Mittarimato ja muurahainen

 

Otsikko voisi olla yhtä hyvin: ihmeellinen luonto. Jumalan luomakunta on ihmeellinen. Jumala loi kaikki elävät olennot lajiensa mukaan.

Seurailin pientä mittarimatoa, kun se mittaili elämänsä matkaa Valkmusan kansallispuiston lintutornin kaiteella. Kaiteen päästä päähän on pitkä matka sen mittakaavassa. Jossain vaiheessa edessä on muodonmuutos, hämmästyttävä muodonmuutos, kun se aikanaan muuttuu lajinsa mukaiseksi perhoseksi. Sitten se pääsee siivilleen.

 

 

 

 

 

 

Samassa kansallispuistossa pesii kalasääski. Pesä on korkealla puun latvassa. Sieltä näkee hyvin koko suoalueen. Puhumattakaan sitten kun lintu levittää siipensä ja liitelee korkealla. Aivan toisenlainen perspektiivi ja liikkumisnopeus kuin pienellä mittarimadolla. Poikaset ovat pesässä turvassa, vanhemmat ruokkivat. Poikaset harjoittavat siipiään pesässä ja sitten tulee aika, jolloin ne pudottautuvat siivilleen suoraan lentoon.

Toisen minua ilahduttaneen luontokokemuksen sain vaeltaessani metsässä vihreän runsaan aluskasvillisuuden keskellä, puolukan varsia, jokunen kypsä puolukka ja sammalta. Tuon vihreän maaston keskellä kulki kuitenkin ehkä noin 15 cm leveä ruskea juova halkoen sammalikkoa ja muuta aluskasvillisuutta, ruskeita havunneulasia siinä kyllä oli. Kuka sen oli sinne keskelle metsää tehnyt? Tarkastelin lähemmin. Ruskeaa käytävää pitkin kulki kumpaankin suuntaan muurahaisia. Nekö olivat ahkeralla liikkumisellaan saaneet aikaan tuon käytävän? Joka tapauksessa nimitin sen muurahaisten valtatieksi, sillä niin mittava sekä leveydeltään että pituudeltaan se oli sillä vaeltaviin muurahaisiin verrattuna. Ruskean valtatien toisessa päässä oli iso muurahaiskeko.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oli ajatuksia herättävää katsella tuota ahkeraa liikkumista. Jokainen muurahainen näytti tietävän, mihin oli menossa ja mitä oli tekemässä. Pesää rakennettiin yhteisvoimin, sinne haettiin rakennustarvikkeet, sinne hankittiin tarvittava ravinto. Työmatka oli pitkä ja aivan ilmeisesti se kuljettiin useampaan kertaan päivän mittaan ja jalkaisin. Kukin tiesi tehtävänsä. Ihmeellinen yhteisö, Jumalan luomistekoa sekin. Wikipedia antaa muurahaisista määritelmän: ”Muurahaiset ovat heimo yhdyskunnittain eläviä aitososiaalisia, pistiäisiin kuuluvia hyönteisiä.”

Väistämättä muurahaisten ahkeruutta seuratessa tuli mieleen Raamatun neuvo Sananlaskujen kirjasta. ”Mene, laiska, muurahaisen luo, katso sen tapoja ja viisastu. Ei sillä ole johtajaa, ei päällysmiestä eikä hallitsijaa, mutta silti se hankkii leipänsä kesällä ja kokoaa ruokansa sadonkorjuun aikana.”

Vesi

 

Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys. Suomessa tosin olemme tässä asiassa varsin hyvässä asemassa. Puhdasta vettä saa suoraan hanasta. Sitä voimme juoda, sitä voimme käyttää ruuan valmistuksessa, makeaa, suolatonta vettä riittää peseytymiseen, viljelysten kastelemiseen ja mihin vain tarvitsemme.

