Unohtuuko historia

 

Ensimmäinen blogikirjoitus, minkä kirjoitin, sai otsikoksi ”Historiaa silmät pyöreinä”. Tuo kirjoitus ilmestyi tässä blogissani seitsemän vuotta sitten ja löytyy siitä edelleen. Jälleen on mielessäni historia ja se miten lyhyt ihmisen muisti onkaan, ainakin tietyissä asioissa. Vai onko muisti vain valikoiva. Viime marraskuussa kirjoitin blogikirjoituksen ”Ettemme unohtaisi”, sekin käy tähän samaan teemaan.

Viime kuukausina on saatu lukuisia uutisia antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden lisääntymisestä eri maissa. Tämän päivän (1.3.2019) Helsingin Sanomissa oli juttu otsikolla ”Juutalaisvastaisuus lisääntyy Euroopassa”, "antisemitismin arvioidaan olevan vahvimmillaan sitten 1930-luvun". Eräässä toisessa lehdessä todettiin: ”neljä kymmenestä juutalaisesta harkitsee lähtöä Euroopasta nimenomaan juutalaisvihan takia.”

Eikö muisteta tuon vihan järkyttäviä aikaansaannoksia viime vuosisadalta? Vasta alle sata vuotta on kulunut holokaustista. Ei ole millään tavalla helppoa ajatella, miten miljoonat ihmiset surmattiin kaasukammioissa ja sitten poltettiin savuna ilmaan tai ammuttiin suoraan suuriin joukkohautoihin. Kuitenkaan noita asioita ei saa unohtaa, sillä ne ovat järkyttävän totta, eivätkä enää koskaan saisi toistua.

On tehty myös tutkimuksia siitä, mitä nuorempi väestö tietää holokaustista. Melko suuri osa, lähes 20 %, toteaa, etteivät he ole koskaan kuulleetkaan holokaustista.

On pakko mainita, että itseäni kosketti hyvin syvästi juuri lukemani kirja, joka kertoo Puolan juutalaisen Mayer Franckin selviytymistarinan holokaustin läpi. (Roni Smolar: Elämäni kahdeksas päivä) Hiljaiseksi vetää. On hyvä, että jälleen muistutetaan siitä, mitä on tapahtunut. Kaiken jälkeen Mayer Franck saapui Suomeen 1947. Tämä kirja ilmestyi juuri oikeaan aikaan.

Israel on Jumalan omaisuuskansa, valittu kansa, jonka kautta Jumala toteuttaa suunnitelmansa, minkä Hän on tehnyt koko ihmiskunnan hyväksi. Jumalan suunnitelma toteutuu. Jumalan vastustaja koettaa estää suunnitelman toteutumisen, ja siksi se kohdistaa vihansa juutalaiseen kansaan ja Israeliin. Jumala antoi lupaukset ja sanansa Israelin kautta. Hän antoi lupauksen Messiaasta, Messias on Pelastaja Israelille, juutalaisille ja myös pakanoille. Messias saapuu, vaikka tämä maailma ei odotakaan Häntä.

”Niin käy silloin, kun Herra Sebaot astuu alas sotiakseen Siionin vuorella ja sen kukkulalla. Niin kuin linnut, jotka levittävät siipensä, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia, varjelee ja pelastaa, armahtaa ja vapauttaa.” Jesaja 31: 4, 5

”Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän on ennalta tuntenut.” Kirje roomalaisille 11: 2

Ettemme unohtaisi

Denknadel Muistoneula Erfurt

Lokakuun puolenvälin tienoilla tein muutaman päivän matkan Saksaan. Vierailukohteina olivat Lutherin elämään liittyvät kaupungit, ja samalla käytiin läpi Lutherin elämänvaiheita. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Mielenkiintoinen matka.

Minulla oli toinenkin tavoite matkalle lähtiessäni. Olin kuullut ”Stolpersteineista” eli kompastuskivistä. Ensimmäiset kompastuskivet Suomessa asennettiin viime kesänä Munkkiniemeen Suomesta Saksaan luovutetun Kollmanin perheen muistoksi. Stolpersteinet ovat saksalaisen Gunter Demnigin aloittama projekti, jossa muistetaan holokaustin uhreja. Katukivessä on messinkilaatta sen talon edessä, jossa messinkilaatassa mainittu henkilö on asunut, ja laatta ilmaisee, että tämä henkilö on viety keskitysleirille. Näitä kiviä on tällä hetkellä Euroopan eri maissa yhteensä yli 60 000.

