Kaunis talvisää houkutteli ulos vastasataneen lumen valkaisemaan maisemaan. Lumisade peittää aina vanhat jäljet, mutta tuoreeseen, koskemattomaan lumenpintaan ilmestyy pian uusia jälkiä. Luonto elää talvellakin.
Tuossa on ehkä jäniksen jäljet ja tuossa varmaankin oravan. Monenlaisia jälkiä. Jossakin vaiheessa ehkä illalla tai yöllä olisi saattanut nähdä jäljen jättäjänkin. Eläintenkin on hankittava ravintonsa, talvella se ei aina ole yksinkertaista. Vihreitä lehtiä ei ole, silmuja kyllä puissa. Oravalle onni on hyvä käpysato. Linnut ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että ne voivat aterioida vaikka puun oksalla vatsa ylöspäin riippuen, kuten näin tuossa ikkunani edessä olevassa koivussa tintin taiteilevan.
Eläimet selviävät
kukin tavallaan ja kohtuullisen hyvin Suomen talven läpi. Ei aina eivätkä
kaikki. Entä ihmiset? Jeesus muistutti Jumalan huolenpidosta käyttäen
esimerkkinä lintuja ja kukkia. ”Älkää olko huolissanne hengestänne, siitä mitä
söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, siitä mitä päällenne
pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?”
Tässä on kysymys
paljon tärkeämmästä kuin ruuasta ja juomasta tai vaatteista. On kysymys
ihmisestä itsestään, mikä on hänen suhteensa Jumalaan, Luojaansa.
”Katsokaa taivaan
lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän
taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne? Kuka
teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”
Nämä opetukset
päättyvät tähän Jeesuksen antamaan neuvoon. ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan
valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan myös kaikki tämä.”
Ulkonaista
tärkeämpää on sisäinen elämä ja suhde Jumalaan. Henki ja ruumis. Elämämme on
täällä todellakin rajallinen myös kestoltaan. Jeesus sanoo, että hän on elämän
leipä. Siis todellakin näin, että hän on elämän leipä. Leipähän pitäisi syödä, että se
ravitsisi ja että siitä olisi hyötyä. Avaamalla sydämemme ja pyytämällä
Jeesusta tulemaan elämäämme hän tulee ja asettuu asumaan sydämeemme. Hänen
turvissaan on hyvä elää ja myös siirtyä ajan rajan yli. Jeesuksessa meillä on
iankaikkinen elämä.
Tärkein asia on,
että suhteemme Jumalaan on kunnossa. Emme kuitenkaan saa unohtaa pitää huolta toinen
toisistamme. Avun tarvetta, nälkää,
puutetta on lähellä ja kaukana. Eikö juuri se ole Jumalan tuntemista, että
auttaa lähimmäisiä. Antakaamme omastamme ja palvelkaamme siten Herraa.
Kerran matkallani
Israelissa istahdin Sahnen puistossa penkille syömään välipalaa. Yhdessä
toisten matkalaisten kanssa siihen asetuimme. Yhtäkkiä päähäni tipahti jotakin.
Katsoin maahan jalkojeni juureen, siinä oli sämpylä! Sämpylä tipahti ylhäältä.
Siihen oli tietysti ihan luonnollinen selitys. Ruokailupaikan lähellä linnut
halukkaasti ottivat nokkaansa, jos jossakin oli ruokapala saatavilla. Tämä ei
ole taru eikä juttu, vaan tositapaus. Se muistutti profeetta Eliasta, jota
Herra kehotti kätkeytymään Keritin purolle ja sanoi, että hän on käskenyt korppien
elättää Eliaa. Niin korpit toivat Elialle leipää ja lihaa aamuin ja illoin. Jumala
voi tehdä ihmeitä. Sanoihan Jeesus, että kivetkin huutaisivat, jos hänen
opetuslapsensa olisivat vaiti.
Muuten kivetkin huutavat.
Arkeologiset löydöt! 