Lähtökutsu lähenee

 

Mieluummin hyviä uutisia kuin huonoja, näin varmaan jokainen miettii mielessään ajatellessaan omaa elämäänsä tai läheistensä elämää tai yleensä ihmiskunnan ja maapallonkin tulevaisuutta. Monessa suhteessa kyllä kuuluu vain huonompia uutisia niin merien tilasta esimerkiksi niihin kertyvien suurten mikromuovimäärien takia, samoin vesien saastumisesta yleensäkin, puhdas juomavesikään ei ole itsestäänselvyys. Ja tietysti on sitten vielä ilmastonmuutos, joka muuttaa elinolosuhteita maapallolla.

Nyt haluan ottaa näihin asioihin aivan toisen näkökulman kuin mitä uutiset ja lehdistö ym. tuovat esille. Hiljattain luin uudelleen Kurt Kochin kirjan Lähtökutsun lähetessä. Kirja on painettu 1971 eli 50 vuotta sitten. Lainaan takakannen tekstiä pari riviä: ”Raamattu tietää enemmän kuin sen arvostelijat. Siinä on selvempi suunnitelma kuin sen halveksijoilla.”  Kirjan nimi viittaa seurakunnan ylösottoon, se lähenee, ja kirjan teema on käydä läpi sitä, mitä raamatun sanan mukaan tapahtuu juuri tänä aikana eli lähtökutsun lähetessä.

Raamatun profetioiden tulkinta ja toteutuminen ovat aina kiinnostaneet ihmisiä, joskus jopa niin paljon, että tärkein raamatun sanomasta jää sivuun. Ilmestyskirja on erityisesti kirja, jota tutkitaan ja selitetään, mitä se voisi tarkoittaa kuvatessaan erilaisia vaiheita ja nimenomaan lopunaikaa. Kiinnostaa, kuka on Antikristus, milloin hän ilmestyy, mitä hän tekee, mitä tapahtuu eri sinettien aukaisussa, eri pasuunoiden soidessa jne. Silti meidän fokuksemme ei saisi olla vain näissä selityksissä. Jotenkin koen, että kaiken tämän nykyisen ajan ja tapahtumien keskellä uskovilla on ehdottomasti hyvin tärkeä tehtävä, minullakin. Se on se, että voin naapurille, läheisille, työtovereille viedä evankeliumin sanomaa, ja kehottaa heitä uskomaan Jeesukseen omana Vapahtajanaan.

”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon? Tai mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?” Matt. 16: 26

Ilmestyskirja käsittelee siis lopunaikaa ja vaikka siitä ei kaikkea ymmärrä ja osaa selittää, niin Jeesus itse, Ihmisen Poika, käski Johanneksen kirjoittaa, mitä Johannes oli nähnyt, mitä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva Ilm. 1: 19. Annetaan myös kehotus lukemiseen. Autuas se, joka lukee, ja autuaita ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat varteen sen, mitä siihen on kirjoitettu, sillä aika on lähellä. Ilm. 1: 3.

Vihanaika tai vaivanaika, näitä nimityksiä käytetään seitsemän vuoden jaksosta, josta nuo sinettien aukaisut, pasuunat, ja vitsaukset kertovat. Ne siis tulevat. Ja tässä on se syy, miksi halusin muutaman sanan kirjoittaa. Olen viime päivinä lukenut ihan säännöllisen raamatunlukemiseni mukaan Ilmestyskirjaa ja tutkin Arnold Fruchtenbaumin kirjaa The Footsteps of the Messiah saadakseni vähän ymmärrystä lukemaani. Se, mikä sai minut iloiseksi, oli se, kun löysin Fruchtenbauminkin tekstistä sen saman ajattelun, mikä minulle on ollut sydämen asia. Eli että tärkein tehtävä tänä päivänä on sittenkin kertoa Jeesuksesta, että ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Pelastajanaan.  Vapaasti suomennettuna muutama lause kirjasta: ”Tulevien asioitten tietämisen pitäisi antaa jokaiselle uskovalle taakka ihmisistä. Sillä pakotie näistä asioista (vitsaukset ym.) on tempaus, ylösotto, ja vaatimus siihen, että on oikeutettu mukaan ylöstempaukseen, on Messiaan, Jeesuksen vastaanottaminen NYT. Ei todellakaan riitä, että tietää profetioiden ilmoittamien asioiden tulevan tapahtumaan. Pikemminkin tiedon pitäisi laskea voimakas halu saarnata evankeliumia ihmisille ja siten antaa heille pakotie maailmaa kohtaavista vitsauksista.”