Kaksi kompastuskiveä Wittenbergissä

Herrnhutin jälkeen ensimmäinen kaupunki Saksan matkalla oli Wittenberg. Katse tiukasti katuun kohdistettuna ja pian löytyi ensimmäinen ”Stolperstein”. Kaksi laattaa, joissa nimet Eugen ja Julie Borinski, olivat Colegienstrasse 84 kohdalla. Toisen kerran kulkiessani paikan ohi siihen tupsahti kolme nuorta tyttöä, koululaisia, rippikoululaisia. Hekin halusivat kuvata laatat. Olisi ollut mielenkiintoista jutella pidemmänkin aikaa tyttöjen kanssa.

”Gegen das Vergessen”, vapaasti suomennettuna ”Ettemme unohtaisi”, on tapahtuma, jota vietetään Wittenbergissä marraskuun 7. – 9. päivä. Tapahtuma on useamman päivän mittainen ja sen tarkoituksena on muistaa 80 vuotta aikaisemman eli vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välistä yötä, ns. Kristalliyötä, mikä oli natsi-Saksassa juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Väkivallan aalto ulottui koko Saksan alueelle ja kesti useita päiviä.

Tuo Wittenbergissä vietettävä tapahtuma sisältää useita erilaisia tilaisuuksia kolmena päivänä. Eräs niistä on Wittenbergissä olevien 30 Stolpersteinen puhdistustalkoot. Sen tekevät paikallisen lukion oppilaat erään kouluprojektinsa päätöksenä. Kouluissa puhutaan holokaustista nuorille. Ei saa unohtaa, mitä on tapahtunut. Ajatuksena ja toiveena se, mitä on kirjoitettu Budapestin suuren synagogan pihassa olevaan holokaustin muistokiveen ”Never again”, ei koskaan enää.

Me löysimme ystäväni kanssa Wittenbergistä kymmenen Stolpersteinea. Siellä on myös Kaupungin kirkon vieressä muistokivi kuuden miljoonan holokaustissa kuolleen muistoksi.



Eisenachin tuhotun synagogan muistopaikka

Matka jatkui Eislebeniin ja Eisenachiin. Eislebenissä pysähdys oli vain muutama tunti, mutta siirtyessämme kävellen kirkosta kirkkoon löysimme jälleen kymmenen Stolpersteinea. Eisenachissa vietimme pidemmän aikaa ja yövyimme. Sieltä havaitsimme 12 kiveä. Lisäksi löysimme ystäväni kanssa kartan avulla tuhotun synagogan muistopaikan. Tämä synagoga oli tuhottu juuri Kristalliyönä 80 vuotta sitten.

   

Eisenach

Eisenach synagogan muistopaikka

 
















Erfurtin Vanha Synagoga

Erfurtissa on yksi Euroopan vanhimpia synagogarakennuksia. Nyt se on museona. 21. maaliskuuta 1349 puhkesi pogromi ja koko Erfurtin juutalaisyhteisö hävitettiin. Juutalaisia syytettiin ruttotaudin, Mustan surman, aiheuttamisesta. Synagoga joutui muiden käsiin ja tarkoituksiin ja meni huonoon kuntoon. Tänä päivänä se on arvokkaana muistona museona. Museon eteisaulassa työskentelevältä henkilöltä kysyin Erfurtin Stolpersteineista. Hän kertoikin, että Erfurtissa ei niitä ole, mutta on toinen tapa muistaa vuosien 1933 – 1945 aikana tapahtuneita asioita ja holokaustia. Eri puolilla kaupunkia on ns. Muistoneuloja, Denknadeln. Sain kartan, johon neulojen paikkoja oli merkitty. Niinpä hyvin lyhyen vierailun aikana ehdimme löytää yhden tällaisen Muistoneulan. Ensimmäisessä kuvassa on Erfurtin Tuomikirkkoaukiolla sijaitseva merkki.