Alkuvuodesta uutisoitiin, että esimerkiksi Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa vesijohtovesi on vaarassa tyrehtyä kokonaan, taustalla on eri syitä. Veden käyttöä rajoitetaan ja järjestetään vedenjakelupisteitä, joista ihmiset saavat kerralla 25 litraa vettä. Muuallakin maailmassa uhkaa ja paikoin on jo kova makean veden puute. Saamme olla Suomessa kiitollisia hyvästä tilanteestamme. On hyvä myös ajatella, mitä toisten hyväksi kenties voisimme tehdä. Kehitysyhteistyön kautta on toteutettu monia vesiprojekteja, porakaivoja esimerkiksi.

Kautta aikojen on ihmisille ollut tärkeä karjanhoidon ja viljelyksen takia, että lähellä on vedensaantipaikka, lähde, keidas, järvi. Niin myös Afrikassa tai Lähi-idässä. Joskus tuli riitaakin siitä, kuka lähellä olevalla lähteellä saa karjansa juottaa. Tiet saattoivat sellaisen riidan takia erotakin.

Kaivot olivat yleensä koko seutukunnan yhteiskäytössä. Ohikulkijatkin saattoivat sammuttaa janonsa kaivon vedellä. Tällainen kaivo oli myös Jaakobin kaivo Samariassa. Jeesus oli kulkemassa Juudeasta Galileaan, melkoinen matka. Opetuslapset lähtivät läheiseen kaupunkiin ruokaostoksille. Jeesus jäi kaivolle, hän oli matkasta väsynyt. Oli keskipäivän aika. Epätavallinen aika, että joku tulisi hakemaan vettä, mutta nyt tuli eräs samarialainen nainen. Hänellä lienee ollut syynsä tulla kaivolle silloin, kun ketään muita ei siellä ollut.

Jeesus pyysi naiselta juotavaa. Nainen ihmetteli ääneen, että juutalainen mies puhutteli samarialaista naista ja vieläpä pyysi tältä juotavaa. Siihen Jeesus vastasi: ”Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: ’Anna minulle juotavaa’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”

Elävä vesi, mielenkiintoinen termi. Puhutaan puhtaasta, makeasta, suolaisesta vedestä, mutta entä elävä vesi. Toiseksi Jeesus viittaa sanoissaan itseensä, ’jos tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sinulle puhuu’. Elävä vesi, Jumalan lahja, mitä ne ovat. Miksi naisen olisi tärkeä tuntea Jeesus.

Nainen huomauttaa, että Jeesuksella ei ole ammennusastiaa ja kaivo on syvä, joten mistä Jeesus saisi sitä elävää vettä. Jeesus selitti, että vaikka juo tämän kaivon vettä, niin kohta taas tulee uudelleen jano.  Elävä vesi tarkoittaa jotain muuta. ”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”

Kun on fyysinen jano, on tarve saada juotavaa ja silloin pitää juoda. Elävän veden tullessa sydän muuttuu uudeksi. Ihmisen sisin saa rauhan, Pyhän Hengen kautta syntyy uutta ja yhteys Jumalaan aukeaa. Lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. On yhteys Jumalaan. Ihmisen ei tarvitse enää etsiä tyhjyyden tunteen sammuttamiseen apua sellaisilta lähteiltä, jotka kenties antavat hetken unohduksen ja huuman, mutta eivät voi tyydyttää ihmisen sisintä.

Syvällinen keskustelu jatkui Jaakobin kaivolla. Nainen pyysi tuota Jeesuksen lupaamaa vettä. Ei hän aluksi ihan ymmärtänyt vielä, ehkä hänen ei sitten tarvitsisi käydä enää hakemassa kaivolta vettä. Jeesus sanoo: ”Hae miehesi ja tule tänne.” Nainen kertoo rehellisesti, miten asiat hänen elämässään ovat. Jeesus opastaa eteenpäin. Rukouksen fyysinen paikka ei ole tärkein, vaan oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa.

Nainen oli kuullut ja tiesi, että Messias tulee, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Jeesus vastasi naiselle: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.” Nainen oli kohdannut Messiaan, hän jätti vesiruukkunsa ja riensi kaupunkiin kutsumaan toisiakin kaivolle. Tulkaa katsomaan miestä, joka kertoi kaiken, mitä olen tehnyt. Ei kai hän ole Kristus?

Monille kaupungin asukkaille tämä kehotus oli elämän muutos. He uskoivat Jeesukseen ja totesivat, että Hän on todella maailman Vapahtaja.

