Vuosi on pitkä aika

 

Vuosi on pitkä aika vai onko. Olemme eläneet nyt vuoden tai oikeastaan jo vähän yli vuoden korona-aikaa. Uutisten ja sanomalehtien vakioaihe on korona. Päivittäin kuullaan tartuntaluvut ja rajoitukset, joiden mukaan on elettävä. Onhan tämä kovasti poikkeavaa aiempiin vuosiin nähden. Milloin saan mennä oikeaan konserttiin tai matkoille? Milloin saan olla koulussa siinä omassa luokassani luokkatovereideni kanssa yhdessä ja opettajakin läsnä opettamassa? Milloin saan osallistua ihan oikeasti jumalanpalvelukseen kirkossa toisten seurakuntalaisten kanssa? En ehkä ole ainoa, joka näitä miettii.

Toisaalta aika rientää joskus vähän liiankin nopeasti, melkein kuin huomaamatta. Kiireisillä ihmisillä se on tuttu tunne. Mieleen tulee, että tuota ja tuota en ehtinytkään tehdä, vaikka niin suunnittelin. Aika loppui kesken. Ihmisen aika on Jumalan kädessä. Meillekin ajankohtainen ja tarpeellinen on Jaakobin muistutus kirjeessään.

”Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna matkustamme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, käymme kauppaa ja saamme voittoa.’ Ettehän te tiedä, mitä huominen tuo tullessaan ja millainen on teidän elämänne. Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Sen sijaan teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo ja elämme, niin teemme tämän tai tuon.’” Jaakobin kirje 4: 13 – 15

Tuntuu aika ihmeelliseltä, että Jaakob kirjoitti nämä ajatukset jo liki kaksituhatta vuotta sitten, joidenkin arvioiden mukaan hän kirjoitti kirjeensä vuosien 40 ja 50 jKr. välisenä aikana.

Jumala on antanut meille armossaan ajan, jolloin voimme etsiä häntä, ajan ottaa vastaan hänen tarjoamansa kutsun Jumalan armoon. Se on kaikkein tärkeintä, ettemme sen ajan ohi kulje ja hylkää sillä tavalla Jumalan armoa. Raamattu todistaa, että Jumala antaa aikaa parannuksen tekoon. Mutta tämä aika loppuu joskus.

Eräs Raamatun vertaus on tässä mielessä koskettava ja ehkä löydämme siitä itsemme. Tämä vertaus on vertaus hedelmättömästä viikunapuusta, se on Luukkaan evankeliumin luvussa 13. Vertaus kertoo, että eräällä miehellä oli viinitarhassaan istutettuna viikunapuu. Mies meni etsimään viikunapuusta hedelmää, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi viinitarhanhoitajalle, että jo kolmena vuotena on käynyt näin, hän ei ole löytänyt puusta hedelmää. Ja sitten hän kehotti viinitarhanhoitajaa hakkaaman puun pois maata laihduttamasta. Viinitarhan hoitaja pyysi: ”Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi. Sillä minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkäpä se ensi vuonna tekee hedelmää. Jos ei, niin käske sitten hakata se pois.”

Kaikelle ajalliselle, ajalliselle työlle, touhulle, elämälle, tulee päätös ja loppu, oli se hyvää tai pahaa. Tätä taustaa vastaan on sitäkin kirkkaampi se totuus, että Jumalan armo pysyy iankaikkisesti. Se Jumalan armo, jota täällä ajassa tarjotaan vastaanotettavaksi. Tämä maailma katoaa, ”taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa”, muistutti Jeesus. Sen mitä Jumala Sanassaan on luvannut, se pysyy.

Vuodet vierivät, sukupolvet vaihtuvat, Jumala on muuttumaton. Onnellinen se ihminen, joka on uskossa, ihminen, joka on tarttunut kiinni iankaikkiseen elämään, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Silloin eletty aika olipa se epäonnistumisten tai onnistumisten aikaa, lankeemuksen tai hedelmättömyyden tai tehokkuuden aikaa, se kaikki on Jeesuksessa Kristuksessa pyyhitty puhtaaksi meidän elämässämme. Silloin Jumalan armo kantaa eteenpäin tuleviin päiviin, vaikka emme tiedäkään, mitä ne päivät tuovat tullessaan.