Kuulenko oikein

 

Oletko valmis lähtemään liikkeelle silloinkin, kun et tiedä, mihin olet saapuva ja mitä kohtaat matkan varrella? Tämä kysymys tulee puntaroitavaksi ensinnäkin silloin, kun Jumala kutsuu ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalaan eli uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja uskon kautta ottamaan vastaan pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Jumalalle annetun myöntävän vastauksen jälkeen päämäärä on selvä, se on taivaankoti. Entä mitä sitten on vielä matkan varrella odotettavissa?

Kuuliaisuus näkyy elämässämme. Kenelle olemme kuuliaisia? Tai mille olemme kuuliaisia? Raamattu kertoo Aabrahamista näin: ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, joka hänen oli määrä saada perinnöksi. Hän lähti tietämättä, minne saapuisi.” Hepr. 11:8. Jumala kutsui Aabrahamia. Kutsun sisältö oli: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka sinulle osoitan.” Oli Jumalan lupaus, että hän osoittaa maan ja paikan, josta tulee Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä maa. Kuitenkaan lähtöhetkellä Aabraham ei tiennyt, mikä se maa on. Hän sai selkeän kutsun ja totteli ja lähti liikkeelle. Hän oli kuuliainen, vaikka ei tiennyt päämäärää. Hän luotti Jumalan lupaukseen.

Sen, joka uskoo Jumalaan, ei tarvitse ymmärtää Jumalaa totellakseen häntä. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” Hepr. 11: 1

Menevätkö maalliset asiat Jumalan kutsun edelle? Aiheellinen kysymys itse kullekin. Eräs mies tuli Jeesuksen luo ja kysyi, että mitä hyvää hänen pitää tehdä, että saisi iankaikkisen elämän. Pidä käskyt. Niitä olen noudattanut, vastasi nuorukainen. Näin ajatteli nuorukainen, että kyllä hän oli käskyt pitänyt. Mitä häneltä vielä puuttuisi tai mitä hänen vielä pitäisi tehdä. Jeesus sanoi, että jos haluat olla täydellinen, mene ja myy omaisuutesi ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua. Tämä oli liian vaikeaa nuorukaiselle, hän lähti pois.

Seuraavaksi sitten se varsinainen asia, josta olen halunnut kirjoittaa. En ole saanut kirjoitetuksi, vaikka on ollut kauan mielessäni.

Jerobeam oli jakautuneen Israelin kymmenen heimon ensimmäinen kuningas (930 – 910 eKr.). Beetelissä Jerobeam kerran seisoi uhrikukkulalla alttarin ääressä suitsuttamassa kultaiselle sonnipatsaalle, jonka hän oli sinne teettänyt. Juudasta tuli hänen luokseen Herran käskystä Jumalan mies. Jumalan mies toi varoituksen ja tuomion sanan, mikä myös toteutui välittömästi. (1 Kun. 13) Kuningas Jerobeam pyysi Jumalan miestä lepyttämään Herraa ja rukoilemaan puolestaan. Kun Jumalan mies rukoili, kuningas sai avun. Kuitenkaan Jumalan mies ei suostunut vastaanottamaan kuninkaan hänelle tarjoamaa lahjaa, vaan lähti pois Beetelistä. Jumalan mies totteli Jumalan antamaa käskyä tuossa tilanteessa. Näin Jumala oli käskenyt toimia.

Tämän jälkeen seurasi sitten varsin merkillinen asia. Beetelissä asui vanha profeetta, joka sai kuulla, mitä Jumalan mies oli sinä päivänä Beetelissä tehnyt. Silloin tämä vanha profeetta lähti aasillaan tuon pois lähteneen Jumalan miehen perään. Tavoitettuaan hänet vanha profeetta kutsui Jumalan miestä kotiinsa syömään leipää. Jumalan mies vastasi: ”En voi palata enkä tulla sinun kanssasi. En syö leipää enkä juo vettä kanssasi tällä paikkakunnalla, sillä minulle on tullut sana, Herran sana: 'Älä syö leipää äläkä juo vettä siellä. Äläkä myöskään palaa takaisin samaa tietä, jota olet mennyt.'"

