tiistai 20. helmikuuta 2018

Tulkoon valo


 
 
Sininen taivas. Auringonpaiste. Valkoinen lumi. Ne ovat täällä taas.
 
 
 
 
  

Olin hiljattain kuuntelemassa erään israelilaisen pastorin puhetta. Eräs yksityiskohta herätti minut ihan erityisellä tavalla. Eikä se yksityiskohta ole mikään pieni asia, päinvastoin. Raamatun ensimmäiset jakeet kertovat, miten Jumala loi taivaat ja maan. Sitten aivan ensimmäiseksi Jumala sanoi: ” Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Kuitenkin vasta neljäntenä luomispäivänä Jumala loi luonnolliset valot, auringon ja kuun. Miten tämä on mahdollista?

Tähän ensimmäiseen valoon Jumala liitti päivän ja yön. Jumala erotti toisistaan valon ja pimeyden, valon hän nimitti päiväksi ja pimeyden yöksi, eikä siis silloin vielä ollut aurinkoa eikä kuuta. Tällä Jumalan valolla, josta on kysymys, on syvempi merkitys kuin luonnollisella valolla. Nyt tulee ymmärrettäväksi esimerkiksi tämä Paavalin kehotus: ”Eläkää valon lapsina!”, Ef. 5: 9. Tähän valoon, mikä ensin tuli maailmaan, sisältyy valtavan ihmeellinen asia. Miten tuon Paavalin kehotuksen ’eläkää valon lapsina’ voisikaan liittää auringon valoon.
Ihminen tarvitsi ja tarvitsee yöaikaan ja asumuksissaan luonnollisia valonlähteitä. Valonlähteinä oli ensin tuli (soihtu, päre, nuotio, kynttilä, öljylamppu jne.) kunnes osattiin tuottaa sähkövaloa, sähkömagneettista aaltoliikettä sopivalla aallonpituusalueella. Jumalan asettama aurinko valaisee luonnostaan päivää niin kuin Jumala tarkoitti.
Auringonvalo, sen UV-säteily, antaa hyvän rusketuksen. Auringonvalo on tarpeellinen kasveille, viljalle, kaikelle luomakunnalle. Se on elinehto, että ihminen voi elää maapallolla. Se ei kuitenkaan voi parantaa ihmisen sisintä eikä antaa vastausta jokaisen ihmisen sydämessä olevaan janoon jostakin syvemmästä elämän merkityksestä.
Vain se valo, josta Jumala sanoi ’Tulkoon valo’, voi vastata janoon ja kysymyksiin, joita sydämessämme on. Kuka minä oikein olen? Mitä varten olen olemassa? Mikä on elämän tarkoitus? Minun elämäni tarkoitus? Kuka välittää minusta?
Valo, jonka Jumala lähetti maailmaan jo luodessaan taivaat ja maan, on Jeesus Kristus. Hän on maailman valo. Jeesus sanoi itse niin. Samassa yhteydessä hän lupasi, että se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Ihmeellinen lupaus. Vain hän voi parantaa ihmisessä itsessään rikki menneet asiat.
Kristus on maailman valo. Tämä valo valaisee ihmisen niin, että syntyy yhteys Jumalaan, Luojaan. Yhteys, mikä alun perin oli Jumalan ja ihmisen välillä, katkesi synnin tähden. Yhteys on solmittavissa uudelleen Jeesuksen Kristuksen kautta.
”Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valo pimeydestä”, valaisi sydämemme, niin että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoilta, levittäisi valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” 2. kirje korinttilaisille 2. luku jakeet 6 ja 7.
”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina.” ”Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” kirje efesolaisille 5. luku jakeista 8 ja 14.
Kristuksen evankeliumin valosta on kysymys. Se valo, mikä tulee Kristuksen evankeliumista, on iankaikkisen elämän elinehto. Evankeliumi on sitä, että Jeesus Kristus on sovittanut syntisi ristinkuolemassaan. Hän puhdistaa sydämesi ja antaa elämän. Sitten voi elää valon lapsena. Siis oikeasti on Isä taivaassa.
 