Jälleen kerran mieleeni nousivat Lasse Heikkilän ihanan laulun sanat: ”Niin kuin on hanki valkoinen kirkkaimman auringon alla, puhdistuu tunto ihmisen armolle antautumalla. Jokainen muisto kunniaton, pois kirjoista taivahan pyyhitty on. Kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden.”

Valoisa pääsiäisaamu

 

Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Tämä on valtavan hyvä sanoma meille tänään. Sillä kun hän sanoi, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys, hän tarkoitti heistä puhuessaan kaikkia niitä, jotka Jeesuksen luokse tulevat. Sillä Jeesus sanoi myös, ”minä olen se hyvä paimen”. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Jeesus on se hyvä Vapahtaja, joka on antanut henkensä kaikkien ihmisten edestä.

Sanotaan, että elämme vaikeita aikoja. Tottahan se on. Päällimmäisenä mielessä on tietysti Covid-19-pandemia, joka riehuu ympäri maailmaa. Normaali elämä ja elämäntapa ovat muuttuneet viruksen myötä täysin. On taloudellista ahdinkoa, inhimillistä kärsimystä, epävarmuutta, pelkoa. Maailmalta kantautuu uutisia vallankaappauksista, aseellisista selkkauksista, sodista. Kaiken tämän keskellä elettäessä on kuitenkin hyvä tietää, että kaikkivaltias Jumala ohjaa myös kansojen kohtalot eikä yksikään pieni ihminen ole häneltä tietymättömissä.

Kun Jeesus aikoinaan kulki opetuslasten kanssa, hän teki hyvää. Hän esimerkiksi ruokki ihmetekojensa kautta samalla kertaa useita tuhansia ihmisiä. Hän rakasti näitä ihmisiä, tahtoi antaa heille ruumiin ravinnon, mutta vielä paljon enemmän: henkensä heidän syntiensä sovitukseksi. Hän rakasti heitä, mutta silti Raamattu kertoo, että niin monet loukkaantuivat häneen ja lähtivät hänen luotaan pois. Silloin Jeesus kysyi niiltä muutamilta, jotka hänen tykönsä jäivät: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.

Lukijani, eikö tämä ole tärkeintä. Tartu sinäkin kiinni iankaikkiseen elämään. Eikö silloin ole laskettu myös perusta turvalliselle elämälle tässä ajassa?

Nämä ovat Jeesukselta niin hyvät ja hellät sanat, kun hän sanoo, että ”Minä olen tullut sitä varten, että sinulla olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Voi kuinka niin monta kertaa olemme pettyneet itseemme ja siihen mitä olemme tehneet ja siihen mistä kuvittelimme saavamme elämään iloa. Synnistä saa lyhytaikaista nautintoa. Mutta sen jälkeen sydän voi olla haavoilla. Tähän tilanteeseen, tällaisia ihmisiä varten, meitä jokaista varten Jeesus on tullut antamaan meille rakkautensa ja elämän ja yltäkylläisyyden.

Sinut on kutsuttu, tartu kiinni iankaikkiseen elämään.

Omaisuuden hoito

 

Muistatko Jeesuksen opetuksen palvelijoista, jotka saivat leivisköitä eli talentteja isännältään, jotta he hoitaisivat isännän omaisuutta tämän poissa ollessa. Yksi sai viisi, toinen kaksi ja kolmas yhden talentin. Usein sanomme, että kolmas sai vain yhden talentin. Mutta kun tarkemmin katselee tuota talenttia, se ei ole vain yksi pieni mitätön talentti. Sen arvohan on 6000 denaaria, denaari oli päivän palkka. Se on siis 19 vuoden palkkarahat sapatit huomioon ottaen. Se kuvaa sitä, että palvelija sai sittenkin hyvin arvokkaan osan isännän omaisuudesta hoitoonsa.

Jos nykyisin ajattelet 19 vuoden palkkarahoja, sehän on satojentuhansien eurojen omaisuus. Sellaisella palvelija olisi voinut asioida. Ei kukaan sellaista rahamäärää patjan alle piiloon laittaisi, veisi ainakin pankkiin korkoa kasvamaan.

