sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

 

Varsovan kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Ydinkeskustassa samaan kuvaan mahtuvat modernit lasiset pilvenpiirtäjät ja kommunismin aikainen 42-kerroksinen Kulttuuri- ja tiedepalatsi. Kuva kerto samaan aikaan historiasta ja ajan muutoksesta. Kun edellisen kerran kävin Varsovassa kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut pilvenpiirtäjiä, oli vain Kulttuuripalatsi.

Varsovan vanhan kaupungin kuninkaanlinna ja rakennukset ja kirkot ovat peräisin Puolan kuningaskunnan ajoilta. Kaupungista löytyy siis vanha kuningaskunnan aikainen, sosialismin aikainen ja moderni historia. Missä on juutalainen historia? Vai onko sitä?
Juutalaisten historia Puolassa alkaa 960-luvulta. Puolasta tuli koti yhdelle suurimmista juutalaisyhteisöistä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa ja holokaustia Puolassa oli 3,3 miljoonaa juutalaista. Varsovassakin oli varsin suuri juutalaisväestö.

Synagoga
Varsovan synagogista vain yksi ainoa säilyi tuholta toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa tallina ja varastona, siksi sitä ei tuhottu. Tänä päivänä synagoga on kauniisti kunnostettu.
 
Museon sisääntuloaula
On Polin, Puolan juutalaisten historian museo, joka kertoo tuhat vuotisen historian 960- luvulta tähän päivään. Museon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Museo on tutustumisen arvoinen paikka. Se kertoo pitkän hyvin elämänmakuisen juutalaisten historian todellakin tuhannen vuoden ajalta ja erittäin mielenkiintoisella ja upealla tavalla. Historiaan kuuluu paljon muutakin kuin ghettojen ja holokaustin aika, vaikka tietenkin ghetto ja holokausti ovat järkyttävimmät ja murskaavimmat historian totuudet.
Puolan 3,3 miljoonasta juutalaisesta vain 300 000 selvisi hengissä toisen maailmansodan läpi. Saksalaiset miehittivät Puolan vuonna 1939. Varsovan ghetto perustettiin lokakuussa 1940 ja lopulta sieltä vietiin junalla tuhoamisleirille Treblinkaan lyhyessä ajassa noin 300 000 lasta, naista, miestä, vanhusta, kaikenikäisiä.
Viime kesänä minulla oli tilaisuus muutaman päivän ajan tutustua Varsovaan ja myös Polin-museoon ja tehdä edellä mainitsemiani havaintoja. Kävelin niitä katuja ja puistoja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet gheton alueeseen. Nyt ei merkkiäkään. Mitä kaikkea nämä samat kadut olivat nähneet, siihen sain aivan uuden näkökulman, kun luin ihan hiljattain kirjan ”Irenan lapset”. Kirjan on kirjoittanut Tilar J. Mazzeo. Kirja kertoo nuoresta puolalaisesta Irena Sendleristä, joka yhdessä useiden ystäviensä kanssa järjesti juutalaislapsia ghetosta arjalaiselle puolelle turvaan. Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta. Monet heistä ovat vielä elossa. Ei se aika ole sen kauempana.
Kirjan totuudenmukainen kerronta ei ole helppoa luettavaa. Puolalaisen sosiaalityöntekijän Irena Sendlerin rohkeus, rakkaus, auttamishalu oli ihmeellistä ja esikuvallista. Hänet on julistettu Israelissa ”Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa”. Kansojen oikeamieliset olivat niitä, jotka oman henkensä uhalla pelastivat juutalaisia.




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

taivas vai Taivas


 
taivas vai Taivas

Vuosia sitten vierailin ystäväni kanssa jälleen kerran Retretin kesänäyttelyssä. Astuimme sisään luolastossa osastoon, jonka ovella luki ”taivas”. Sisällä pimeässä kolkossa luolassa oli valoteos himmeine vaihtuvine valokuvioineen ja ilmoille puhkuvine savutehosteineen. Ulos tullessamme ystäväni totesi tyynesti: ”Ei tainnut vastata mielikuvaasi taivaasta.”
Mitä taivaassa on? Sauna, hevosia, kauniita trooppisia kukkia, kultakadut vai mitä siellä on vastassa? Se on vaikea kysymys, sillä sitä ei oikein voi arvioida sen perusteella, mikä meidän mielestämme tuntuisi tekevän taivaan. Mielihyvä ja monet asiat saavutetaan niin eri tavoin ja ’taivaallinen olo’ sen myötä. Täällä meille taivaan tekevät monesti ihan aineelliset asiat, nautinnot jne..

Kyllähän Raamattu kuvaa sitä Taivasta (taivas isolla T:llä), josta nyt nimenomaan haluan kirjoittaa. Luulen kuitenkin, että Raamatunkin kuvauksen perusteella, meidän on vaikea sittenkin kuvitella sitä fyysistä ympäristöä, mikä siellä on. Näin siksi, että se on niin erilainen kuin mitä ikinä olemme nähneet.
Sen voi varmuudella sanoa, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Tunnelmastakin on varmaa tietoa: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21: 4)

Minusta tämä on oleellisinta, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Ja se, että Jumala ei halua asua siellä yksin. Onhan siellä enkeleitä, mutta Jumala on halunnut tehdä sen myös asuinpaikaksi ihmisille, ihmisille sitten kuoleman jälkeen.
Rohkenisitko, hyvä lukijani - näin Pyhäinpäivän aikoihin - hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, oletko sinä jo löytänyt sen tien pään, joka vie tuonne Jumalan Taivaaseen. Sinne perille on saapunut jo moni ennen meitä. Tie alkaa jo täällä ja se tie ei ole salainen. Jeesus nimittäin sanoi itse: ”Tien sinne te tiedätte.” Hän oli sen opettanut ja neuvonut sanoen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14: 6) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh 11: 24, 25)