Jumalan antama ohje oli selvänä ja kirkkaana Jumalan miehen mielessä. Sitten tuli koetuksen hetki, kohtalokas hetki. Kuuliaisuus, tottelevaisuus joutui koetukselle. Beetelin vanha profeetta sanoi Jumalan miehelle, että hänkin on profeetta ja että Herran käskystä enkeli on puhunut hänelle ja kehottanut, että hän hakisi Jumalan miehen takaisin luokseen Beeteliin. Kaksi vastakkaista Herran sanaa. Niinkö? Kertakaikkinen koettelemus Jumalan miehelle, oliko hän kuullut oikein Jumalan käskyn olla palaamatta takaisin ja olla syömättä ja juomatta? Olihan tuo vanha mieskin profeetta. Raamattu kertoo, että vanha profeetta valehteli. Jumalan mies noudatti nyt vanhan profeetan kutsua ja palasi takaisin kohtalokkain seurauksin. Palatessaan takaisin vanhan profeetan luo hän ei noudattanut sitä Herran sanaa, jonka Herra oli hänelle puhunut.

Usko on kuuliaisuutta. Jostain syystä haluan tämän vanhan Raamatussa kerrotun tapahtuman ottaa esiin. Kaikesta huolimatta vanha profeetta arvosti tätä Jumalan miestä, joka oli tullut tuomaan Jerobeamille sanoman uhrikukkuloista. Sillä se sanoma epäjumalien palvontaan tehdyistä uhrikukkuloista tulisi toteutumaan.

Usko on todella kuuliaisuutta. Monenlaisia houkutuksia ja ehdotuksia voi Herralta tehtävän saaneen eteen tulla. Houkutuksia ja ehdotuksia, jotka vievät sivuun Jumalalta saadusta tehtävästä. Tästä minulla on huoli, että kukin kohdaltamme kuulisimme ja tuntisimme Herran äänen ja puheen myös omaan elämäämme ja tehtäväämme nähden. Henkien erottamisen lahja on tärkeä, ja on tärkeää, että se saa toimia keskellämme.

Tehtävä jatkuu

 

Tänään maa on valkoinen vastasataneesta lumesta. Puitten oksat ovat saaneet kauniin lumipeitteen. Auraamattomalle kadulle jäävät askelten jäljet. Ne ovat nähtävissä, kunnes suojasää tai aura pyyhkii ne pois. Mihin askelten jäljet katoavat, kun kuitenkin ovat siinä olleet?

Meri ei ole jäässä, mutta veneet on laitettu talviteloilleen. Ne ovat vain talven ajan rannalla, kevään koittaessa ne kiireen vilkkaan lasketaan jälleen vesille palvelemaan omassa tehtävässään.

Tehtäväni, mikä se on? Aina voi pysähtyä miettimään ja kysymäänkin sitä. Tehtäväni ihmisenä, lähimmäisenä, työelämän ammattilaisena, uskovana.

Fredrik Wisløff sanoo eräässä kirjoituksessaan näin: ”Ajattele kunnioituksella virkaasi. Ota vakavasti kutsumuksesi.” Wisløff ottaa esimerkiksi Paavalin. Paavalihan oli alkuaan kiivas kirjanoppinut ja siinä näkemyksessään uskoi tehtävänsä olevan vaientaa Herraan Jeesukseen uskovat opetuslapset. Paavalin tehtävä muuttui kuitenkin täysin päinvastaiseksi hänen kohdattuaan Jeesuksen. Siinä kohtaamisessa Paavali kysyi: ”Kuka sinä olet?” Hän sai vastauksen: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat! Nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun on tehtävä.” Siinä kohtaamisessa Paavali sai uuden tehtävän, sellaisen tehtävän, joka vei hänet monenlaisiin vaarallisiin tilanteisiin, mutta se oli tehtävä, jonka hän halusi kaikista vaikeuksista huolimatta täyttää. Hän sanoi, Apt. 20: 24, ”En kuitenkaan pidä henkeäni minkään arvoisena, kunhan vain vien päätökseen juoksuni ja Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa Jumalan armon evankeliumia."      