Jumalan äärettömän arvokas lahja ihmiselle on pelastus Jeesuksessa Kristuksessa. Ei kukaan Jeesuksen seuraaja voi sanoa, ettei hänestä ole mihinkään. Jokaisella on hallussaan miljoonaomaisuus, mikä vain odottaa, että sitä käytettäisiin. Evankeliumi Jeesuksesta tekee köyhästäkin rikkaan. Ja siitä tässä talentissa on kysymys. Eikä ole tarkoitus, että se lahja kaivetaan maahan ja salataan. Jumalan tahto on, että tämä äärettömän arvokas talentti olisi nähtävillä. Se jo sellaisenaan kasvaa korkoa, sillä Kristusvalo, joka on saapunut ihmisen sydämeen, valaisee häntä itseään ja myös niitä, jotka tällaisen ihmisen lähelle tulevat. Ja ehkäpä hekin tulevat Pyhän Hengen johtamina saman Jeesuksen luokse ja antavat elämänsä Hänelle. Silloin kun yksi syntinen kääntyy ja tekee parannuksen, on ilo taivaassa ja saamasi talentti on kasvanut korkoa.

Jeesuksen opetuksessa on eräs kohta, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Kaksi ensimmäistä palvelijaa sanoivat, että Herra sinä uskoit minulle talentit, he omistivat saamansa. Yhden talentin saanut sanoi, että sinun talenttisi, tässä on omasi. Hän oli kätkenyt talentin maakuoppaan.  Ei hän koskaan oikeastaan ollut vastaanottanut omakseen hänelle tarjottua talenttia. Siksi hän ei myös osannut asioida sillä. Toiseksi Jeesus puhui tätä opetustaan opettaessaan paluutaan edeltävästä ajasta ja viittasi valvomiseen. Eihän vain valvomattomuus ja nurja mieli ole se maakuoppa, johon hautaat Jumalan antaman pelastuksen evankeliumin ja mielesi ei innostu Jumalan antaman tehtävän evankeliumin eteenpäin viemiseen. Siitähän Jeesuksen vertaus ja talentin maahan kaivaminen opettaa.

Ole sinä kahden ensimmäisen palvelijan kaltainen, ota vastaan sinulle tarjottu pelastus Jeesuksessa Kristuksessa ja asioi sillä äärettömän arvokkaalla talentilla niin kauan kunnes Herramme tulee takaisin. Muut talentit ovat arvottomia tämän rinnalla. Taivaasta tulleen talentin tarvitsemme asioidessamme Jumalan valtakunnan hyväksi.

Jeesuksen toinen tuleminen merkitsi kahdelle ensimmäiselle palvelijalle ilojuhlan alkamista. Kolmannelle se ei ollut sitä.

Mihin meillä on kiire?

 

Ajan kulkua ei voi pysäyttää, vaikka joskus niin toivoisikin. Toisinaan aika tuntuu kuluvan ihan liian nopeasti, toisinaan taas aivan liian hitaasti.

Meillä ihmisillä on oikeastaan käytettävissä vain kaksi aikaa: tämä nyt elettävä hetki ja tuleva aika. Se kuinka pitkä tuleva aika on täällä ajassa ja milloin se vaihtuu ikuisuuden ajaksi, sitä emme tiedä. Mutta tämä hetki meillä on ja myös tulevaisuus. Ei ole olemassa minkäänlaista edes kvanttitietokonetta, jolla voisimme siirtyä ajassa taaksepäin ja elää uudelleen ja ehkä toisella tavalla jo kuluneen ajan tapahtumia.

Meillä on tämä hetki ja siitä haluaisin sanoa sinulle hyvä blogini lukija, että jospa voisimme elää sen läheisillemme läsnäollen. Niin että olisimme läheisillemme läsnä juuri nyt sellaisina persoonina ja ihmisinä kuin olemme. Että voisimme kokea toinen toisemme rakkautta ja olemassaoloa juuri nyt, eikä sydämemme olisi kiirehtimässä muissa asioissa.

Onko meillä aikaa ja halua kohdata toinen toisemme sydämellämme vai onko katseemme kääntynyt jo seuraavaan tapaamiseen, kun vielä kättelemme tervehdykseksi edellistä.