 

maanantai 29. tammikuuta 2018

Herran pelko, onko se hyväksi?



Onko Herran pelko hyväksi?

Entisen työpaikkani Kotkan lyseon kauniin juhlasalin etuseinään on kirjoitettu sanat: Alku työn kaunistaa lopussa kiitos seisoo. Lauseen alkua koristaa aapiskukko ja loppua lyyra. Kaiken keskellä seinässä ovat myös sanat: Jumalan pelko viisauden alku. Nämä ajatukset koettiin niin tärkeiksi neuvoiksi yli vuosisata sitten, että ne ikuistettiin vuonna 1905 valmistuneen rakennuksen juhlasalin seinälle. Nykyisetkin opiskelijat näkevät ne tehdessään salissa koesuorituksiaan, mikäli vain ehtivät nostaa silmänsä ylös koepaperistaan.

”Jumalan pelko on viisauden alku” on ajatus, mikä löytyy Raamatusta esimerkiksi Psalmista 110: ”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat.”

Voi olla, että sana ”pelko” saa mielessä sellaisen vivahteen, mitä tuolla sanalla ei Raamatussa tässä yhteydessä todellisuudessa tarkoiteta. Se ei esimerkiksi ole sellaista pelkoa, että minä en uskalla lähestyä Jumalaa, koska minä pelkään häntä. Päinvastoin. Raamatun Herran pelko tarkoittaa pikemminkin samankaltaista suhdetta Jumalan ja ihmisen välillä, kuin on isä – lapsi suhde. Lapsi kunnioittaa isää. Isä osaa. Isä tietää. Lapsi osoittaa kunnioituksensa tottelemalla tietäen myös, että isä rakastaa häntä ja toimii hänen parhaakseen.

Pelko on itse asiassa toinen sana kunnioitukselle. Tuo Psalmin sana viittaa siihen, että viisaus alkaa, kun me todella tunnustamme ja ymmärrämme, kuka Jumala on, ja palvelemme häntä. Se muistuttaa meitä elämän tosi merkityksestä. Se merkitys löytyy, kun käännymme Jumalan puoleen nöyrällä ja kunnioittavalla asenteella, ei vavisten ja pelästyneenä. Meillä on Taivaallinen Isä, joka myös tahtoo rakastavan Isän tavoin suojella ja auttaa lastaan. ”Herran pelko turvaa elämäsi, nukut tyynesti, säikkymättä pahaa.” (Sananlaskut 19: 23)

Rukoiletko Jumalaa? Teet hyvin, kun rukoilet. Viisas ihminen haluaa etsiä Jumalan näkökulmaa asioihin, ennen kuin toimii. Jumalan lupaus on, että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Hän palkitsee antamalla johdatuksensa ja turvan elämässämme.

Ihmisellä, joka pelkää Jumalaa, palvelee ja kunnioittaa häntä, ei ole mitään pelättävää ei elämässä eikä kuolemassa.

Sydämestäni toivon, että Suomen kansan keskeltä vielä löytyisi runsaasti Jumalaa pelkääviä ihmisiä. Se on koko kansakunnalle hyvin tärkeä asia ja koituu siunaukseksi koko kansalle.

  
 

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Missä onni on



Missä onni on

 ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.” Tämä on lainaus Psalmista 73. Se saattaisi olla pelkästään psalminkirjoittajan mielipide, mutta se on myös minun mielipiteeni. On lukuisia syitä siihen, miksi on onni olla lähellä Jumalaa. Mainitsen niistä joitakin.
 
Ei ole hopeaa ja kultaa – ainakaan kovin paljon – mutta on jotakin muuta. Pietari sanoi ikänsä sairaana olleelle rammalle miehelle: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." (Apt. 3: 6) Mies sai terveyden ja hyppeli pian riemuissaan.

