Nykyään aika usein kuulee
sanan ”kiistän” vastauksena syytöksiin eritasoisista rikkeistä. Laissa ja
taloudessa sanotaan olevan harmaata aluetta, on eri tulkintoja siitä, miten voi
toimia. Tai ohjeet ovat liian epämääräisiä. Valeuutiset kiertävät medioissa.
Faktojen tarkistus on joskus aika hankalaa. Mihin voi uskoa, mikä on totta,
mikä ei.
Elämässä ei aina kaikki mene niin
kuin toivoisi ja haluaisi. Sosiaalinen paine on valtava, etenkin ns.
julkkiksilla. Kyllä kai jossain määrin meillä tavallisillakin ihmisillä.
Haluamme antaa itsestämme parhaan mahdollisen kuvan ulospäin. Sen kuvan taakse
saattaa joskus kätkeytyä paljon muutakin. Joskus kaiken kantaminen ja sisällään
pitäminen käy tosi raskaaksi.
Näillä ajatuksilla pääsen
siihen asiaan, josta tällä kertaa haluan jonkun ajatuksen jakaa. Kolme sanaa:
syyllisyys, kiistän, tunnustan. Pohditaan niitä hetki.
Ehkäpä jokainen meistä on
joskus loukannut sanoillaan toista ihmistä. Olenko valmis pyytämään anteeksi?
Entä antamaan anteeksi? Esimerkkejä syyllisyyden tuottavista asioista löytyisi
vaikka kuinka, mutta mieluummin haluan puhua siitä, mitä sana ”tunnustan” tuo
tullessaan.
Sananlaskujen kirjassa
sanotaan, ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja
hylkää, saa armon.” Rauha sydämessä on kultaakin kalliimpi.
Daavid oli hyvä kuningas, hän
oli Jumalan valitsema, hän tahtoi palvella Herraa uskollisesti. Hänenkin
elämässä tuli hetkiä, jolloin hän lankesi. Psalmi 32 kuvaa hyvin Daavidin tunnelmia
lankeemuksen jälkeen. ”Kun minä vaikenin synnistäni, minun luuni riutuivat
valittaessani kaiken päivää. Sillä öin ja päivin sinun kätesi oli raskaana päälläni.
Elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä.” ”Minä tunnustin sinulle syntini enkä
peittänyt syyllisyyttäni.” ”Sanoin: Minä tunnustan. Sinä annoit anteeksi.”
Öin ja päivin oli paha olla,
kunnes sai pois tunnoltaan ja anteeksiantamuksen. Oli varmasti ollut kauhea
hetki, kun profeetta Naatan oli tullut Daavidin luokse ja sanonut: ”Sinä olet
se mies.” Tulinen syyllisyys iski. Oli ihana päästä siitä vapaaksi Jumalan
armon kautta.
Hyvä omatunto, rauha Jumalan
kanssa, rauha sydämessä ovat kultaakin kalliimpia.
Niin, omatuntokin voi niin
sanotusti venyä. Moraalikäsitykset vaihtelevat, mistä se omatunto saa ohjeensa,
mittapuunsa. Omatunto on tietoisuutta omista teoista ja sen tulisi arvioida
henkilökohtainen vastuu teoista. Omatunto voi olla heikko eli siltä puuttuu
oikeaa tietoa. Syntiinlankeemuksessa ihmisen yhteys Jumalaan katkesi.
Jeesuksessa Kristuksessa yhteys solmitaan uudelleen. Jumalan sanan totuus on se
mittapuu, jonka mukaan omatunto tulee virittää. Ilman Jumalan sanan ohjausta
omatunto etsii norminsa ja käsityksensä muista lähteistä ja on vaarassa tehdä
suuria virheitä.
Suomen perustuslain mukaan
uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluu jokaiselle. ”Jokaisella
ihmisellä on oikeus ajatuksenvapauteen, omantunnonvapauteen ja
uskonnonvapauteen.” ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa
ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla
kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” (lähde Laki 24.fi)
Siispä on oikeus ilmaista
myös omantuntonsa mukainen käsitys abortista, eutanasiasta, samaa sukupuolta
olevien välisestä avioliitosta. Kiitos
Jumalalle, että on niitä ihmisiä, jotka rohkenevat julkisesti ilmaista
käsityksensä näistä asioista. Rukoillaan heidän puolestaan ja siunataan heitä.
Paavali oli rohkea mies,
aluksi hän taisteli Jumalaa vastaan, mutta lopulta Jumala voitti ja Paavalista
tuli mies, joka väsymättä julisti evankeliumia. Hän saattoi sanoa: ”Olen
kilpaillut hyvän kilpailun, juoksun päättänyt ja uskon säilyttänyt. Tästedes on
minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen
tuomari, antaa minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle vaan myös
kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään.” 2 Tim. 4: 7, 8