Minusta on elämän yksi tärkeimpiä asioita, että on toiselle läsnä ja varsinkin läheisille: puolisolle, lapsille, vanhemmille, ystävälle ja jopa muukalaiselle. Se voi olla jopa Jumalan antama tehtävä sinulle juuri nyt, mieluumminkin kuin johonkin muuhun kiirehtiminen. Mittapuu, jolla me mittaamme Jumalan antamia tehtäviä omassa ja toisten elämässä on luultavasti ihan toinen kuin Jumalan mittapuu.

Mihin meillä on kiire? Jeesus sanoi, että hänen ruokansa ja juomansa on se, että hän tekee lähettäjänsä tahdon ja vie hänen työnsä päätökseen. Sitä tahtoa täyttäessään Hänellä oli aikaa pysähtyä keskustelemaan samarialaisen naisen kanssa, aterioimaan publikaanin kotona, pysähtyä parantamaan sokea Bartimeus, kertoa taivaan valtakunnasta jalkojensa juuressa istuvalle Marialle. Ja silti Hän vei päätökseen lähettäjänsä antaman tehtävän, joka koitui pelastukseksi ja elämäksi myös sinulle ja minulle.

Rakastakaamme toisiamme niin kuin Hän on rakastanut meitä.

Lähtökutsu lähenee

 

Mieluummin hyviä uutisia kuin huonoja, näin varmaan jokainen miettii mielessään ajatellessaan omaa elämäänsä tai läheistensä elämää tai yleensä ihmiskunnan ja maapallonkin tulevaisuutta. Monessa suhteessa kyllä kuuluu vain huonompia uutisia niin merien tilasta esimerkiksi niihin kertyvien suurten mikromuovimäärien takia, samoin vesien saastumisesta yleensäkin, puhdas juomavesikään ei ole itsestäänselvyys. Ja tietysti on sitten vielä ilmastonmuutos, joka muuttaa elinolosuhteita maapallolla.

Nyt haluan ottaa näihin asioihin aivan toisen näkökulman kuin mitä uutiset ja lehdistö ym. tuovat esille. Hiljattain luin uudelleen Kurt Kochin kirjan Lähtökutsun lähetessä. Kirja on painettu 1971 eli 50 vuotta sitten. Lainaan takakannen tekstiä pari riviä: ”Raamattu tietää enemmän kuin sen arvostelijat. Siinä on selvempi suunnitelma kuin sen halveksijoilla.”  Kirjan nimi viittaa seurakunnan ylösottoon, se lähenee, ja kirjan teema on käydä läpi sitä, mitä raamatun sanan mukaan tapahtuu juuri tänä aikana eli lähtökutsun lähetessä.

Raamatun profetioiden tulkinta ja toteutuminen ovat aina kiinnostaneet ihmisiä, joskus jopa niin paljon, että tärkein raamatun sanomasta jää sivuun. Ilmestyskirja on erityisesti kirja, jota tutkitaan ja selitetään, mitä se voisi tarkoittaa kuvatessaan erilaisia vaiheita ja nimenomaan lopunaikaa. Kiinnostaa, kuka on Antikristus, milloin hän ilmestyy, mitä hän tekee, mitä tapahtuu eri sinettien aukaisussa, eri pasuunoiden soidessa jne. Silti meidän fokuksemme ei saisi olla vain näissä selityksissä. Jotenkin koen, että kaiken tämän nykyisen ajan ja tapahtumien keskellä uskovilla on ehdottomasti hyvin tärkeä tehtävä, minullakin. Se on se, että voin naapurille, läheisille, työtovereille viedä evankeliumin sanomaa, ja kehottaa heitä uskomaan Jeesukseen omana Vapahtajanaan.

”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman mutta saisi sielulleen vahingon? Tai mitä ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?” Matt. 16: 26

Ilmestyskirja käsittelee siis lopunaikaa ja vaikka siitä ei kaikkea ymmärrä ja osaa selittää, niin Jeesus itse, Ihmisen Poika, käski Johanneksen kirjoittaa, mitä Johannes oli nähnyt, mitä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva Ilm. 1: 19. Annetaan myös kehotus lukemiseen. Autuas se, joka lukee, ja autuaita ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat varteen sen, mitä siihen on kirjoitettu, sillä aika on lähellä. Ilm. 1: 3.

