Oikeutettua olemassaoloa

Maailmassa on tällä hetkellä yli 160 aktiivista aluekiistaa. Luin juuri tällaisen tiedon. Esimerkiksi Japani ja Etelä-Korea väittävät kumpikin maiden välisellä merialueella sijaitsevien tiettyjen saarien kuuluvan itselleen. ”Japani raivostui saaria omivalle Etelä-Korealle” otsikoi lehti. Syy raivostumiseen oli se, että Etelä-Korean presidentti vieraili kiistellyillä saarilla. Saaret ovat lähes asumattomia, mutta ovat tärkeitä kalastukselle ja alueella saattaa esiintyä kaasuvaroja. Diplomaattinen kohu oli valmis, Japanin suurlähettiläs kutsuttiin pois Etelä-Koreasta ja Etelä-Korean lähettiläs kutsuttiin Japanissa puhutteluun.

Joskus tällaiset tapaukset pulpahtavat uutisiin. Useimmiten kiistat elävät ja jatkuvat, mutta ei niistä niin uutisoida. Yksi poikkeus tästä on. Yksi alue on uutisissa lähes päivittäin – Israel.

Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, YK:n päätöslauselma vuodelta 1947 kehotti perustamaan juutalais- ja arabivaltion entisen brittimandaatin alueelle. Israelin olemassaololle on siis lailliset perusteet. Arabimaat kieltäytyivät aikoinaan hyväksymästä päätöslauselmaa. Edelleenkin on arabimaita, jotka eivät hyväksy Israelin oikeutta olla olemassa. Rauhaa ei sellaisella perustalla voi saada aikaan. Ainoastaan Egypti ja Jordania ovat solmineet rauhansopimuksen Israelin kanssa.

Vaikka päällimmäisenä kysymyksen asetteluna on seuraava, miten palestiinalaishallinnon ja Israelin välillä saataisiin ensinnäkin rauhanneuvottelut jatkumaan ja sitten joskus päättymään sovittuun rauhaan, niin silti taustalla kummittelee kysymys, saako Israel olla olemassa, saako alueella olla olemassa juutalaisvaltiota. Kuumin mielenkiinto kohdistuu Jerusalemin hallintaan.

En pohdi enempää poliittisilla areenoilla puhuttuja puheita tai käytäviä keskusteluja. Käännän katseeni Raamattuun. Ensinnäkin on todella yksinomaan Jumalan ihme, että Israelin valtio syntyi jälleen oltuaan olematta parin vuosituhannen ajan. On yksinomaan Jumalan ihme, että hajallaan olleita juutalaisia on palannut isiensä maahan. Luvut puhukoot puolestaan. Valtion perustamisen aikoihin maassa asui jonkin verran yli 600 000 juutalaista ja vuonna 2011 5,9 miljoonaa juutalaista. Selittävä tekijä on suuri maahanmuutto, esim. toista miljoonaa maahanmuuttajaa entisen Neuvostoliiton alueelta 1990- luvulla.

Juutalaiset ovat saaneet tulla takaisin. Kuka antaa siihen luvan? Maa on Jumalan maa, esimerkiksi raamatunkohdat Hesekiel 36: 5 ja 20 sekä Joel 3: 2 antavat selvästi ymmärtää, että Israelin maa on Jumalan. Jumala on luvannut ja antanut maan ikuiseksi omaisuudeksi Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen. Mutta että israelilaiset saavat asua maassa, siihen Jumala edellyttää kansalta oikeata suhdetta Jumalaansa.

Historia osoittaa Jumalan periaatteet selvästi. Tuomarien aikaan Israel toistuvasti hylkäsi Jumalansa ja alkoi palvella naapurimaidensa jumalia. Seurauksena Jumala antoi Israelin aina sen kansan käsiin, jonka jumalia se palveli. Kansa alistettiin ja vihollinen valloitti maa-alueita. Lopulta kansa tuli tuntoihinsa ja kääntyi Jumalansa puoleen ja Jumala karkotti vihollisen. Tämä tapahtui toistuvasti vuosisatojen ajan. Ihmiseltä olisi loppunut kärsivällisyys ja toivo Israelin kykyyn palata Jumalansa yhteyteen. Jumalalta ei koskaan loppunut tämä toivo. Hän tunsi ja tiesi oman kansansa jääräpäisyyden, mutta se ei sammuttanut Hänen rakkauttaan kansaansa kohtaan eikä uskollisuuttaan niitä lupauksia kohtaan, jotka Hän oli Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille antanut.

Profeetta Samuelin suhtautuminen Jumalan sanaan ja Israeliin, silloinkin kun se omasta syystään joutui ahdinkoon, on merkillepantava asia. 1 Sam. 12: 20- 23 ”Samuel sanoi kansalle: "Älkää peljätkö. Te olette tosin tehneet kaiken tämän pahan, mutta älkää kuitenkaan poiketko pois seuraamasta Herraa, vaan palvelkaa Herraa kaikesta sydämestänne. Älkää poiketko seuraamaan turhia jumalia, joista ei ole hyötyä eikä apua, sillä turhia ne ovat. Suuren nimensä tähden Herra ei hylkää kansaansa, koska Herra on tahtonut tehdä teidät omaksi kansaksensa. Ja pois se minusta, että tekisin sen synnin Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta teidän puolestanne ja opettamasta teille hyvää ja oikeata tietä.”

Vaikka ihmisillä ei olisi toivoa Israelin ojentautumisesta Jumalan puoleen, niin Jumalalla oli ja on se toivo ja tieto myös. Kukaan Herran palvelija ei voi olla rukoilematta Israelin puolesta. Kaikkein vahvin argumentti, perustelu, syy rukoilla Israelin puolesta on Jumalan sana. Jumala on rakentanut ulkonaisen Israelin uudelleen. Jumala ei ole luopunut siitäkään, että se on pappiskansa, eli kansa, joka tuntee Herransa. Se toteutuu ajallaan.