KIRJAUUTUUS

Kesä on jo lähellä, Israel

Galilean kibbutsilta Raamatun lehdille



 

 

KAUNIS AAMU

 

Syyskuinen aamu, mutta aurinko on jo noussut ja loistaa kirkkaana meren yllä. On sen verran aikaista, että merestä nousee yön viileyden jälkeen usva kuin kevyt, hento savuverho. Se ei vaikuta kostealta eikä kylmältä vaan valkoiselta ja kevyeltä auringon kirkkaassa valossa.

Kalastaja on aamuvarhaisella veneineen kokemassa pyydyksiään. Tikka takoo männyn kelottunutta oksaa reippaalla rytmillä. Metsästä kantautuu hirven voimakas ääntely. Muuten on hiljaista.

On todella upeaa kävellä rannalla yksin ja ihailla Jumalan luontoa. Ehkä yksi syy hyvään oloon on edellisen päivän ja illan aikana yhdessä pienen naisjoukon kanssa vietetyt hetket sanan, rukouksen ja ylistyksen äärellä. Olimme tulleet kohtaamaan Jumalaa. Ja Jumala oli kanssamme. Pyhän Hengen läsnäolo toi yhteyden ja teki eläväksi Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa. Oli helppo jättää asiansa ja huolensa Jumalan käsiin. Hän pitää huolen väsyneestäkin.

 

 

Jeesuksen ristin sanoma oli keskeinen. Jeesus on sovittanut meidät Isän kanssa. Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kunhan vain tunnustamme syntimme. Sillä tavalla pääsemme vapaaksi ja Jumalan rauha täyttää sydämen.

Teimme asian konkreettiseksi. Jokainen kirjoitti asioitaan paperille. Kukin sulki paperinsa kirjekuoreen. Illan tullen rantakalliolle sytytettiin nuotio. Ilta pimeni, täysikuu valaisi ja teki sillan merelle. Kalliolla oleva risti piirtyi selvästi silmiemme eteen.

Nuotiosta lensi vain kipunoita, kun kukin heitimme tuleen oman kirjekuoremme. Ne paloivat poroksi. Se symboloi meille sitä, että Jeesus Kristus on todella jo kärsinyt rangaistuksen ristillä niiden paperillekin kirjoitettujen syntiemme puolesta.

Velka on maksettu.

Varmaan siksi seuraava aamu oli niin kaunis. Se oli kaunis ulkonaisesti luonnossa ja sisäisesti puhtaassa sydämessä.

 

Kohti Jerusalemia

Jeesus aloitti julkisen toimintansa pian kasteensa jälkeen. Heti levisi hänestä hyvä maine. Jeesus tuli julistamaan Jumalan armon sanomaa ja hän teki kaikkea hyvää ihmisille. Ihmiset antoivat hänestä hyvän todistuksen.

Tuli hetki, josta Raamattu sanoo, että Jeesus käänsi katseensa kohti Jerusalemia. Kyllä hän oli siellä monta kertaa aiemminkin käynyt. Mutta tässä katseen kääntämisessä Jerusalemiin oli erityistä. Nyt edessä oli jotakin, mikä olisi ainutkertaista maailman historiassa.

Jeesus selitti opetuslapsilleen, että ”Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineiden käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös.” Matt. 20: 18, 19.

Jeesus tiesi kohtalonsa, silti hän määrätietoisesti lähti kohti Jerusalemia, kohti ristinkuolemaa. Hän oli tullut maailmaan tekemään Isän tahdon.

Jeesuksella oli edessään tuskien tie. Hän halusi kulkea sen meidän tähtemme. Rukoillessaan Isää hän sanoi, ”Sinä olet uskonut hänen (Poikasi) valtaan kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut,” Joh. 17: 2.

Jeesuksen vallassa oli lunastaa kaikki ihmiset, ja hän tahtoi sen tehdä, vaikka se vei hänet ristille. Ei ollut mitään muuta mahdollisuutta meidän pelastumiseksemme. Jeesus oli uhrina, hän kantoi syntiemme rangaistuksen. Ristillä hän saattoi huutaa, ”Se on täytetty.”

Tämä kaikki on Jumalan rakkauden osoitusta meille, sinulle ja minulle. Hän valmisti tien, hän avasi oven yhteyteensä, oven taivaaseen. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Pokansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3: 16

Sinun ei tarvitse olla epävarma, koskeeko tämä myös sinua. Kyllä koskee. Uskon varmuudessa saat ottaa vastaan iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on maksanut sinun puolestasi. Ole siunattu tänä Pääsiäisenä ja vastedes.

