JÄLKIÄ LUMESSA

Kaunis talvisää houkutteli ulos vastasataneen lumen valkaisemaan maisemaan. Lumisade peittää aina vanhat jäljet, mutta tuoreeseen, koskemattomaan lumenpintaan ilmestyy pian uusia jälkiä. Luonto elää talvellakin.

Tuossa on ehkä jäniksen jäljet ja tuossa varmaankin oravan. Monenlaisia jälkiä. Jossakin vaiheessa ehkä illalla tai yöllä olisi saattanut nähdä jäljen jättäjänkin. Eläintenkin on hankittava ravintonsa, talvella se ei aina ole yksinkertaista. Vihreitä lehtiä ei ole, silmuja kyllä puissa. Oravalle onni on hyvä käpysato. Linnut ovat siinä mielessä hyvässä asemassa, että ne voivat aterioida vaikka puun oksalla vatsa ylöspäin riippuen, kuten näin tuossa ikkunani edessä olevassa koivussa tintin taiteilevan.

Eläimet selviävät kukin tavallaan ja kohtuullisen hyvin Suomen talven läpi. Ei aina eivätkä kaikki. Entä ihmiset? Jeesus muistutti Jumalan huolenpidosta käyttäen esimerkkinä lintuja ja kukkia. ”Älkää olko huolissanne hengestänne, siitä mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, siitä mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?”

Tässä on kysymys paljon tärkeämmästä kuin ruuasta ja juomasta tai vaatteista. On kysymys ihmisestä itsestään, mikä on hänen suhteensa Jumalaan, Luojaansa.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne? Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”

Nämä opetukset päättyvät tähän Jeesuksen antamaan neuvoon. ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan myös kaikki tämä.”

Ulkonaista tärkeämpää on sisäinen elämä ja suhde Jumalaan. Henki ja ruumis. Elämämme on täällä todellakin rajallinen myös kestoltaan. Jeesus sanoo, että hän on elämän leipä.  Siis todellakin näin, että hän on elämän leipä. Leipähän pitäisi syödä, että se ravitsisi ja että siitä olisi hyötyä. Avaamalla sydämemme ja pyytämällä Jeesusta tulemaan elämäämme hän tulee ja asettuu asumaan sydämeemme. Hänen turvissaan on hyvä elää ja myös siirtyä ajan rajan yli. Jeesuksessa meillä on iankaikkinen elämä.

Tärkein asia on, että suhteemme Jumalaan on kunnossa. Emme kuitenkaan saa unohtaa pitää huolta toinen toisistamme.  Avun tarvetta, nälkää, puutetta on lähellä ja kaukana. Eikö juuri se ole Jumalan tuntemista, että auttaa lähimmäisiä. Antakaamme omastamme ja palvelkaamme siten Herraa.

Kerran matkallani Israelissa istahdin Sahnen puistossa penkille syömään välipalaa. Yhdessä toisten matkalaisten kanssa siihen asetuimme. Yhtäkkiä päähäni tipahti jotakin. Katsoin maahan jalkojeni juureen, siinä oli sämpylä! Sämpylä tipahti ylhäältä. Siihen oli tietysti ihan luonnollinen selitys. Ruokailupaikan lähellä linnut halukkaasti ottivat nokkaansa, jos jossakin oli ruokapala saatavilla. Tämä ei ole taru eikä juttu, vaan tositapaus. Se muistutti profeetta Eliasta, jota Herra kehotti kätkeytymään Keritin purolle ja sanoi, että hän on käskenyt korppien elättää Eliaa. Niin korpit toivat Elialle leipää ja lihaa aamuin ja illoin. Jumala voi tehdä ihmeitä. Sanoihan Jeesus, että kivetkin huutaisivat, jos hänen opetuslapsensa olisivat vaiti.

Muuten kivetkin huutavat. Arkeologiset löydöt!