Uudet silmälasit

 

On tullut aika hankkia uudet silmälasit. Pienempää tekstiä lukiessa pitää joskus käyttää suurennuslasia. Siis uudet lasit ovat tarpeen.

Saattaa olla, että moneen muuhunkin asiaan kuin lukemiseen tarvitsisi uudet lasit. Näenkö toisen ihmisen hädän, yksinäisyyden tai ylipäätään toisen ihmisen. Ehkä tässäkin tapauksessa lähinäkö on kaukonäköä heikompi.

Meidän tietoisuuteemme ja silmiemme eteen tuodaan tehokkaasti sodat, kivikasoiksi pommitetut kaupungit, pakolaisleirit, onnettomuudet, väkivallanteot. Ihmisten hätä ja avuntarve kautta maailman on suunnattoman suuri. Miten heitä voi auttaa? Tosi vaikea kysymys. Konkreettinen apu yhdellekin ihmiselle on iso asia.

Lähinäöstä se, mitä jo totesin. Lähellämme on ihmisiä, joilla on hätää syystä tai toisesta tai jotka kokevat yksinäisyyttä tai jotka sairastavat. Huomaanko? Olen ymmärtänyt, että toisen ihmisen lähellä oleminen, läsnä oleminen hänen elämässään on jo apu. Tarvitsemme sydämen näkökykyä.

Vielä se hengellinen puoli näkökyvystä. Jeesus puhui usein vertauksin. Häneltä kysyttiin syytä siihen. Jeesus vastasi: ”Sen tähden minä puhun heille vertauksin, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.” He eivät näkevin silmin näe. Ja kuitenkin sokea kerjäläinen näki. Mitä sokea näki, ja mitä toiset eivät nähneet?

On kysymys hengellisestä näkökyvystä. Monet Jeesuksen aikalaiset näkivät ja kuulivat, mitä Jeesus teki ja puhui. Silti he eivät ymmärtäneet, kuka Jeesus oli ja mitä varten hän oli tullut.

Sen sijaan sokea kerjäläinen istui tien vieressä ja kuuli kansanjoukon kulkevan ohitseen ja kyseli, mitä on tekeillä. Hänelle kerrottiin Jeesus Nasaretilaisen menevän ohi. Silloin sokea huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Näillä sanoilla sokea tunnusti, että Jeesus on Messias. Sitä tämä tarkoittaa. Mistä hän tiesi? Sisäiset silmät ja korvat olivat hänellä auki ja hän ymmärsi Jumalan puheen ja uskoi. ”Uskosi on parantanut sinut”, sanoi Jeesus.

Sokea näki enemmän kuin moni näkevä. Hän kuuli enemmän kuin moni muu. Jumala puhuu ihmiselle tavalla ja toisella. Aina sitä ei heti alkuun ymmärrä Jumalan puheeksi, mutta siitä voi saada varmuuden.

Kävin tänään lyhyellä kävelylenkillä. Kuljin puistotietä, siinä puistonpenkillä istui eräs ystäväni, hetken juttelimme ja hän pyysi, että rukoilisin hänen puolestaan. Lupasin tehdä sen, ystäväni toivotti minulle siunausta. Se oli hyvä kohtaaminen ja muistutti minua siitä, miten tärkeä on rukoilla. Se on parhaimpia tapoja olla läsnä toisen ihmisen elämässä.

Rukous on aarre. Yksin ollessakin voi kertoa Jeesukselle kaiken, mitä mielessä on, omat surut, omat ilot, suunnitelmat ja kaiken saa sanoa ihan omin sanoin, saa kertoa myös sen miltä tuntuu. Rukous on osa omaa hengellistä elämää ja uskon rakentumista varten. Rukous on myös esirukousta varten, silloin saa tuoda Herran eteen paljon ja monenlaisia asioita.

Jumalalle voi puhua. Saattaa olla, että pian huomaat keskustelevasi hänen kanssaan.  Tuntuu ehkä siltä, että Jumalalla on jotakin asiaa minulle. Näin koin minäkin, kun kauan sitten keskellä katua sain kutsulehtisen hengelliseen tilaisuuteen. Jumalalla todella oli asiaa minulle.