Gilboan Iris puhkeamassa kukkaan Israelissa keväällä 2015

 

PIDÄ KUTSUSI ARVOSSA

Selaillessani papereitani käsiini osui taitettu A4 arkki, molemmin puolin käsinkirjoitettua tekstiä täynnä. Päivämääräksi olin merkinnyt 27.12.1981. En muista, miksi olin kirjoittanut, luultavasti vain itselleni ajatuksia selventääkseni. Sikäli mielenkiintoista, että olen yhä samaa mieltä silloisen kirjoitukseni kanssa. Mitä mieltä sinä olet?

Selvennykseksi se, että tekstissä mainittu Anna Ekroos oli lähetyssaarnaajana Kiinassa, siellä puhkesi vallankumous, lähetit lähtivät pois. Anna kuitenkin jäi paikalleen ja oli siellä yhtäjaksoisesti 15 vuotta. Suomeen hänestä ei kuulunut mitään vuosiin, Jumala varjeli, ja ihmeen kautta Anna palasi kotimaahan. Hänen elämästään kertoo Elvi Ahon kirjoittama kirja ”Anna ja Mao Tse-tungin miehet”, 1981, RV. Suosittelen.

Tästä alkaa kauan sitten kirjoittamani teksti:

Sille ei voi mitään, että niin ihaillen ja ihastuen lukee ja ajattelee niiden ihmisten kohtaloita, jotka ovat elämänsä ahertaneet Jumalan valtakunnan työsaroilla. Ihmeellisintä siinä on se, että se työ on erilaista, erilaisempaa kuin mikään muu työ maan päällä. Sitä on turha tehdä, ellei Jumala itse ole mukana. Mutta sitä on ihana tehdä, kun Jumala on työtä tekemässä itse. Taidottomastakin tulee taidollinen.

Joku kerran sanoi, että Anna Ekroos jäi Kiinaan jääräpäisyyttään vai oliko se ymmärtämättömyyttään. Nyt kun on lukenut kirjan hänen elämästään, ei voi yhtyä noihin aikaisempiin mielipiteisiin. Kukaan meistä ei tiedä toisen kohdalta sanoa, mikä on Jumalan tahto. Yksin, naisena vielä, Maon Kiinassa monia vuosia, se on uskomaton ajatus. Inhimillisesti ajatellen, miten hän on uskaltanutkin siellä olla pelkäämättä. Joskus kun rauhallisessa Suomenmaassa pelkää pelkkää pimeää.

Jumala on ihmeellinen, kun hän antaa tehtävän, ei se ole mahdoton. Kun on vähän kauemmin saanut uskossa olla ja jo monia uskovia tuttavia on siirtynyt ajasta iäisyyteen, niin taivaskotikin tulee niin todelliseksi ja läheiseksi. Sinnehän kaipaa, mikä tuntuu tutulta. Siellä on Jeesus, Pietari ja Paavali. Raamatusta he ovat niin tuttuja, tuttuja heidän puheensa, jopa jotkut erehdyksetkin Pietarin ja Paavalin osalta. Mikä voi tuoda turvallisemman tunteen, kuin tietoisuus siitä, että taivaan kotia ei kukaan voi turmella eikä sitä pois riistää siltä, joka uskoo Jeesukseen. Mikä voi olla suurempi tehtävä, kuin kertoa tästä kaikesta pelon ja ahdistuksen alaisille ihmisille.

Se, joka on Jumalalta saanut evankeliumin julistamisen viran, pitäköön sen hyvin korkeassa arvossa. Valtavasta armostaan saa itse kukin omalla tavallaan olla mukana siinä, mitä Jumala tekee. Se ei ole omiin nimiin, ei itselle maalliseksi tai taivaalliseksi ansioksi tehtävää työtä. Ei sitä, olenko minä vai sinä parempi. Kiitos Jumalalle se ei ole sitä, vaan kiitos Jumalalle se on ihan kokonaan Jumalan työtä, jossa ihminen saa olla mukana, joskus tuntuu että oikein tai nurin päin, mutta Jumalan armosta kuitenkin.

Asia on vain niin, että vihollinen ei millään antaisi tuollaisen mielipiteen vallita seurakunnan ja uskovien keskellä. Se ripottelisi paljon mieluummin vähän kateutta, vähän alemmuuden tunnetta, vähän töiden luokittelua. Mutta se jos mikä on aivan mieletön ajatus. Kristuksen seurakunta on ruumis, se on kokonaisuus, jos kukin osa ei täytä paikkaansa, siitä kohdasta koko ruumis on toimimaton. Ja ruumiin elämän antaa Jumala, samalla tavalla, samassa asemassa, jokainen on oksana samassa viinipuussa, sama elämänneste virvoittaa jokaista oksaa. Eivät kaikki voi olla silmiä tai latvaoksia, silloin ruumis tai puu on muotopuoli eikä se toimi oikein. Kuka meistä pystyy sanomaan, mikä on arvokkaampi osa, silmänkö, korvanko, maksanko vai haiman. Kiitos Jumalalle seurakunta on kokonaisuus ja sen pää ja kaikki kaikessa on Jeesus Kristus.