Jumala on todellisesti elämän vaikeuksissa auttava Jumala. Se on tämän jakeen sanoma. Hän on esim. lohdutuksen Jumala, joka jotakin kautta lähettää lohdutuksen murheelliselle ja rohkaisun masentuneelle. Monet viestit kertovat, että Hän myös edelleen parantaa sairaita.

Vielä tuohon aineelliseen puoleen. Jeesuksen sanoja ovat: ”Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” (Luuk. 12: 34) Aarre on aina jotakin kallisarvoista, tärkeätä ja rakasta, ja sen lähellä sydän viihtyy ja riemuitsee. Niinpä aarre on ilon lähde. Mainitessaan aarteesta Jeesus oli juuri kertonut, että teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan, joka pysyy. Sen rinnalla moni asia on katoavaa. Saattaa olla, että tällainen näköala synnyttää antamisen halun. On helppo antaa omastaan toisille. Silti minun aarteeni ei ehdy eikä vähene, vaikka annan eteenpäin. Ja eikö se ole niin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

 
 
”Sydän taivaassa ja jalat maassa” kuvaa varsin hyvin Jeesuksen antamaa periaatetta. Aarre taivaassa, siellä on Isän koti, sinne kerätään aarteita, mitkä eivät koskaan katoa. Mutta se ei myöskään saa sulkea sydäntämme lähimmäisen hädältä olkoonpa se laatuaan aineellista tai henkistä tai hengellistä.

 Voin osoittaa toisille ihmisille rakkautta ja huolenpitoa, kun minua rakastetaan ja minusta pidetään huolta. Sitähän onni on. Jumalan rakkaus ja huolenpito on koettavissa hyvin vahvasti. Psalmin 73 kirjoittaja tuo tämän julki ihanalla tavalla: ”Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.” ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.” (Jakeet 23 ja 25)

Ei ole ihme, että psalmin kirjoittaja toteaa lopuksi: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Psalmi 73: 28) Tähän ajatukseen yhdyn mielelläni.
 
 
 
 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

 

Varsovan kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Ydinkeskustassa samaan kuvaan mahtuvat modernit lasiset pilvenpiirtäjät ja kommunismin aikainen 42-kerroksinen Kulttuuri- ja tiedepalatsi. Kuva kerto samaan aikaan historiasta ja ajan muutoksesta. Kun edellisen kerran kävin Varsovassa kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut pilvenpiirtäjiä, oli vain Kulttuuripalatsi.

Varsovan vanhan kaupungin kuninkaanlinna ja rakennukset ja kirkot ovat peräisin Puolan kuningaskunnan ajoilta. Kaupungista löytyy siis vanha kuningaskunnan aikainen, sosialismin aikainen ja moderni historia. Missä on juutalainen historia? Vai onko sitä?
Juutalaisten historia Puolassa alkaa 960-luvulta. Puolasta tuli koti yhdelle suurimmista juutalaisyhteisöistä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa ja holokaustia Puolassa oli 3,3 miljoonaa juutalaista. Varsovassakin oli varsin suuri juutalaisväestö.

Synagoga
Varsovan synagogista vain yksi ainoa säilyi tuholta toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa tallina ja varastona, siksi sitä ei tuhottu. Tänä päivänä synagoga on kauniisti kunnostettu.
 