Jumala haluaa todellisen yhteyden ihmisen kanssa. Jeesuksen ansiosta se on mahdollista. Jumala haluaa palauttaa sen yhteyden, mikä katkesi synnin tähden. Sitä varten Jumala lähetti Poikansa. Jeesus sovitti ristillä syntimme.

Raamattu kehottaa rukoilemaan eri tilanteissa ja kaikkien puolesta. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle luvussa 2 jakeissa 1 – 6. Kirjoitan nuo jakeet tähän lopuksi. Siinä on samalla näkökulma maailmanlaajuisen hädän ja tilanteen kohtaamiseen.

”Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti. Se on hyvää ja mieluista Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja Ihmisten välillä, Ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi oikeaan aikaan.”

Pääsiäinen

Erikoinen päivä oli painumassa iltaan. Jo aamusta oli tuotu tieto, että hauta oli tyhjä, se hauta, johon Jeesuksen ruumis siirrettiin ristiltä. Tyhjä hauta herätti hämmennystä, ja vielä enemmän se, että jotkut naiset kertoivat enkelien sanoneen avoimen hautaluolan edessä, että miksi te etsitte elävää kuolleiden joukosta.

Raamattu kertoo tuosta päivästä. Silloin oli jo kolmas päivä siitä, kun se kaikki tapahtui. Tapahtui nimittäin se, että Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin. Ristillä riippuessaan Hän sanoi: ”Se on täytetty”, ja antoi henkensä. Näin se tapahtui ja sitten hänet haudattiin. Ihmeellistä kyllä oli, että kun Jeesus kuoli, juuri silloin samaan aikaan temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, maa järisi ja kalliot halkesivat. Sitä ennen oli jo puolen päivän aikaan tullut pimeys koko maan ylle, aurinko ei antanut valoaan, pimeys kesti siihen saakka, kun Jeesus antoi henkensä.

Tuosta kolmannesta päivästä ristiinnaulitsemisen jälkeen kertoo Luukas luvussa 23. Kaikki olivat ihmeissään tapahtumista, myös opetuslapset. Kaksi opetuslasta lähti kävellen noin 12 kilometrin päässä Jerusalemista olevaan Emmauksen kylään. Matkalla nämä kaksi keskustelivat viime päivien tapahtumista. Seuraan liittyi kolmas mies, opetuslapset eivät tunteneet häntä.

”Mistä te juttelette?”  ”Etkö tiedä, mitä Jerusalemissa on tapahtunut viime päivinä?” Näin keskustelu alkaa. Kaksi opetuslasta kertoivat, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Ja kun he niin olivat toivoneet, että Jeesus olisi ollut se, joka lunastaa Israelin, mutta nyt hän on kuollut. Hänet ristiinnaulittiin ja sitten haudattiin. Kaiken lisäksi hänen ruumistaan ei tänään löydetty haudastaan. Enkelitkin olivat sanoneet naisille, että hän elää. Tähän tapaan saivat Emmauksen tien kulkijat purkaa sydäntään kolmannelle kulkijalle.

Kolmas kulkija käytti omasta puolestaan hyvin tärkeän ja tilannetta avaavan ja valaisevan puheenvuoron. Ne kaksi olivat Jeesuksen opetuslapsia, kumpikaan ei kuitenkaan ollut kukaan niistä yhdestätoista. Niinpä kulkija saattoi hyvin lempeästi huomauttaa: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Kuinka hitaita te olettekaan sydämessänne uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet.” Näinhän kaikki Kirjoitukset alkaen Mooseksesta ja kaikista profeetoista ovat kertoneet. Näin piti tapahtua. Tämä on Jumalan suunnitelma. Hän selitti juurta jaksaen, mitä kirjoituksissa oli sanottu Jeesuksesta.

Kuka on tämä kolmas mies, joka näin puhuu, ajattelivat opetuslapset. Eivät vieläkään tunnista, mutta pyytävät ilta-aterialle.

Vieras ottaa leivän, siunaa sen ja antaa heille. Silloin heidän silmänsä aukenevat ja he tuntevat Jeesuksen. Jeesuksen tapa murtaa leipä ja siunata se oli varmasti tuttua, niinhän Jeesus aina siunasi ruuan, silloinkin kun pienen pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, jaettiin tuhansille ja se riitti kaikille.