Vihanaika tai vaivanaika, näitä nimityksiä käytetään seitsemän vuoden jaksosta, josta nuo sinettien aukaisut, pasuunat, ja vitsaukset kertovat. Ne siis tulevat. Ja tässä on se syy, miksi halusin muutaman sanan kirjoittaa. Olen viime päivinä lukenut ihan säännöllisen raamatunlukemiseni mukaan Ilmestyskirjaa ja tutkin Arnold Fruchtenbaumin kirjaa The Footsteps of the Messiah saadakseni vähän ymmärrystä lukemaani. Se, mikä sai minut iloiseksi, oli se, kun löysin Fruchtenbauminkin tekstistä sen saman ajattelun, mikä minulle on ollut sydämen asia. Eli että tärkein tehtävä tänä päivänä on sittenkin kertoa Jeesuksesta, että ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen Pelastajanaan.  Vapaasti suomennettuna muutama lause kirjasta: ”Tulevien asioitten tietämisen pitäisi antaa jokaiselle uskovalle taakka ihmisistä. Sillä pakotie näistä asioista (vitsaukset ym.) on tempaus, ylösotto, ja vaatimus siihen, että on oikeutettu mukaan ylöstempaukseen, on Messiaan, Jeesuksen vastaanottaminen NYT. Ei todellakaan riitä, että tietää profetioiden ilmoittamien asioiden tulevan tapahtumaan. Pikemminkin tiedon pitäisi laskea voimakas halu saarnata evankeliumia ihmisille ja siten antaa heille pakotie maailmaa kohtaavista vitsauksista.”

Kuulenko oikein

 

Oletko valmis lähtemään liikkeelle silloinkin, kun et tiedä, mihin olet saapuva ja mitä kohtaat matkan varrella? Tämä kysymys tulee puntaroitavaksi ensinnäkin silloin, kun Jumala kutsuu ihmistä ratkaisemaan suhteensa Jumalaan eli uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja uskon kautta ottamaan vastaan pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Jumalalle annetun myöntävän vastauksen jälkeen päämäärä on selvä, se on taivaankoti. Entä mitä sitten on vielä matkan varrella odotettavissa?

Kuuliaisuus näkyy elämässämme. Kenelle olemme kuuliaisia? Tai mille olemme kuuliaisia? Raamattu kertoo Aabrahamista näin: ”Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, joka hänen oli määrä saada perinnöksi. Hän lähti tietämättä, minne saapuisi.” Hepr. 11:8. Jumala kutsui Aabrahamia. Kutsun sisältö oli: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka sinulle osoitan.” Oli Jumalan lupaus, että hän osoittaa maan ja paikan, josta tulee Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä maa. Kuitenkaan lähtöhetkellä Aabraham ei tiennyt, mikä se maa on. Hän sai selkeän kutsun ja totteli ja lähti liikkeelle. Hän oli kuuliainen, vaikka ei tiennyt päämäärää. Hän luotti Jumalan lupaukseen.

Sen, joka uskoo Jumalaan, ei tarvitse ymmärtää Jumalaa totellakseen häntä. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” Hepr. 11: 1

Menevätkö maalliset asiat Jumalan kutsun edelle? Aiheellinen kysymys itse kullekin. Eräs mies tuli Jeesuksen luo ja kysyi, että mitä hyvää hänen pitää tehdä, että saisi iankaikkisen elämän. Pidä käskyt. Niitä olen noudattanut, vastasi nuorukainen. Näin ajatteli nuorukainen, että kyllä hän oli käskyt pitänyt. Mitä häneltä vielä puuttuisi tai mitä hänen vielä pitäisi tehdä. Jeesus sanoi, että jos haluat olla täydellinen, mene ja myy omaisuutesi ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua. Tämä oli liian vaikeaa nuorukaiselle, hän lähti pois.

Seuraavaksi sitten se varsinainen asia, josta olen halunnut kirjoittaa. En ole saanut kirjoitetuksi, vaikka on ollut kauan mielessäni.

