KUULEEKO SYDÄN JA KORVATKIN

Aika harvoin puhutaan tai kirjoitetaan siitä tosiasiasta, että kristityt ovat vainottuja ja kärsiviä hyvin monissa maissa eri puolilla maailmaa. Open Doors- järjestön, lähetysjärjestöjen ja hengellisen lehdistön kautta kyllä saa tietoa tästäkin asiasta. Laajemmin uutiskynnyksen ylitti hiljattain tieto, että koptikristittyjä kuljettavaa bussia kohti hyökättiin Egyptissä. Terroristit avasivat tulen ja ainakin 29 kuoli ja 25 haavoittui BBC:n mukaan. Tämä ei ollut ensimmäinen isku koptikristittyjä kohtaan.

Siitä hiljaisesta kärsimyksestä ja jatkuvasta vainosta, joiden alla monet elävät, ei niinkään puhuta. On aika ihmeellistä, että vainoistakin huolimatta näissä maissa löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat tulla uskoon, uskoa Jeesukseen Kristukseen. Ihmeellistä sikälikin, että yleensä noissa maissa ei sallita evankeliumin julistusta lainkaan, ei voi pitää julkisia jumalanpalveluksia. Miten ihmiset kuulevat evankeliumin?

Olen iloinnut siitä, että on ollut mahdollista nykytekniikan avulla lähettää evankeliumin sanomaa signaaleina älypuhelimiin, tietokoneisiin, on tv-ohjelmia, joita voi seurata. Signaali menee sellaisiin paikkoihin, joihin ei ole pääsyä, sotatantereellekin.

On niitä ihmisiä, joille Jeesuksen tehtävänanto on omakohtainen ja todellinen. ”Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” On niitä, jotka lähtevät vaikeisiin oloihin viemään sanomaa. On niitä, joilla on usko, että tämä on edelleen tehtävämme tässä maailmassa: olla Kristuksen todistajia.

Evankeliumi leviää, mutta Euroopassa on suunta, että kirkkoja suljetaan, ihmiset eivät käy jumalanpalveluksissa. Leif Nummela totesi pääkirjoituksessaan 1.6.2017 (Uusi Tie): ”Eurooppa ei tule evankelioiduksi vain odottamalla herätystä eikä varsinkaan raamatullisesta sisällöstä riisutuilla loputtomilla uusilla metodeilla. Eurooppa evankelioidaan palaamalla yksin Raamattuun ja kirkkaaseen evankeliumiin, joka perustuu yksin Kristukseen, hänen armoonsa ja yksin uskoon. Siitä saavat elämän sekä julistaja itse että ne joille julistetaan.”

Vierastan sellaista ajatusta, että pääasia on se, että hengellisissä tilaisuuksissa on mukava meininki ja pintapuolinen sanoma. Syntyykö usko värivaloilla, musiikilla tai todellakin loputtomilla uusilla metodeilla? Julistajat ovat suuressa vastuussa, sillä uskossa on kysymys elämästä ja kuolemasta, ei sen vähemmästä.

”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”, sanoi Paavali vanginvartijalle Filippissä.

”Jos ette usko, että minä olen se, joka olen, te kuolette synteihinne.” Näin sanoi Jeesus tarkoittaen, että Hän on Jumalan Poika, joka on tullut maailmaan antamaan henkensä meidän syntiemme tähden. Hän antaa iankaikkisen elämän.

”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” Tämä löytyy ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä luvusta 5.

Vielä palaan tuohon kysymykseen: Miten ihmiset kuulevat evankeliumin? Lisäisin vielä, että kuulevat sydämellään. ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet. Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili.” Hepr. 4: 12, 13.

Jumalan sana on ensinnäkin elävä, se toimii, Jumala itse puhuu sanansa kautta ihmisen sydämeen. Jumala kutsuu ihmistä, vaikka ihminen itse ei tiedä kaipaavansa Jumalaa. Jumalan sana on voimallinen, se pystyy muuttaman ihmisen, se pystyy antamaan uuden sydämen, joka kokee yhteyden Jumalaan. Jumalan sana on myös terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Eikö miekan pisto tunnu? Se koskee, sillä on parantava tehtävä ja vaikutus.

Jumala tuntee jokaisen ihmisen läpikotaisin ja hän rakastaa jokaista ihmistä. Hän tietää tarpeemme, hätämme, puutteemme, vikamme, kaiken. Jeesus tietää heikkoutemme ja siksi noita edellä lainattuja Heprealaiskirjeen sanoja seuraa jakeessa 16 kehotus: ”Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.”