Jeesus piti siunatessaan leipää käsissään ja kohotti sen, paljastuivatko sieltä vaatetuksen lomasta naulojen jättämät jäljet? Siitä he ainakin tunnistivat Jeesuksen.

Jeesus ilmestyi lukittujen ovien takana oleville opetuslapsille Jerusalemissa, toivotti ensin ”Rauha teille!” ja näytti sitten heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. Opetuslapsi Tuomas ei sattunut olemaan paikalla, kun Jeesus oli ilmestynyt toisille. Tuomas totesi, että hän ei usko ellei hän näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeaan naulanjälkiin ja jos hän ei pistä kättään Jeesuksen kylkeen. Jeesus ilmestyi ja kehotti Tuomasta tekemään niin. ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”, huudahti Tuomas.

Hetkeksi vielä Emmauksen tielle. Heti kun kaksi opetuslasta olivat tunnistaneet Jeesuksen, Jeesus katosi heidän näkyvistään. Jeesus oli kulkenut näiden kahden kanssa pitkän matkan ja osoitti, että Hän elää, Hän on voittanut kuoleman, Hän on ylösnoussut. Jeesus halusi muuttaa opetuslasten murheen iloksi. Saman tien opetuslapset nousivat ja palasivat Jerusalemiin saman 12 kilometriä kertomaan toisillekin kokemastaan.

Kristus on ylösnoussut! Hän elää!

 
Hän on minunkin Herrani ja Jumalani!

Siunattua Pääsiäistä

 

 

Tulkoon valo

 

 

Sininen taivas. Auringonpaiste. Valkoinen lumi. Ne ovat täällä taas.

 

 

 

 

  

Olin hiljattain kuuntelemassa erään israelilaisen pastorin puhetta. Eräs yksityiskohta herätti minut ihan erityisellä tavalla. Eikä se yksityiskohta ole mikään pieni asia, päinvastoin. Raamatun ensimmäiset jakeet kertovat, miten Jumala loi taivaat ja maan. Sitten aivan ensimmäiseksi Jumala sanoi: ” Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Kuitenkin vasta neljäntenä luomispäivänä Jumala loi luonnolliset valot, auringon ja kuun. Miten tämä on mahdollista?

Tähän ensimmäiseen valoon Jumala liitti päivän ja yön. Jumala erotti toisistaan valon ja pimeyden, valon hän nimitti päiväksi ja pimeyden yöksi, eikä siis silloin vielä ollut aurinkoa eikä kuuta. Tällä Jumalan valolla, josta on kysymys, on syvempi merkitys kuin luonnollisella valolla. Nyt tulee ymmärrettäväksi esimerkiksi tämä Paavalin kehotus: ”Eläkää valon lapsina!”, Ef. 5: 9. Tähän valoon, mikä ensin tuli maailmaan, sisältyy valtavan ihmeellinen asia. Miten tuon Paavalin kehotuksen ’eläkää valon lapsina’ voisikaan liittää auringon valoon.

Ihminen tarvitsi ja tarvitsee yöaikaan ja asumuksissaan luonnollisia valonlähteitä. Valonlähteinä oli ensin tuli (soihtu, päre, nuotio, kynttilä, öljylamppu jne.) kunnes osattiin tuottaa sähkövaloa, sähkömagneettista aaltoliikettä sopivalla aallonpituusalueella. Jumalan asettama aurinko valaisee luonnostaan päivää niin kuin Jumala tarkoitti.

Auringonvalo, sen UV-säteily, antaa hyvän rusketuksen. Auringonvalo on tarpeellinen kasveille, viljalle, kaikelle luomakunnalle. Se on elinehto, että ihminen voi elää maapallolla. Se ei kuitenkaan voi parantaa ihmisen sisintä eikä antaa vastausta jokaisen ihmisen sydämessä olevaan janoon jostakin syvemmästä elämän merkityksestä.

Vain se valo, josta Jumala sanoi ’Tulkoon valo’, voi vastata janoon ja kysymyksiin, joita sydämessämme on. Kuka minä oikein olen? Mitä varten olen olemassa? Mikä on elämän tarkoitus? Minun elämäni tarkoitus? Kuka välittää minusta?