Jerobeam oli jakautuneen Israelin kymmenen heimon ensimmäinen kuningas (930 – 910 eKr.). Beetelissä Jerobeam kerran seisoi uhrikukkulalla alttarin ääressä suitsuttamassa kultaiselle sonnipatsaalle, jonka hän oli sinne teettänyt. Juudasta tuli hänen luokseen Herran käskystä Jumalan mies. Jumalan mies toi varoituksen ja tuomion sanan, mikä myös toteutui välittömästi. (1 Kun. 13) Kuningas Jerobeam pyysi Jumalan miestä lepyttämään Herraa ja rukoilemaan puolestaan. Kun Jumalan mies rukoili, kuningas sai avun. Kuitenkaan Jumalan mies ei suostunut vastaanottamaan kuninkaan hänelle tarjoamaa lahjaa, vaan lähti pois Beetelistä. Jumalan mies totteli Jumalan antamaa käskyä tuossa tilanteessa. Näin Jumala oli käskenyt toimia.

Tämän jälkeen seurasi sitten varsin merkillinen asia. Beetelissä asui vanha profeetta, joka sai kuulla, mitä Jumalan mies oli sinä päivänä Beetelissä tehnyt. Silloin tämä vanha profeetta lähti aasillaan tuon pois lähteneen Jumalan miehen perään. Tavoitettuaan hänet vanha profeetta kutsui Jumalan miestä kotiinsa syömään leipää. Jumalan mies vastasi: ”En voi palata enkä tulla sinun kanssasi. En syö leipää enkä juo vettä kanssasi tällä paikkakunnalla, sillä minulle on tullut sana, Herran sana: 'Älä syö leipää äläkä juo vettä siellä. Äläkä myöskään palaa takaisin samaa tietä, jota olet mennyt.'"

Jumalan antama ohje oli selvänä ja kirkkaana Jumalan miehen mielessä. Sitten tuli koetuksen hetki, kohtalokas hetki. Kuuliaisuus, tottelevaisuus joutui koetukselle. Beetelin vanha profeetta sanoi Jumalan miehelle, että hänkin on profeetta ja että Herran käskystä enkeli on puhunut hänelle ja kehottanut, että hän hakisi Jumalan miehen takaisin luokseen Beeteliin. Kaksi vastakkaista Herran sanaa. Niinkö? Kertakaikkinen koettelemus Jumalan miehelle, oliko hän kuullut oikein Jumalan käskyn olla palaamatta takaisin ja olla syömättä ja juomatta? Olihan tuo vanha mieskin profeetta. Raamattu kertoo, että vanha profeetta valehteli. Jumalan mies noudatti nyt vanhan profeetan kutsua ja palasi takaisin kohtalokkain seurauksin. Palatessaan takaisin vanhan profeetan luo hän ei noudattanut sitä Herran sanaa, jonka Herra oli hänelle puhunut.

Usko on kuuliaisuutta. Jostain syystä haluan tämän vanhan Raamatussa kerrotun tapahtuman ottaa esiin. Kaikesta huolimatta vanha profeetta arvosti tätä Jumalan miestä, joka oli tullut tuomaan Jerobeamille sanoman uhrikukkuloista. Sillä se sanoma epäjumalien palvontaan tehdyistä uhrikukkuloista tulisi toteutumaan.

Usko on todella kuuliaisuutta. Monenlaisia houkutuksia ja ehdotuksia voi Herralta tehtävän saaneen eteen tulla. Houkutuksia ja ehdotuksia, jotka vievät sivuun Jumalalta saadusta tehtävästä. Tästä minulla on huoli, että kukin kohdaltamme kuulisimme ja tuntisimme Herran äänen ja puheen myös omaan elämäämme ja tehtäväämme nähden. Henkien erottamisen lahja on tärkeä, ja on tärkeää, että se saa toimia keskellämme.

Tehtävä jatkuu

 

Tänään maa on valkoinen vastasataneesta lumesta. Puitten oksat ovat saaneet kauniin lumipeitteen. Auraamattomalle kadulle jäävät askelten jäljet. Ne ovat nähtävissä, kunnes suojasää tai aura pyyhkii ne pois. Mihin askelten jäljet katoavat, kun kuitenkin ovat siinä olleet?

Meri ei ole jäässä, mutta veneet on laitettu talviteloilleen. Ne ovat vain talven ajan rannalla, kevään koittaessa ne kiireen vilkkaan lasketaan jälleen vesille palvelemaan omassa tehtävässään.

Tehtäväni, mikä se on? Aina voi pysähtyä miettimään ja kysymäänkin sitä. Tehtäväni ihmisenä, lähimmäisenä, työelämän ammattilaisena, uskovana.