 

PIDÄ KUTSUSI ARVOSSA

Selaillessani papereitani käsiini osui taitettu A4 arkki, molemmin puolin käsinkirjoitettua tekstiä täynnä. Päivämääräksi olin merkinnyt 27.12.1981. En muista, miksi olin kirjoittanut, luultavasti vain itselleni ajatuksia selventääkseni. Sikäli mielenkiintoista, että olen yhä samaa mieltä silloisen kirjoitukseni kanssa. Mitä mieltä sinä olet?

Selvennykseksi se, että tekstissä mainittu Anna Ekroos oli lähetyssaarnaajana Kiinassa, siellä puhkesi vallankumous, lähetit lähtivät pois. Anna kuitenkin jäi paikalleen ja oli siellä yhtäjaksoisesti 15 vuotta. Suomeen hänestä ei kuulunut mitään vuosiin, Jumala varjeli, ja ihmeen kautta Anna palasi kotimaahan. Hänen elämästään kertoo Elvi Ahon kirjoittama kirja ”Anna ja Mao Tse-tungin miehet”, 1981, RV. Suosittelen.

Tästä alkaa kauan sitten kirjoittamani teksti:

Sille ei voi mitään, että niin ihaillen ja ihastuen lukee ja ajattelee niiden ihmisten kohtaloita, jotka ovat elämänsä ahertaneet Jumalan valtakunnan työsaroilla. Ihmeellisintä siinä on se, että se työ on erilaista, erilaisempaa kuin mikään muu työ maan päällä. Sitä on turha tehdä, ellei Jumala itse ole mukana. Mutta sitä on ihana tehdä, kun Jumala on työtä tekemässä itse. Taidottomastakin tulee taidollinen.

Joku kerran sanoi, että Anna Ekroos jäi Kiinaan jääräpäisyyttään vai oliko se ymmärtämättömyyttään. Nyt kun on lukenut kirjan hänen elämästään, ei voi yhtyä noihin aikaisempiin mielipiteisiin. Kukaan meistä ei tiedä toisen kohdalta sanoa, mikä on Jumalan tahto. Yksin, naisena vielä, Maon Kiinassa monia vuosia, se on uskomaton ajatus. Inhimillisesti ajatellen, miten hän on uskaltanutkin siellä olla pelkäämättä. Joskus kun rauhallisessa Suomenmaassa pelkää pelkkää pimeää.

Jumala on ihmeellinen, kun hän antaa tehtävän, ei se ole mahdoton. Kun on vähän kauemmin saanut uskossa olla ja jo monia uskovia tuttavia on siirtynyt ajasta iäisyyteen, niin taivaskotikin tulee niin todelliseksi ja läheiseksi. Sinnehän kaipaa, mikä tuntuu tutulta. Siellä on Jeesus, Pietari ja Paavali. Raamatusta he ovat niin tuttuja, tuttuja heidän puheensa, jopa jotkut erehdyksetkin Pietarin ja Paavalin osalta. Mikä voi tuoda turvallisemman tunteen, kuin tietoisuus siitä, että taivaan kotia ei kukaan voi turmella eikä sitä pois riistää siltä, joka uskoo Jeesukseen. Mikä voi olla suurempi tehtävä, kuin kertoa tästä kaikesta pelon ja ahdistuksen alaisille ihmisille.

Se, joka on Jumalalta saanut evankeliumin julistamisen viran, pitäköön sen hyvin korkeassa arvossa. Valtavasta armostaan saa itse kukin omalla tavallaan olla mukana siinä, mitä Jumala tekee. Se ei ole omiin nimiin, ei itselle maalliseksi tai taivaalliseksi ansioksi tehtävää työtä. Ei sitä, olenko minä vai sinä parempi. Kiitos Jumalalle se ei ole sitä, vaan kiitos Jumalalle se on ihan kokonaan Jumalan työtä, jossa ihminen saa olla mukana, joskus tuntuu että oikein tai nurin päin, mutta Jumalan armosta kuitenkin.

Asia on vain niin, että vihollinen ei millään antaisi tuollaisen mielipiteen vallita seurakunnan ja uskovien keskellä. Se ripottelisi paljon mieluummin vähän kateutta, vähän alemmuuden tunnetta, vähän töiden luokittelua. Mutta se jos mikä on aivan mieletön ajatus. Kristuksen seurakunta on ruumis, se on kokonaisuus, jos kukin osa ei täytä paikkaansa, siitä kohdasta koko ruumis on toimimaton. Ja ruumiin elämän antaa Jumala, samalla tavalla, samassa asemassa, jokainen on oksana samassa viinipuussa, sama elämänneste virvoittaa jokaista oksaa. Eivät kaikki voi olla silmiä tai latvaoksia, silloin ruumis tai puu on muotopuoli eikä se toimi oikein. Kuka meistä pystyy sanomaan, mikä on arvokkaampi osa, silmänkö, korvanko, maksanko vai haiman. Kiitos Jumalalle seurakunta on kokonaisuus ja sen pää ja kaikki kaikessa on Jeesus Kristus.