Kompastuskivet, Stolpersteinet, ovat maailman suurin hajautettu muistomerkki. Wittenbergissäkin saman kadun varrella oli useita kiviä. Lyhyillä kaupunkikävelyillä löytyi yllättävän monta kiveä. Seudut ovat olleet tiheästi asuttuja. Mitä naapurit ovat ajatelleet? Miksi niin monet viedään pois, mihin juutalaiset viedään? Huomaamatta ei asia ole voinut tapahtua. Kuusi miljoonaa on järkyttävän iso luku.

Ettemme unohtaisi.



    

Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

 

Varsovan kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Ydinkeskustassa samaan kuvaan mahtuvat modernit lasiset pilvenpiirtäjät ja kommunismin aikainen 42-kerroksinen Kulttuuri- ja tiedepalatsi. Kuva kerto samaan aikaan historiasta ja ajan muutoksesta. Kun edellisen kerran kävin Varsovassa kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut pilvenpiirtäjiä, oli vain Kulttuuripalatsi.

Varsovan vanhan kaupungin kuninkaanlinna ja rakennukset ja kirkot ovat peräisin Puolan kuningaskunnan ajoilta. Kaupungista löytyy siis vanha kuningaskunnan aikainen, sosialismin aikainen ja moderni historia. Missä on juutalainen historia? Vai onko sitä?

Juutalaisten historia Puolassa alkaa 960-luvulta. Puolasta tuli koti yhdelle suurimmista juutalaisyhteisöistä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa ja holokaustia Puolassa oli 3,3 miljoonaa juutalaista. Varsovassakin oli varsin suuri juutalaisväestö.

Synagoga

Varsovan synagogista vain yksi ainoa säilyi tuholta toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa tallina ja varastona, siksi sitä ei tuhottu. Tänä päivänä synagoga on kauniisti kunnostettu.

 

Museon sisääntuloaula

On Polin, Puolan juutalaisten historian museo, joka kertoo tuhat vuotisen historian 960- luvulta tähän päivään. Museon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Museo on tutustumisen arvoinen paikka. Se kertoo pitkän hyvin elämänmakuisen juutalaisten historian todellakin tuhannen vuoden ajalta ja erittäin mielenkiintoisella ja upealla tavalla. Historiaan kuuluu paljon muutakin kuin ghettojen ja holokaustin aika, vaikka tietenkin ghetto ja holokausti ovat järkyttävimmät ja murskaavimmat historian totuudet.

Puolan 3,3 miljoonasta juutalaisesta vain 300 000 selvisi hengissä toisen maailmansodan läpi. Saksalaiset miehittivät Puolan vuonna 1939. Varsovan ghetto perustettiin lokakuussa 1940 ja lopulta sieltä vietiin junalla tuhoamisleirille Treblinkaan lyhyessä ajassa noin 300 000 lasta, naista, miestä, vanhusta, kaikenikäisiä.

Viime kesänä minulla oli tilaisuus muutaman päivän ajan tutustua Varsovaan ja myös Polin-museoon ja tehdä edellä mainitsemiani havaintoja. Kävelin niitä katuja ja puistoja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet gheton alueeseen. Nyt ei merkkiäkään. Mitä kaikkea nämä samat kadut olivat nähneet, siihen sain aivan uuden näkökulman, kun luin ihan hiljattain kirjan ”Irenan lapset”. Kirjan on kirjoittanut Tilar J. Mazzeo. Kirja kertoo nuoresta puolalaisesta Irena Sendleristä, joka yhdessä useiden ystäviensä kanssa järjesti juutalaislapsia ghetosta arjalaiselle puolelle turvaan. Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta. Monet heistä ovat vielä elossa. Ei se aika ole sen kauempana.

Kirjan totuudenmukainen kerronta ei ole helppoa luettavaa. Puolalaisen sosiaalityöntekijän Irena Sendlerin rohkeus, rakkaus, auttamishalu oli ihmeellistä ja esikuvallista. Hänet on julistettu Israelissa ”Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa”. Kansojen oikeamieliset olivat niitä, jotka oman henkensä uhalla pelastivat juutalaisia.