Eräs fyysikko kertoo pitkästä totuuden etsinnästään. Hän kertoo ratkaisevasta hetkestä näin: ”Rukoilin hiljaa Jumalaa pyytäen Häntä astumaan sydämeeni ja ottamaan huostaansa elämäni. Kerroin Hänelle, että halusin tuntea Hänen läsnäolonsa, apunsa ja anteeksiantonsa. Silmänräpäyksessä Jeesuksen Kristuksen, Herramme rakkaus tulvi lävitseni.” Jeesus tuli todelliseksi hänen sydämessään ja elämässään.

Jeesus kutsuu elävän veden luo. ”Joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat.” Jeesus puhui Pyhästä Hengestä. Jeesus on rukouksen päässä. Avoin sydän saa lahjan. Jeesus tulee asumaan sydämeen.

 

 

Uudet silmälasit

 

On tullut aika hankkia uudet silmälasit. Pienempää tekstiä lukiessa pitää joskus käyttää suurennuslasia. Siis uudet lasit ovat tarpeen.

Saattaa olla, että moneen muuhunkin asiaan kuin lukemiseen tarvitsisi uudet lasit. Näenkö toisen ihmisen hädän, yksinäisyyden tai ylipäätään toisen ihmisen. Ehkä tässäkin tapauksessa lähinäkö on kaukonäköä heikompi.

Meidän tietoisuuteemme ja silmiemme eteen tuodaan tehokkaasti sodat, kivikasoiksi pommitetut kaupungit, pakolaisleirit, onnettomuudet, väkivallanteot. Ihmisten hätä ja avuntarve kautta maailman on suunnattoman suuri. Miten heitä voi auttaa? Tosi vaikea kysymys. Konkreettinen apu yhdellekin ihmiselle on iso asia.

Lähinäöstä se, mitä jo totesin. Lähellämme on ihmisiä, joilla on hätää syystä tai toisesta tai jotka kokevat yksinäisyyttä tai jotka sairastavat. Huomaanko? Olen ymmärtänyt, että toisen ihmisen lähellä oleminen, läsnä oleminen hänen elämässään on jo apu. Tarvitsemme sydämen näkökykyä.

Vielä se hengellinen puoli näkökyvystä. Jeesus puhui usein vertauksin. Häneltä kysyttiin syytä siihen. Jeesus vastasi: ”Sen tähden minä puhun heille vertauksin, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.” He eivät näkevin silmin näe. Ja kuitenkin sokea kerjäläinen näki. Mitä sokea näki, ja mitä toiset eivät nähneet?

On kysymys hengellisestä näkökyvystä. Monet Jeesuksen aikalaiset näkivät ja kuulivat, mitä Jeesus teki ja puhui. Silti he eivät ymmärtäneet, kuka Jeesus oli ja mitä varten hän oli tullut.

Sen sijaan sokea kerjäläinen istui tien vieressä ja kuuli kansanjoukon kulkevan ohitseen ja kyseli, mitä on tekeillä. Hänelle kerrottiin Jeesus Nasaretilaisen menevän ohi. Silloin sokea huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Näillä sanoilla sokea tunnusti, että Jeesus on Messias. Sitä tämä tarkoittaa. Mistä hän tiesi? Sisäiset silmät ja korvat olivat hänellä auki ja hän ymmärsi Jumalan puheen ja uskoi. ”Uskosi on parantanut sinut”, sanoi Jeesus.

Sokea näki enemmän kuin moni näkevä. Hän kuuli enemmän kuin moni muu. Jumala puhuu ihmiselle tavalla ja toisella. Aina sitä ei heti alkuun ymmärrä Jumalan puheeksi, mutta siitä voi saada varmuuden.

Kävin tänään lyhyellä kävelylenkillä. Kuljin puistotietä, siinä puistonpenkillä istui eräs ystäväni, hetken juttelimme ja hän pyysi, että rukoilisin hänen puolestaan. Lupasin tehdä sen, ystäväni toivotti minulle siunausta. Se oli hyvä kohtaaminen ja muistutti minua siitä, miten tärkeä on rukoilla. Se on parhaimpia tapoja olla läsnä toisen ihmisen elämässä.