                                                                                                                  Jumala on antanut tehtävän sinulle, minulle. Paavalin esimerkin mukaan on sanottava: Ajattele kunnioituksella virkaasi, palvelutehtävääsi. Ota vakavasti kutsumuksesi. Pane kaikki voimasi liikkeelle täyttääksesi juoksusi. Tehtävässä vaaditaan tahtoa, tarmoa, pidättyväisyyttä ehkä kieltäymystä. Omassa voimassamme emme siihen pystykään, Jumalan voima voi. Jumalan voima ei kuitenkaan koskaan toimi tahtoamme vastaan. Jättäydytään hänen käytettäväkseen, hänen armonsa varaan. Älä luovuta, tehtäväsi on tärkeä.

”Kilpaile hyvä uskon kilpailu ja tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon sinut on kutsuttu ja johon olet tunnustautunut hyvällä tunnustuksella monen todistajan edessä.” 1 Tim. 6: 12

Sain joulukortin, johon lähettäjä oli kirjoittanut: Useasti olen sinua muistanut. Minulle – kirjoittajan tuntien – nämä sanat kertoivat, että hän on usein rukoillut puolestani. Ja hän mainitseekin: toivon ja rukoilen sinulle Vapahtajamme läsnäoloa. Hän kehotti vielä: ”Pidetään usko Jumalaan.” Koin tuon kortin saadessani, että lähettäjä oli toiminut saamansa tehtävän mukaan.

Ollaan siis kukin uskollisia omassa tehtävässämme, mikä se sitten onkaan.

Kokoontumisrajoitukset koronan takia ovat edelleen voimassa. Totta kai tämä on koettelevaa aikaa monella tavalla. Seurakunta ei voi kokoontua yhteisiin tilaisuuksiin. Jeesus ei kuitenkaan ole unohtanut ketään. Hänen tulonsa on lähellä. Hetkeä ei tiedetä. Siksi Raamatussa on annettu montakin kuvaa tästä tilanteesta. Jeesus kuvaa seuraavissa kolmessa tunnetussa vertauksessa uskollisuuden, tehtävän hoitamisen ja valvomisen merkitystä. Matt. 24 ja 25

Jeesus itse kehottaa valvomaan ja kysyy: ”Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan sille ruokaa ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan löytää näin tekemästä!”

Tehtäväuskollisuudesta puhuu samoin myös vertaus palvelijoille uskotuista talenteista. Käytänkö saamiani talentteja, vaikka niitä olisikin vain yksi? Siinä on vertauksen sanoma.

Vielä kolmas vertaus, se on kymmenestä morsiusneidosta. Kaikki lähtivät sulhasta vastaan. Viisi tyhmää ja viisi viisasta. He kaikki lähtivät sulhasta vastaan, kaikilla oli lamppu mukana, mutta vain viisailla oli öljyä. Sulhasen viipyessä kaikille tuli uni ja neitsyet nukahtivat. ”Sulhanen saapuu” – huuto kajahti. Mukaan otettu öljy auttoi pitämään lamput palamassa. Ne, joilla lamppu paloi, olivat valmiit.

Kestävyys koetteella

Aurinko laskee Mussalon sataman taakse 17.12.2020

 

Kestävyys on todella koetteella monestakin syystä. Ensinnäkin on jälleen vuoden pimein aika, auringon nousun ja laskun välinen aika on näinä päivinä noin viisi tuntia ja kolme varttia näillä leveysasteilla. Ihan pohjoisessa Suomessa aurinko ei nouse ollenkaan. Toisaalta tässä piilee rikkaus. Kevään edetessä ja kesän tullessa meillä on valoisat kesäaamut ja kesäillat, jopa läpi yön on valoisaa. Yölläkään ei ole pimeää. Päiväntasaajan maissa ei tällaista vuodenaikojen vaihtelua ole.

Paljon enemmän tällä hetkellä koettelee se, että pandemian takia emme saa välttämättä tavata läheisiämme. ”Rasittavinta on, kun liikkumista on rajoitettu eikä voi normaalisti tavata tyttöjen perheitä.” Näin vastasi eräs kahden tyttären isä ja viiden lapsenlapsen isoisä, kun kyselin, mikä on ollut rasittavinta näinä aikoina. Näin se on. Läheisten tapaamisen puute, yhteisten kokoontumisten puute, ne voivat pikkuhiljaa muodostua yhä vaikeammaksi asiaksi kokea. Virtuaalitapaamiset eivätkä virtuaalimaailma korvaa elävää ihmistä ja heidän tapaamistaan ja yhdessäoloa heidän kanssaan. Toki on monin verroin parempi kuitenkin olla netin tai puhelimen välityksellä yhteydessä ystäviin, läheisiin, toisiin ihmisiin kuin ei ollenkaan.