Museon sisääntuloaula
On Polin, Puolan juutalaisten historian museo, joka kertoo tuhat vuotisen historian 960- luvulta tähän päivään. Museon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Museo on tutustumisen arvoinen paikka. Se kertoo pitkän hyvin elämänmakuisen juutalaisten historian todellakin tuhannen vuoden ajalta ja erittäin mielenkiintoisella ja upealla tavalla. Historiaan kuuluu paljon muutakin kuin ghettojen ja holokaustin aika, vaikka tietenkin ghetto ja holokausti ovat järkyttävimmät ja murskaavimmat historian totuudet.
Puolan 3,3 miljoonasta juutalaisesta vain 300 000 selvisi hengissä toisen maailmansodan läpi. Saksalaiset miehittivät Puolan vuonna 1939. Varsovan ghetto perustettiin lokakuussa 1940 ja lopulta sieltä vietiin junalla tuhoamisleirille Treblinkaan lyhyessä ajassa noin 300 000 lasta, naista, miestä, vanhusta, kaikenikäisiä.
Viime kesänä minulla oli tilaisuus muutaman päivän ajan tutustua Varsovaan ja myös Polin-museoon ja tehdä edellä mainitsemiani havaintoja. Kävelin niitä katuja ja puistoja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet gheton alueeseen. Nyt ei merkkiäkään. Mitä kaikkea nämä samat kadut olivat nähneet, siihen sain aivan uuden näkökulman, kun luin ihan hiljattain kirjan ”Irenan lapset”. Kirjan on kirjoittanut Tilar J. Mazzeo. Kirja kertoo nuoresta puolalaisesta Irena Sendleristä, joka yhdessä useiden ystäviensä kanssa järjesti juutalaislapsia ghetosta arjalaiselle puolelle turvaan. Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta. Monet heistä ovat vielä elossa. Ei se aika ole sen kauempana.
Kirjan totuudenmukainen kerronta ei ole helppoa luettavaa. Puolalaisen sosiaalityöntekijän Irena Sendlerin rohkeus, rakkaus, auttamishalu oli ihmeellistä ja esikuvallista. Hänet on julistettu Israelissa ”Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa”. Kansojen oikeamieliset olivat niitä, jotka oman henkensä uhalla pelastivat juutalaisia.




keskiviikko 1. marraskuuta 2017

taivas vai Taivas


 
taivas vai Taivas

Vuosia sitten vierailin ystäväni kanssa jälleen kerran Retretin kesänäyttelyssä. Astuimme sisään luolastossa osastoon, jonka ovella luki ”taivas”. Sisällä pimeässä kolkossa luolassa oli valoteos himmeine vaihtuvine valokuvioineen ja ilmoille puhkuvine savutehosteineen. Ulos tullessamme ystäväni totesi tyynesti: ”Ei tainnut vastata mielikuvaasi taivaasta.”
Mitä taivaassa on? Sauna, hevosia, kauniita trooppisia kukkia, kultakadut vai mitä siellä on vastassa? Se on vaikea kysymys, sillä sitä ei oikein voi arvioida sen perusteella, mikä meidän mielestämme tuntuisi tekevän taivaan. Mielihyvä ja monet asiat saavutetaan niin eri tavoin ja ’taivaallinen olo’ sen myötä. Täällä meille taivaan tekevät monesti ihan aineelliset asiat, nautinnot jne..

Kyllähän Raamattu kuvaa sitä Taivasta (taivas isolla T:llä), josta nyt nimenomaan haluan kirjoittaa. Luulen kuitenkin, että Raamatunkin kuvauksen perusteella, meidän on vaikea sittenkin kuvitella sitä fyysistä ympäristöä, mikä siellä on. Näin siksi, että se on niin erilainen kuin mitä ikinä olemme nähneet.
Sen voi varmuudella sanoa, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Tunnelmastakin on varmaa tietoa: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21: 4)