Rukous on aarre. Yksin ollessakin voi kertoa Jeesukselle kaiken, mitä mielessä on, omat surut, omat ilot, suunnitelmat ja kaiken saa sanoa ihan omin sanoin, saa kertoa myös sen miltä tuntuu. Rukous on osa omaa hengellistä elämää ja uskon rakentumista varten. Rukous on myös esirukousta varten, silloin saa tuoda Herran eteen paljon ja monenlaisia asioita.

Jumalalle voi puhua. Saattaa olla, että pian huomaat keskustelevasi hänen kanssaan.  Tuntuu ehkä siltä, että Jumalalla on jotakin asiaa minulle. Näin koin minäkin, kun kauan sitten keskellä katua sain kutsulehtisen hengelliseen tilaisuuteen. Jumalalla todella oli asiaa minulle.

Jumala haluaa todellisen yhteyden ihmisen kanssa. Jeesuksen ansiosta se on mahdollista. Jumala haluaa palauttaa sen yhteyden, mikä katkesi synnin tähden. Sitä varten Jumala lähetti Poikansa. Jeesus sovitti ristillä syntimme.

Raamattu kehottaa rukoilemaan eri tilanteissa ja kaikkien puolesta. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle luvussa 2 jakeissa 1 – 6. Kirjoitan nuo jakeet tähän lopuksi. Siinä on samalla näkökulma maailmanlaajuisen hädän ja tilanteen kohtaamiseen.

”Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti. Se on hyvää ja mieluista Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja Ihmisten välillä, Ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi oikeaan aikaan.”

Pääsiäinen

Erikoinen päivä oli painumassa iltaan. Jo aamusta oli tuotu tieto, että hauta oli tyhjä, se hauta, johon Jeesuksen ruumis siirrettiin ristiltä. Tyhjä hauta herätti hämmennystä, ja vielä enemmän se, että jotkut naiset kertoivat enkelien sanoneen avoimen hautaluolan edessä, että miksi te etsitte elävää kuolleiden joukosta.

Raamattu kertoo tuosta päivästä. Silloin oli jo kolmas päivä siitä, kun se kaikki tapahtui. Tapahtui nimittäin se, että Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin. Ristillä riippuessaan Hän sanoi: ”Se on täytetty”, ja antoi henkensä. Näin se tapahtui ja sitten hänet haudattiin. Ihmeellistä kyllä oli, että kun Jeesus kuoli, juuri silloin samaan aikaan temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, maa järisi ja kalliot halkesivat. Sitä ennen oli jo puolen päivän aikaan tullut pimeys koko maan ylle, aurinko ei antanut valoaan, pimeys kesti siihen saakka, kun Jeesus antoi henkensä.

Tuosta kolmannesta päivästä ristiinnaulitsemisen jälkeen kertoo Luukas luvussa 23. Kaikki olivat ihmeissään tapahtumista, myös opetuslapset. Kaksi opetuslasta lähti kävellen noin 12 kilometrin päässä Jerusalemista olevaan Emmauksen kylään. Matkalla nämä kaksi keskustelivat viime päivien tapahtumista. Seuraan liittyi kolmas mies, opetuslapset eivät tunteneet häntä.

”Mistä te juttelette?”  ”Etkö tiedä, mitä Jerusalemissa on tapahtunut viime päivinä?” Näin keskustelu alkaa. Kaksi opetuslasta kertoivat, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Ja kun he niin olivat toivoneet, että Jeesus olisi ollut se, joka lunastaa Israelin, mutta nyt hän on kuollut. Hänet ristiinnaulittiin ja sitten haudattiin. Kaiken lisäksi hänen ruumistaan ei tänään löydetty haudastaan. Enkelitkin olivat sanoneet naisille, että hän elää. Tähän tapaan saivat Emmauksen tien kulkijat purkaa sydäntään kolmannelle kulkijalle.

