen taivaaseen astumistaan ja hän myös lupasi voiman siihen,
että he pystyvät suorittamaan tehtävän. ”Ei teidän asianne ole tietää aikoja
eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte
voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun
todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan
ääriin saakka.” Ap.t. 1: 7, 8.
Pietari ja Johannes opettivat kansaa ja julistivat
Jeesuksen ylösnousemusta kuolleista. Se ei ollut kaikkien mieleen, ja Pietari
ja Johannes pantiin vankilaan ja Suuren neuvoston eteen vastaamaan kysymykseen:
”Millä voimalla tai kenen nimessä te tämän teitte?” Pietarin vastaus oli:
”Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, hänen, jonka te
ristiinnaulitsitte mutta jonka Jumala herätti kuolleista, hänen nimessään tämä
mies seisoo terveenä edessänne. Hän on se kivi, jonka te rakentajat hylkäsitte,
mutta josta on tullut huippukivi. Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa,
sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi
pelastua.” Apt.t. 4: 7, 10, 11, 12.
Kiitos ajatuksista , hyvistä, pitkästä aikaa.❤🙏
VastaaPoistaOn odotettu ja iloiten luettu,Kiitos Marja-Liisa jälleen kerra hyvästä sanasta.T:CP
VastaaPoista