Minusta tämä on oleellisinta, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Ja se, että Jumala ei halua asua siellä yksin. Onhan siellä enkeleitä, mutta Jumala on halunnut tehdä sen myös asuinpaikaksi ihmisille, ihmisille sitten kuoleman jälkeen.
Rohkenisitko, hyvä lukijani - näin Pyhäinpäivän aikoihin - hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, oletko sinä jo löytänyt sen tien pään, joka vie tuonne Jumalan Taivaaseen. Sinne perille on saapunut jo moni ennen meitä. Tie alkaa jo täällä ja se tie ei ole salainen. Jeesus nimittäin sanoi itse: ”Tien sinne te tiedätte.” Hän oli sen opettanut ja neuvonut sanoen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14: 6) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh 11: 24, 25)


maanantai 23. lokakuuta 2017

Henkilökohtaisia kirjeitä


Yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2005, sain eteeni ison pahvilaatikollisen kirjeitä. Pääosin niiden perusteella oli tarkoitus kirjoittaa elämäkertakirja kirjeiden lähettäjästä. Kirja valmistui ja julkaistiin vuonna 2006. Kirjoitustyön aikoina syntyi tämä pieni kirjoitus, jonka tahdon nyt laittaa blogitekstiksi.

Henkilökohtaisia kirjeitä


Suomessa vallitsee kirjesalaisuus. Henkilökohtaisia kirjeitä ei toinen saa luvatta lukea. Siksi olen hyvin suurella ihmetyksellä ja kunnioituksella viime kuukausina tehnyt tehtävääni, joka minulle annettiin. Olen lukenut satoja henkilökohtaisia kirjeitä, joita kotkalainen lähetyssaarnaaja kirjoitti läheisilleen.
Kirjeiden kautta on eteeni avautunut kirjoittajan koko elämäntarina, ei ainoastaan siihen sisältyneet tapahtumat, vaan myös kirjoittajan tunteet ja sisäiset kokemukset kipeine kuin myös iloisine vaiheineen, siis koko hänen persoonansa. Olen kokenut kulkevani alueilla, joilla on liikuttava aroin askelin. Koen käsittämättömän suurena sen luottamuksen, jota toinen on osoittanut minua kohtaan antaessaan minun nähdä sisimpäänsä ja tutkia sitä ja luvatessaan minun kirjoittaa elämästään. En varmasti itse enää ole ihan samanlainen kuin ennen tätä tehtävää. Minäkin olen joutunut sisäiseen prosessiin, mikä muuttaa minua.

Raamatussa on paljon kirjeitä. Oletko lukenut? Paavali ja Pietari esimerkiksi kirjoittivat niitä. Ne ovat myös henkilökohtaisia kirjeitä, sinullekin. ”Paavali … Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle … ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.”
Saatat ehkä sanoa, että en ole lukenut, kun ei niitä oikein ymmärrä. Tuossa ymmärtämisen vaikeudessa on vähän perääkin. Ei ymmärtäminen silti vaadi teologisia opintoja, sillä kirjeiden kirjoittamisen inspiroija, Pyhä Henki, avaa Raamatun sanan. Pyhä Henki avaa. Se ei ole ongelma. Paljon vaikeampi on ojentautua sanan mukaan.

Luulo ei ole tiedon väärti sanotaan. Sama pätee siihen, mitä Raamattuun todella on kirjoitettu. Kannattaa vaivan lukea eikä jäädä vain arvelemaan. Raamatun kirjeiden kautta avautuu eteemme niiden todellisen kirjoittajan, Jumalan, koko persoona, niin Hänen tunteensa kuin ajatuksensa ja tahtonsakin. Avautuu jopa kuva meistä itsestämme. Kuvasi Jumalasta ja itsestäsi saattaa muuttua, eikä se voi olla vaikuttamatta muutosta myös sinussa.
 
On käsittämättömän suuri luottamuksen osoitus Jumalalta, että Hän kertoo itsestään ja paljastaa omat ajatuksensa ja suunnitelmansa. Luulo vaihtuu tietoon. Esimerkiksi kun itse olin vastaanottanut iankaikkisen elämän lahjana - sekin oli selvinnyt sen kautta, mitä Raamattu Jumalasta kertoo - niin sen jälkeen ääneen ihmettelin: ”Kummallista! Kun luen Raamattua, se ei enää tuomitse ja syytä minua.” Se oli aito kokemus, ja sen jälkeen on Raamatun lukeminen ollut mieluisaa ja suorastaan elintärkeää tällä matkallani Isän kotiin Taivaaseen.