Kolmas kulkija käytti omasta puolestaan hyvin tärkeän ja tilannetta avaavan ja valaisevan puheenvuoron. Ne kaksi olivat Jeesuksen opetuslapsia, kumpikaan ei kuitenkaan ollut kukaan niistä yhdestätoista. Niinpä kulkija saattoi hyvin lempeästi huomauttaa: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Kuinka hitaita te olettekaan sydämessänne uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet.” Näinhän kaikki Kirjoitukset alkaen Mooseksesta ja kaikista profeetoista ovat kertoneet. Näin piti tapahtua. Tämä on Jumalan suunnitelma. Hän selitti juurta jaksaen, mitä kirjoituksissa oli sanottu Jeesuksesta.

Kuka on tämä kolmas mies, joka näin puhuu, ajattelivat opetuslapset. Eivät vieläkään tunnista, mutta pyytävät ilta-aterialle.

Vieras ottaa leivän, siunaa sen ja antaa heille. Silloin heidän silmänsä aukenevat ja he tuntevat Jeesuksen. Jeesuksen tapa murtaa leipä ja siunata se oli varmasti tuttua, niinhän Jeesus aina siunasi ruuan, silloinkin kun pienen pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, jaettiin tuhansille ja se riitti kaikille.

Jeesus piti siunatessaan leipää käsissään ja kohotti sen, paljastuivatko sieltä vaatetuksen lomasta naulojen jättämät jäljet? Siitä he ainakin tunnistivat Jeesuksen.

Jeesus ilmestyi lukittujen ovien takana oleville opetuslapsille Jerusalemissa, toivotti ensin ”Rauha teille!” ja näytti sitten heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. Opetuslapsi Tuomas ei sattunut olemaan paikalla, kun Jeesus oli ilmestynyt toisille. Tuomas totesi, että hän ei usko ellei hän näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeaan naulanjälkiin ja jos hän ei pistä kättään Jeesuksen kylkeen. Jeesus ilmestyi ja kehotti Tuomasta tekemään niin. ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”, huudahti Tuomas.

Hetkeksi vielä Emmauksen tielle. Heti kun kaksi opetuslasta olivat tunnistaneet Jeesuksen, Jeesus katosi heidän näkyvistään. Jeesus oli kulkenut näiden kahden kanssa pitkän matkan ja osoitti, että Hän elää, Hän on voittanut kuoleman, Hän on ylösnoussut. Jeesus halusi muuttaa opetuslasten murheen iloksi. Saman tien opetuslapset nousivat ja palasivat Jerusalemiin saman 12 kilometriä kertomaan toisillekin kokemastaan.

Kristus on ylösnoussut! Hän elää!

 
Hän on minunkin Herrani ja Jumalani!

Siunattua Pääsiäistä

 

 

Tulkoon valo

 

 

Sininen taivas. Auringonpaiste. Valkoinen lumi. Ne ovat täällä taas.

 

 

 

 

  

Olin hiljattain kuuntelemassa erään israelilaisen pastorin puhetta. Eräs yksityiskohta herätti minut ihan erityisellä tavalla. Eikä se yksityiskohta ole mikään pieni asia, päinvastoin. Raamatun ensimmäiset jakeet kertovat, miten Jumala loi taivaat ja maan. Sitten aivan ensimmäiseksi Jumala sanoi: ” Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Kuitenkin vasta neljäntenä luomispäivänä Jumala loi luonnolliset valot, auringon ja kuun. Miten tämä on mahdollista?

Tähän ensimmäiseen valoon Jumala liitti päivän ja yön. Jumala erotti toisistaan valon ja pimeyden, valon hän nimitti päiväksi ja pimeyden yöksi, eikä siis silloin vielä ollut aurinkoa eikä kuuta. Tällä Jumalan valolla, josta on kysymys, on syvempi merkitys kuin luonnollisella valolla. Nyt tulee ymmärrettäväksi esimerkiksi tämä Paavalin kehotus: ”Eläkää valon lapsina!”, Ef. 5: 9. Tähän valoon, mikä ensin tuli maailmaan, sisältyy valtavan ihmeellinen asia. Miten tuon Paavalin kehotuksen ’eläkää valon lapsina’ voisikaan liittää auringon valoon.