Vapaus uskoa

Joitakin aikoja sitten sain melkoisen lukukokemuksen lukiessani Helsingin Sanomista artikkelia, joka kertoi pohjoiskorealaisista maastaan paenneista ihmisistä. Vuosien mittaan on kyseisestä maasta tihkunut tietoja ja nyt ne, jotka ovat sieltä paenneet kertovat enemmän. Ruuan puute, vankileirit, diktaattorin henkilöpalvonta ovat tunnusomaisia tietoja. Lukemani artikkeli paljasti myös sen, mikä kyllä aiemminkin on ollut tiedossa, että maan kansalaisia pidetään kaiken lisäksi vääristyneessä lumemaailmassa – kuplassa, joka on luotu diktatuuria varten.

Tuonkaltaisessa maassa ei ole edes ajatuksen vapautta saati sanan vapautta. Tähän voisi lisätä, ettei ole myöskään uskonnon vapautta. Open Doors- järjestö, joka tekee maailmanlaajuisesti työtä auttaakseen uskonsa tähden ahdistettuja, vainottuja ja kärsiviä kristittyjä, listaa Pohjois- Korean jälleen tänä vuonna vaikeimmaksi maaksi kristityn asua, vaikeimmaksi vainon vuoksi. Viime vuosina niiden maiden määrä, joissa kristittyjen elämä on tullut entistä vaikeammaksi, on lisääntynyt selvästi.

Osaisinko kuvitella tilannetta, että täällä omassa Suomessani eräänä päivänä menettäisin työni, koska uskon Jeesukseen ja toin esille sen julkisesti tai minut vietäisiin telkien taa, ellen kieltäisi uskoani. En varmasti ymmärrä sitä tarpeeksi hyvin. Meillä on vapaus, vapaus myös uskoa ja tunnustaa uskoamme. On myös vapaus julistaa evankeliumia. Ne ovat suuria etuoikeuksia. Monissa maissa usko maksaa paljon enemmän.

Sanoma Jeesuksesta on hyvin yksinkertainen, vaikka tuntuu siltä, että se on silti monien hyvin vaikea vastaanottaa. Jeesuksen vastaanottaminen ei edellytä teologisia opintoja. Harvat uskoon tulleet ovat ennen uskoon tuloaan perin pohjin tutustuneet raamattuun tai teologien selityksiin. Mutta kun eräänä päivänä Jumalan Pyhä Henki herättää ihmisen, ja tulee hätä omasta sielunsa tilasta, silloin haluaa mitä kiireimmin saada omaan tuntoonsa rauhan ja anteeksiantamuksen. Ja silloin haluaa ottaa Jeesuksen vastaan. Silloin siinä synnin hädässä, kun meille vakuutetaan, että Jeesuksen nimessä ja veressä sinun syntisi ovat anteeksi annetut ja kun sen vastaanottaa ja sydämeen tulee rauha, se on kokemus, mikä vakuuttaa uskon todellisuuden. Näin yksinkertainen on tämä asia. Jeesus pelasta minut ja se on siinä.

Ihmisillä on syitä ja esteitä, joiden takia he eivät halua ottaa vastaan Jumalan valmistamaa pelastusta. En pohdi sitä nyt, mutta ajattelemisen arvoinen asia on se tilanne, jos joku ihminen ei tiedä tästä mahdollisuudesta. Siinä on kysymys, jota sietää miettiä ja myös miettiä, mitä asian hyväksi voisi tehdä.

Jeesus sanoi melkein viimeisinä sanoinaan tämän käskyn: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Mark. 16: 15. Samoin myös lähtiessään Öljymäeltä taivaaseen Jeesus muistutti, että hän lähettää Pyhän Hengen ja te tulette olemaan minun todistajani. Ensimmäiset opetuslapset olivat todistajana ja evankeliumi levisi vakuuttavasti eteenpäin.

Jumalan Pyhä Henki murtautuu vahvimmankin esteen läpi, ei rautaesirippu, ei bambuesirippu eikä mikään voi estää. Siksi myös Open Doors listan vaikeimmiksi mainituissa maissa on kristittyjä, jotka ovat valmiit olemaan Jeesuksen todistajana. Mikä estää meitä olemasta todistajana omassa kauniissa ja vapaassa maassamme.