Päivän lyhyys ja päivisinkin vallitseva hämäryys toivat mieleeni vanhan laulun ja saman tien erään muiston vuosien takaa. ”Kointähti kirkas kun kerran koittaa…” Kointähti on vanha sana, jota käytettiin silloin kun puhuttiin aamutähdestä. Tuossa laulussa on nyt kointähden tilalla toinen ilmaisu: ”Ikuinen aamu, kun kerran koittaa.” Samoin Raamatun tekstissä käytetään nykyään sanaa aamutähti.

Työskentelin vuosia sitten vapaaehtoisena kibbutsilla Israelissa. Kibbutsin nimi oli muuten suomeksi sanottuna Aamutähti. Aamulla neljän viiden aikoihin heräsimme ja läksimme hedelmäpuupelloille tai kibbutsin viheralueille töihin. Usein katselin taivaalla vielä aamun valjetessa loistavaa kirkasta tähteä, se oli todellakin aamutähti. Jälkikäteen oletan sen olleen Venus-planeetan, joka meilläkin näkyy vuoroin aamu- vuoroin iltatähtenä.

Kointähti kirkas kun kerran koittaa ja Jeesus saapuu kunniassaan. Tämä oli ajatus, mikä ensimmäisenä tuli mieleeni tuosta vanhasta laulusta. Nyt laulu alkaa siis sanoilla: ”Ikuinen aamu kun kerran koittaa, niin päivä alkaa ihmeellinen. Sen valo kaikki yön varjot voittaa, ja Herran päivä on iäinen.” Laulun tekijöiksi mainitaan Virgil P. Brock ja Blanche Brock.

Laulussa on kaikkiaan neljä säkeistöä. Neljäs kuuluu näin: ”Riemuiten silloin soi uusi laulu, kun Jeesus saapuu kunniassaan. Sen kaiku ompi kuin vetten pauhu. Taivaassa juhla on ainiaan.”

Laulun sanoma on ihana ja rohkaiseva. Se kertoo Jeesuksen paluusta. Vaikka vuodenaika on pimeää ja muutenkin maailmanaika on pimeää, mistä varmasti kaikki pahuuden teot muistuttavat meitä, silti odotamme Jeesuksen paluuta. Paavali rohkaisee Filippin uskovia ajatuksella: Te loistatte oman sukupolvenne ja ympärillä olevan maailman keskellä kuin tähdet maailmassa, kun pidätte kiinni elämän sanasta. Paavali puhuu kristityn vaelluksesta ja rohkaisee luottamaan siihen, että Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

Paavali kehottaa valvomaan. Hän kehottaa pitämään pukunamme uskon ja rakkauden haarniskaa ja kypäränä pelastuksen toivoa. Älkää heittäkö pois rohkeuttanne. Jumalan lupaukset pitävät paikkansa. Herraa odottava ei pety.

Kointähti kirkas kun kerran koittaa ja Jeesus saapuu kunniassaan. Ilmestyskirjan viimeisessä luvussa, luvussa 22, muistutetaan, että Jeesus tulee pian. ”Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelini todistamaan teille tästä seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen sukuaan, se kirkas aamutähti.”

Raamattu alkaa sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.”

Raamattu päättyy Ilmestyskirjan sanoihin: ”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.”

Hyvää Joulua, onnellista pian alkavaa Uutta Vuotta ja siunausta sinulle.

Valot satamassa

Suuret satamat ovat kiireisiä paikkoja, sillä satamaan saapuu ja sieltä lähtee rahtilaivoja varsin tiheään tahtiin. Laivan lasti puretaan ja uusi lasti siirretään laivaan hyvin nopeasti, olipa päivä tai ilta. Töitä on tehtävä pimeänkin aikaan, siksi satamat ovat hyvin valaistuja. Kotkassa tämä on helppo todeta. Senkin voi todeta, että meri on pimeä. Ja jos merelle lähtee, siellä ei itsessään ole valaistusta järjestetty. Laivoilla on kyllä omat valonheittimensä ja ennen kaikkea nykyinen tekniikka, jonka avulla pysytään oikealla reitillä pimeässäkin. Joskus kauan ennen tietokoneaikaa suunnistettiin tähtien avulla.