Ihminen tarvitsi ja tarvitsee yöaikaan ja asumuksissaan luonnollisia valonlähteitä. Valonlähteinä oli ensin tuli (soihtu, päre, nuotio, kynttilä, öljylamppu jne.) kunnes osattiin tuottaa sähkövaloa, sähkömagneettista aaltoliikettä sopivalla aallonpituusalueella. Jumalan asettama aurinko valaisee luonnostaan päivää niin kuin Jumala tarkoitti.

Auringonvalo, sen UV-säteily, antaa hyvän rusketuksen. Auringonvalo on tarpeellinen kasveille, viljalle, kaikelle luomakunnalle. Se on elinehto, että ihminen voi elää maapallolla. Se ei kuitenkaan voi parantaa ihmisen sisintä eikä antaa vastausta jokaisen ihmisen sydämessä olevaan janoon jostakin syvemmästä elämän merkityksestä.

Vain se valo, josta Jumala sanoi ’Tulkoon valo’, voi vastata janoon ja kysymyksiin, joita sydämessämme on. Kuka minä oikein olen? Mitä varten olen olemassa? Mikä on elämän tarkoitus? Minun elämäni tarkoitus? Kuka välittää minusta?

Valo, jonka Jumala lähetti maailmaan jo luodessaan taivaat ja maan, on Jeesus Kristus. Hän on maailman valo. Jeesus sanoi itse niin. Samassa yhteydessä hän lupasi, että se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Ihmeellinen lupaus. Vain hän voi parantaa ihmisessä itsessään rikki menneet asiat.

Kristus on maailman valo. Tämä valo valaisee ihmisen niin, että syntyy yhteys Jumalaan, Luojaan. Yhteys, mikä alun perin oli Jumalan ja ihmisen välillä, katkesi synnin tähden. Yhteys on solmittavissa uudelleen Jeesuksen Kristuksen kautta.

”Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valo pimeydestä”, valaisi sydämemme, niin että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoilta, levittäisi valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” 2. kirje korinttilaisille 2. luku jakeet 6 ja 7.

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina.” ”Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” kirje efesolaisille 5. luku jakeista 8 ja 14.

Kristuksen evankeliumin valosta on kysymys. Se valo, mikä tulee Kristuksen evankeliumista, on iankaikkisen elämän elinehto. Evankeliumi on sitä, että Jeesus Kristus on sovittanut syntisi ristinkuolemassaan. Hän puhdistaa sydämesi ja antaa elämän. Sitten voi elää valon lapsena. Siis oikeasti on Isä taivaassa.

 
 

Herran pelko, onko se hyväksi?

Onko Herran pelko hyväksi?

Entisen työpaikkani Kotkan lyseon kauniin juhlasalin etuseinään on kirjoitettu sanat: Alku työn kaunistaa lopussa kiitos seisoo. Lauseen alkua koristaa aapiskukko ja loppua lyyra. Kaiken keskellä seinässä ovat myös sanat: Jumalan pelko viisauden alku. Nämä ajatukset koettiin niin tärkeiksi neuvoiksi yli vuosisata sitten, että ne ikuistettiin vuonna 1905 valmistuneen rakennuksen juhlasalin seinälle. Nykyisetkin opiskelijat näkevät ne tehdessään salissa koesuorituksiaan, mikäli vain ehtivät nostaa silmänsä ylös koepaperistaan.

”Jumalan pelko on viisauden alku” on ajatus, mikä löytyy Raamatusta esimerkiksi Psalmista 110: ”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat.”

Voi olla, että sana ”pelko” saa mielessä sellaisen vivahteen, mitä tuolla sanalla ei Raamatussa tässä yhteydessä todellisuudessa tarkoiteta. Se ei esimerkiksi ole sellaista pelkoa, että minä en uskalla lähestyä Jumalaa, koska minä pelkään häntä. Päinvastoin. Raamatun Herran pelko tarkoittaa pikemminkin samankaltaista suhdetta Jumalan ja ihmisen välillä, kuin on isä – lapsi suhde. Lapsi kunnioittaa isää. Isä osaa. Isä tietää. Lapsi osoittaa kunnioituksensa tottelemalla tietäen myös, että isä rakastaa häntä ja toimii hänen parhaakseen.