Fredrik Wisløff sanoo eräässä kirjoituksessaan näin: ”Ajattele kunnioituksella virkaasi. Ota vakavasti kutsumuksesi.” Wisløff ottaa esimerkiksi Paavalin. Paavalihan oli alkuaan kiivas kirjanoppinut ja siinä näkemyksessään uskoi tehtävänsä olevan vaientaa Herraan Jeesukseen uskovat opetuslapset. Paavalin tehtävä muuttui kuitenkin täysin päinvastaiseksi hänen kohdattuaan Jeesuksen. Siinä kohtaamisessa Paavali kysyi: ”Kuka sinä olet?” Hän sai vastauksen: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat! Nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun on tehtävä.” Siinä kohtaamisessa Paavali sai uuden tehtävän, sellaisen tehtävän, joka vei hänet monenlaisiin vaarallisiin tilanteisiin, mutta se oli tehtävä, jonka hän halusi kaikista vaikeuksista huolimatta täyttää. Hän sanoi, Apt. 20: 24, ”En kuitenkaan pidä henkeäni minkään arvoisena, kunhan vain vien päätökseen juoksuni ja Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa Jumalan armon evankeliumia."      

                                                                                                                  Jumala on antanut tehtävän sinulle, minulle. Paavalin esimerkin mukaan on sanottava: Ajattele kunnioituksella virkaasi, palvelutehtävääsi. Ota vakavasti kutsumuksesi. Pane kaikki voimasi liikkeelle täyttääksesi juoksusi. Tehtävässä vaaditaan tahtoa, tarmoa, pidättyväisyyttä ehkä kieltäymystä. Omassa voimassamme emme siihen pystykään, Jumalan voima voi. Jumalan voima ei kuitenkaan koskaan toimi tahtoamme vastaan. Jättäydytään hänen käytettäväkseen, hänen armonsa varaan. Älä luovuta, tehtäväsi on tärkeä.

”Kilpaile hyvä uskon kilpailu ja tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon sinut on kutsuttu ja johon olet tunnustautunut hyvällä tunnustuksella monen todistajan edessä.” 1 Tim. 6: 12

Sain joulukortin, johon lähettäjä oli kirjoittanut: Useasti olen sinua muistanut. Minulle – kirjoittajan tuntien – nämä sanat kertoivat, että hän on usein rukoillut puolestani. Ja hän mainitseekin: toivon ja rukoilen sinulle Vapahtajamme läsnäoloa. Hän kehotti vielä: ”Pidetään usko Jumalaan.” Koin tuon kortin saadessani, että lähettäjä oli toiminut saamansa tehtävän mukaan.

Ollaan siis kukin uskollisia omassa tehtävässämme, mikä se sitten onkaan.

Kokoontumisrajoitukset koronan takia ovat edelleen voimassa. Totta kai tämä on koettelevaa aikaa monella tavalla. Seurakunta ei voi kokoontua yhteisiin tilaisuuksiin. Jeesus ei kuitenkaan ole unohtanut ketään. Hänen tulonsa on lähellä. Hetkeä ei tiedetä. Siksi Raamatussa on annettu montakin kuvaa tästä tilanteesta. Jeesus kuvaa seuraavissa kolmessa tunnetussa vertauksessa uskollisuuden, tehtävän hoitamisen ja valvomisen merkitystä. Matt. 24 ja 25

Jeesus itse kehottaa valvomaan ja kysyy: ”Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan sille ruokaa ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan löytää näin tekemästä!”

Tehtäväuskollisuudesta puhuu samoin myös vertaus palvelijoille uskotuista talenteista. Käytänkö saamiani talentteja, vaikka niitä olisikin vain yksi? Siinä on vertauksen sanoma.

Vielä kolmas vertaus, se on kymmenestä morsiusneidosta. Kaikki lähtivät sulhasta vastaan. Viisi tyhmää ja viisi viisasta. He kaikki lähtivät sulhasta vastaan, kaikilla oli lamppu mukana, mutta vain viisailla oli öljyä. Sulhasen viipyessä kaikille tuli uni ja neitsyet nukahtivat. ”Sulhanen saapuu” – huuto kajahti. Mukaan otettu öljy auttoi pitämään lamput palamassa. Ne, joilla lamppu paloi, olivat valmiit.