Tällaisia ajatuksia herätti iltalenkki muutama päivä sitten. Ajatus siirtyi myös satamasta eteenpäin seurakuntaan, eräänlainen laivahan sekin on. Seurakunnankin toiminnassa tarvitaan kirkasta valoa, sillä elämme varsin pimeätä aikaa siis muutenkin kuin vain ulkonaisesti vuoden lyhimpien päivien aikaa.

Jumalan sana, Raamattu, on valonlähde. Sanansa kautta Jumala toimii. Hän puhuu sanansa kautta jokaiselle ihmiselle, joka vain haluaa kuulla. Eihän sana aukea oman viisauden avulla, mutta Pyhä Henki avaa sanan jokaiselle, joka haluaa sen vastaanottaa. Seurakunnan keskellä meillä ei ole muuta todellista valonlähdettä elämää varten, siksi Raamatun sanan esillä pitäminen ja opettaminen ovat todella tärkeitä asioita seurakunnan keskellä. Olen iloinnut naisten raamattupiiristä, Jumala on siunannut.

Efesolaiskirjeessä luvussa 5 on väliotsikko: Ohjeita vaimoille ja miehille. Ohjeita annetaan aivan maallisen elämän tilanteisiin. Sieltä löytyy todellinen aarre jakeesta 25 eteenpäin. ”…Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman.”

Jeesus antoi itsensä kuolemaan meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta. Hän teki sen, koska Hän rakastaa meitä ja tahtoo sitten ajallaan ottaa seurakunnan luokseen puhtaana ja pestynä. Näin sana opettaa ja puhuu seurakunnan tulevaisuudesta. Hän asettaa eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa ja ryppyä, pyhän ja nuhteettoman.

Jumalan sana tekee työtään meissä. ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet. Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4: 12, 13.

Nämä Raamatun jakeet ilmaisevat kyllin selkeästi, mikä merkitys Jumalan sanalla on, sen lukeminen, oppiminen, opettaminen ja noudattaminen ovat äärimmäisen tärkeitä niin seurakunnan kuin jokaisen ihmisen kohdalla ja seurakunnan keskellä. Pyhän Hengen ja voiman kautta Jumalan sana on elävä ja tekee työtään meissä.

Niin, tämä Heprealaiskirjeen neljäs luku alkaa sanoilla: ”Varokaamme siis, ettei kenenkään teistä havaittaisi jääneen taipaleelle, sillä lupaus päästä hänen lepoonsa on yhä voimassa.” Pidetään toisistamme huolta.

Heprealaiskirjeen neljäs luku puhuu itse asiassa levosta. Siitä levosta, että pelastumme uskon kautta emme tekojen kautta. ”Me, jotka tulimme uskoon pääsemme lepoon.” Jae 3. ”Jumalan kansalla on siis sapatinlepo vielä edessäpäin. Joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan niin kuin Jumalakin omista teoistaan. Pyrkikäämme siis pääsemään siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.” Jakeet 9 – 11.

”Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” Jae 16

 

Tähtitaivasta katsellessa

 

Kotkan puistoplanetaarion Saturnus

Olin palaamassa eräänä iltana kotiin. Astelin pitkin kotikatua taivaalle tähyillen. Oli pitkästä aikaa pilvetöntä ja upea tähtitaivas. Katselin tunnistaakseni tähtikuvioita, silloin huomasin yhden hieman erivärisen ja kirkkaan tähden. Se oli punertava. Kotona tarkistin tähtikartasta sen hetkisen tilanteen. Ja kyllä vaan, taivaalla oli parhaillaan planeetta Mars sopivasti näkyvillä.

Tähtitaivas on mielenkiintoinen ja sitä on ilo katsella ja ihailla Jumalan luomistyönä. Vuosien takaa on mieleeni jäänyt eräs mielenkiintoinen ajatus kirjasta Maailmankaikkeus – tähtitieteen vuosikirja. (Vuosittain ilmestyvä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan julkaisema kirja) Kirja siis ilmestyy vuosittain ja kertoo tuoreista tapahtumista tähtitieteessä, mutta jotkin tekstit siinä ovat aina samat kuten esimerkiksi ”Maailmankaikkeuden historia” – kappale. Tässä kappaleessa pohditaan maailmankaikkeuden nollahetkeä, alkuräjähdystä, Big Bang ja mitä tapahtui nollahetkellä? Ja mitä oli ennen alkuräjähdystä?