Pelko on itse asiassa toinen sana kunnioitukselle. Tuo Psalmin sana viittaa siihen, että viisaus alkaa, kun me todella tunnustamme ja ymmärrämme, kuka Jumala on, ja palvelemme häntä. Se muistuttaa meitä elämän tosi merkityksestä. Se merkitys löytyy, kun käännymme Jumalan puoleen nöyrällä ja kunnioittavalla asenteella, ei vavisten ja pelästyneenä. Meillä on Taivaallinen Isä, joka myös tahtoo rakastavan Isän tavoin suojella ja auttaa lastaan. ”Herran pelko turvaa elämäsi, nukut tyynesti, säikkymättä pahaa.” (Sananlaskut 19: 23)

Rukoiletko Jumalaa? Teet hyvin, kun rukoilet. Viisas ihminen haluaa etsiä Jumalan näkökulmaa asioihin, ennen kuin toimii. Jumalan lupaus on, että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Hän palkitsee antamalla johdatuksensa ja turvan elämässämme.

Ihmisellä, joka pelkää Jumalaa, palvelee ja kunnioittaa häntä, ei ole mitään pelättävää ei elämässä eikä kuolemassa.

Sydämestäni toivon, että Suomen kansan keskeltä vielä löytyisi runsaasti Jumalaa pelkääviä ihmisiä. Se on koko kansakunnalle hyvin tärkeä asia ja koituu siunaukseksi koko kansalle.

  
 

Missä onni on

Missä onni on

 ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.” Tämä on lainaus Psalmista 73. Se saattaisi olla pelkästään psalminkirjoittajan mielipide, mutta se on myös minun mielipiteeni. On lukuisia syitä siihen, miksi on onni olla lähellä Jumalaa. Mainitsen niistä joitakin.
 

Ei ole hopeaa ja kultaa – ainakaan kovin paljon – mutta on jotakin muuta. Pietari sanoi ikänsä sairaana olleelle rammalle miehelle: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." (Apt. 3: 6) Mies sai terveyden ja hyppeli pian riemuissaan.

Jumala on todellisesti elämän vaikeuksissa auttava Jumala. Se on tämän jakeen sanoma. Hän on esim. lohdutuksen Jumala, joka jotakin kautta lähettää lohdutuksen murheelliselle ja rohkaisun masentuneelle. Monet viestit kertovat, että Hän myös edelleen parantaa sairaita.

Vielä tuohon aineelliseen puoleen. Jeesuksen sanoja ovat: ”Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” (Luuk. 12: 34) Aarre on aina jotakin kallisarvoista, tärkeätä ja rakasta, ja sen lähellä sydän viihtyy ja riemuitsee. Niinpä aarre on ilon lähde. Mainitessaan aarteesta Jeesus oli juuri kertonut, että teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan, joka pysyy. Sen rinnalla moni asia on katoavaa. Saattaa olla, että tällainen näköala synnyttää antamisen halun. On helppo antaa omastaan toisille. Silti minun aarteeni ei ehdy eikä vähene, vaikka annan eteenpäin. Ja eikö se ole niin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

 

 

”Sydän taivaassa ja jalat maassa” kuvaa varsin hyvin Jeesuksen antamaa periaatetta. Aarre taivaassa, siellä on Isän koti, sinne kerätään aarteita, mitkä eivät koskaan katoa. Mutta se ei myöskään saa sulkea sydäntämme lähimmäisen hädältä olkoonpa se laatuaan aineellista tai henkistä tai hengellistä.

 Voin osoittaa toisille ihmisille rakkautta ja huolenpitoa, kun minua rakastetaan ja minusta pidetään huolta. Sitähän onni on. Jumalan rakkaus ja huolenpito on koettavissa hyvin vahvasti. Psalmin 73 kirjoittaja tuo tämän julki ihanalla tavalla: ”Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.” ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.” (Jakeet 23 ja 25)

Ei ole ihme, että psalmin kirjoittaja toteaa lopuksi: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Psalmi 73: 28) Tähän ajatukseen yhdyn mielelläni.