 

 

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Paras merkki


 
Eilen aamupäivällä aurinko ilahdutti valollaan monien syksyisten ja sateisten päivien jälkeen. Valo lankesi ikkunasta ja se muodosti iloisesti kuviota eteisen matolle asti. Jotain erikoista siinä oli, ajattelin. Siinä oli selvästi epätavallista oranssin tai punertavan sävyä. Katsoin ikkunasta, miltä itse aurinko näyttää. Sekin oli oudon punertava. Iltapäivän uutisissa tuli selitys. Hirmumyrsky Ophelia nostatti Saharan hiekkapölyä ilmakehään. Samoin Portugalin ja Espanjan metsäpaloista nousi ilmaan epäpuhtauksia. Ilmavirtaukset toivat pölyt Suomeen saakka ja auringon valo muuttui punertavaksi kulkiessaan pölykerroksen läpi. Erikoinen ilmiö keskellä päivää, merkillinenkin. Aamu- ja iltarusko on eri asia.
Eri yhteyksissä ihmiset kysyivät tai pyysivät Jeesukselta merkkiä, kuka missäkin  tarkoituksessa. Opetuslapset kysyivät, mikä on sinun tulemisesi ja tämän aikakauden päättymisen merkki. Fariseuksilla oli mielessään muut motiivit ja kysymykset. He tahtoivat koetella, onko Jeesus oikeasti sitä, mitä sanoi olevansa ja mitä kansa uskoi. He pyysivät, että näytä meille merkki taivaasta.

Näille kysyjille ei riittänyt, että Jeesus paransi sairaita, ruokki tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja kalalla. Kyllä ne olivat yliluonnollisia jumalallisia tekoja. Vielä jotakin muutakin piti olla. Kysyjiä ei oikein miellyttänyt, kun Jeesus kehotti sopimaan riitapuolen kanssa, lopettamaan vääryyden teko ja yleensäkin tekemään parannusta elämässään. Oliko Jeesuksella valta antaa syntejä anteeksi? Oliko hän Jumalan lähettämä? Oliko hän Jumala?

Samarialainen nainen kohtasi Jeesuksen Sykarin kaivolla. Jeesus sanoi: ”Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: ’Anna minulle juotavaa’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Jeesus lupasi vielä, että sitten ei enää ikinä tule jano ja siitä vedestä, jota hän antaa, tulee vastaanottajassa lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.
Nainen pyysi tätä vettä. ”Mene ja kutsu miehesi tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, vastasi nainen. ”Oikein puhuit sanoessasi: ’Ei minulla ole miestä.’ Viisi sinulla on ollut, mutta se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi.” Totuus tuli esille, sen täytyi tulla. Vielä keskusteltiin oikeasta Jumalan palvomispaikasta ja -tavasta. Nainen tiesi, että Messias oli tulossa. Hän ilmoittaa sitten kaiken.

Jeesus vastasi: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.”
Nainen riensi kaupunkiin kertomaan miehestä, joka kertoi hänelle kaiken, mitä hän oli tehnyt. Ei kai hän vain ole Kristus? Nainen oli saanut riittävän merkin. Jeesus tiesi ja tunsi hänet ja hänen elämänsä läpikotaisin ja silti Jeesus oli valmis ja omasta aloitteestaan halukas antamaan naiselle elävää vettä, joka antaisi naiselle iankaikkisen elämän ja joka antaisi sydämeen ilon ja rauhan ja puhtauden.

Eikö paras merkki ole se, että sydämessä on rauha. Sydämen rauhan ja levon voi antaa ainoastaan Jeesus Kristus, Vapahtajamme, hän, joka on maksanut hinnan synneistämme. Hänen kanssaan voi pelotta kohdata nekin merkit, jotka ennakoivat tämän maailmanajan päättymistä.