Suora sitaatti kirjasta: ”Alkuräjähdyksestä sai alkunsa paitsi avaruus myös aika, joten sellaista hetkeä kuin ”ennen alkua” ei ole olemassa. Mutta itse alkuhetkestäkään emme osaa sanoa mitään. ”Jumala sanoi: tulkoon valkeus” on aivan yhtä hyvä selitys kuin se, että universumi syntyi tyhjästä.”

Näin siis tuossa mainitsemassani tähtitieteen julkaisussa.

Jumala on luonut maan, auringon, tähdet ja koko luomakunnan myös ihmisen. Raamatun aivan ensimmäiset luvut kertovat näistä asioista, mutta erittäin mielenkiintoisesti tämä kaikki pilkahtaa esiin useissa eri kohdissa läpi Raamatun. Tähdet ovat näkyneet taivaalla luomakunnan alusta lähtien, niinpä Raamattukin mainitsee joitakin tähdistöjä nimeltä, tähtitiede on hyvin vanha tiede. Job lausuu näin: ”Hän teki Leijonan tähdistön ja Kalevanmiekan, Seulaset ja etelän tähtitarhat”, Job 9: 9. Samoin profeetta Aamos, joka eli Israelissa 700-uvulla eKr.: ”Hän on tehnyt Seulaset ja Kalevanmiekan, hän muuttaa pilkkopimeän aamuksi ja pimentää päivän yöksi”, Aamos 5: 8.

Daavid katseli varmasti monta kertaa tähtitaivasta ja hän näki siinä Jumalan ihmeelliset teot. Psalmissa 8 hän kirjoittaa: ”Kun katselen sinun taivastasi, sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet asettanut paikoilleen, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen!”

Raamattu alkaa sanoilla ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan”. Jumalaa tarkoittava sana on alkukielessä monikkomuotoinen. On Isä, Poika ja Pyhä Henki. Mutta mitä oli ennen maailman perustamista. Paavali mainitsee Efesolaiskirjeessä näin: ”Jo ennen maailman perustamista hän valitsi meidät Kristuksessa olemaan pyhiä ja nuhteettomia hänen edessään.” Ef. 1: 4

Vähän ennen ristinkuolemaansa Jeesus vietti viimeisiä hetkiä opetuslastensa kanssa. Hän rukoili omasta puolestaan ja opetuslastensa puolesta. Sitten hän rukoili kaikkien uskovien puolesta. Joh. 17: 20 -26. Tässä rukouksessa Jeesus sanoo myös näin: ”Isä, minä tahdon, että myös nämä, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä, missä minä olen, ja näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua ennen maailman perustamista.”

Jumala oli kutsunut Abramin lähtemään maastansa. Jumala johdatti Kanaaninmaahan ja lupasi antaa sen maan Abramin jälkeläisille. Abramille ei kuulunut lasta, vaikka hän oli jo ikämies. Miten nyt kävisi? Abram keskusteli Herran kanssa. 1 Moos. 15: 5, 6: ”Silloin Herra vei Abramin ulos ja sanoi: ’Katso taivaalle ja laske tähdet, jos voit ne laskea.’ ’Yhtä paljon on sinulla oleva jälkeläisiä.’” Tämän jälkeen Raamattu kertoo yhden ihanimmista ja tärkeimmistä asioista. ”Abram uskoi Herraa, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” Tämän jälkeen Herra teki liiton Abramin kanssa.

Abram uskoi Herraa, siis sen mitä Herra hänelle puhui. Se ei ollut pelkästään sitä, että Abram uskoi Jumalan olevan olemassa, vaan uskoi Herran sanan ja halusi elää ja toimia sen mukaan ja luotti siihen, että Herra tekee viimeistä piirtoa myöten lupauksensa mukaan. Herran lupaus toteutui, ajallaan syntyi Iisak, Iisakille Jaakob ja kokonainen kansa, Israelin kansa.

Flashback - vuosien takaa

                                                     Kymijoki Korkeakosken haara (kuva)

”Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme… Hepr. 12: 1 – 3. Nämä jakeet ovat erityisellä tavalla ja erityisessä tilanteessa piirtyneet mieleeni. Te ehkä tiedätte Veli Andreaksen. Open Doors järjestön perustaja, sittemmin suuren lähetysjärjestön johtaja. Silloin kun vielä oli rautaesirippu, hän kuljetti raamattuja esiripun taakse ja kävi kärsivien uskovien luona. Teki työtä mitä erikoisimmissa olosuhteissa.

Nuorten herätyspäivillä Kuopiossa kesällä 1970 istuin suuressa teltassa, joka oli täpötäynnä väkeä. Olin matkannut yksin Joensuusta noille päiville, ei ollut ketään uskovaa ystävää minulla. Sinne täpötäyteen telttaan tuli hyvin vähin mainoksin mainostettu Veli Andreas ja puhui nuorille. Nämä Heprealaiskirjeen luvun 12 alkujakeet ovat siitä lähtien olleet muistissani. En ehkä silloin osannut liittää sitä luvun 11 pyhiin. Ennemmin liitin sen siihen suureen uskovien nuorten joukkoon, joka ympärilläni oli. Ja siihen, että tuo julistajamies oli tullut kärsivien kristittyjen keskeltä ja tiesi, mitä sanoi, kun sanoi, juoskaamme kestävinä edessä olevassa kilvoituksessa silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan. Näille sanoille tuli painoa, kun ajatteli vankilassa olevia sisaria ja veljiä, sisaria ja veljiä, joilla ei ollut mahdollista saada Jumalan sanaa, ei ollut mahdollista julkisesti kokoontua yhteen, vaikka ei niistä asioista siihen aikaan paljon saanut ääneen puhuakaan Suomessa.

Näin siis 50 vuoden takainen hetki Nuorten herätyspäiviltä on painunut mieleeni niin, että voin aivan kuin uudestaan elää tuon kaiken. Olin tullut uskoon vain parisen kuukautta aikaisemmin. Jäi puhuttelemaan se, miten Veli Andreas oli vienyt Jumalan sanaa kärsiville kristityille suljettuihin maihin.

Edelleenkin Raamattu on kielletty kirja monissa maissa. Silti Jumalan sanassa on voima tänäkin päivänä.

Uskovan elämä on pikemminkin maraton kuin sprinttikisa. Todistajien pilvi Heprealaiskirjeen luvun 12 alussa viittaa lukuun 11. Todistajat ovat todistajia, joiden elämä, työ, kärsiminen ja kuolema kertovat heidän uskostaan. Jumala todistaa heidän uskonsa. Näitä uskon ihmisiä on ollut kautta vuosituhanten. Kestävyys ei ole urheilijallekaan passiivisuutta vaan sinnikkyyttä. Vaikka maitohapot tuottavat tuskaa lihaksissa, sittenkin pitää jatkaa ja voittaa kipu. Kristityn kestävyyden salaisuus on, että vain se, joka katsoo Jeesukseen, saa tarpeeksi voimaa jatkaa. Hän tuli täyttääkseen Isän tahdon ja oli kuuliainen Isälle ristinkuolemaan asti ja uskoi ja antoi henkensä Isän käsiin. Hän uskoi, että Isä oli hänet lähettänyt, hän uskoi, että kuolemallaan hän sovittaisi kaikki ihmiset Jumalan kanssa. Jeesustakin vastustettiin, mutta hän ei koskaan väsynyt noudattamaan Isän tahtoa. Ihmiset halveksivat häntä, vastustivat, ymmärsivät hänet väärin, pilkkasivat häntä. Silti Jeesus jatkoi elämänuraansa.

Rautaesirippua ei enää ole, silti on monia suljettuja maita. Monissa maissa kristityt kärsivät. Raamattu on kielletty kirja. Sitä ei saa käsiinsä eikä sitä saa lukea. Open Doors – järjestön ja monien muiden vastaavien järjestöjen tehtävä jatkuu. Raamattuja tarvitaan, kärsivät kristityt tarvitsevat apua. Olkoon sydämellämme rukous heidän puolestaan.

Eräs pastori sanoi kerran ajatuksen: ”Rakas Vapahtajamme voi kuitenkin antaa omillensa uskon, jonka voimalla näkee taivaan elämän todellisena tarkoituksena. Sen eteen on valmis maksamaan hintaakin.” Tämä on hyvä muistaa tänäkin päivänä.