Valo, jonka Jumala lähetti maailmaan jo luodessaan taivaat ja maan, on Jeesus Kristus. Hän on maailman valo. Jeesus sanoi itse niin. Samassa yhteydessä hän lupasi, että se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo. Ihmeellinen lupaus. Vain hän voi parantaa ihmisessä itsessään rikki menneet asiat.

Kristus on maailman valo. Tämä valo valaisee ihmisen niin, että syntyy yhteys Jumalaan, Luojaan. Yhteys, mikä alun perin oli Jumalan ja ihmisen välillä, katkesi synnin tähden. Yhteys on solmittavissa uudelleen Jeesuksen Kristuksen kautta.

”Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valo pimeydestä”, valaisi sydämemme, niin että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoilta, levittäisi valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” 2. kirje korinttilaisille 2. luku jakeet 6 ja 7.

”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina.” ”Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” kirje efesolaisille 5. luku jakeista 8 ja 14.

Kristuksen evankeliumin valosta on kysymys. Se valo, mikä tulee Kristuksen evankeliumista, on iankaikkisen elämän elinehto. Evankeliumi on sitä, että Jeesus Kristus on sovittanut syntisi ristinkuolemassaan. Hän puhdistaa sydämesi ja antaa elämän. Sitten voi elää valon lapsena. Siis oikeasti on Isä taivaassa.

 
 

Herran pelko, onko se hyväksi?

Onko Herran pelko hyväksi?

Entisen työpaikkani Kotkan lyseon kauniin juhlasalin etuseinään on kirjoitettu sanat: Alku työn kaunistaa lopussa kiitos seisoo. Lauseen alkua koristaa aapiskukko ja loppua lyyra. Kaiken keskellä seinässä ovat myös sanat: Jumalan pelko viisauden alku. Nämä ajatukset koettiin niin tärkeiksi neuvoiksi yli vuosisata sitten, että ne ikuistettiin vuonna 1905 valmistuneen rakennuksen juhlasalin seinälle. Nykyisetkin opiskelijat näkevät ne tehdessään salissa koesuorituksiaan, mikäli vain ehtivät nostaa silmänsä ylös koepaperistaan.

”Jumalan pelko on viisauden alku” on ajatus, mikä löytyy Raamatusta esimerkiksi Psalmista 110: ”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat.”

Voi olla, että sana ”pelko” saa mielessä sellaisen vivahteen, mitä tuolla sanalla ei Raamatussa tässä yhteydessä todellisuudessa tarkoiteta. Se ei esimerkiksi ole sellaista pelkoa, että minä en uskalla lähestyä Jumalaa, koska minä pelkään häntä. Päinvastoin. Raamatun Herran pelko tarkoittaa pikemminkin samankaltaista suhdetta Jumalan ja ihmisen välillä, kuin on isä – lapsi suhde. Lapsi kunnioittaa isää. Isä osaa. Isä tietää. Lapsi osoittaa kunnioituksensa tottelemalla tietäen myös, että isä rakastaa häntä ja toimii hänen parhaakseen.

Pelko on itse asiassa toinen sana kunnioitukselle. Tuo Psalmin sana viittaa siihen, että viisaus alkaa, kun me todella tunnustamme ja ymmärrämme, kuka Jumala on, ja palvelemme häntä. Se muistuttaa meitä elämän tosi merkityksestä. Se merkitys löytyy, kun käännymme Jumalan puoleen nöyrällä ja kunnioittavalla asenteella, ei vavisten ja pelästyneenä. Meillä on Taivaallinen Isä, joka myös tahtoo rakastavan Isän tavoin suojella ja auttaa lastaan. ”Herran pelko turvaa elämäsi, nukut tyynesti, säikkymättä pahaa.” (Sananlaskut 19: 23)

Rukoiletko Jumalaa? Teet hyvin, kun rukoilet. Viisas ihminen haluaa etsiä Jumalan näkökulmaa asioihin, ennen kuin toimii. Jumalan lupaus on, että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Hän palkitsee antamalla johdatuksensa ja turvan elämässämme.

Ihmisellä, joka pelkää Jumalaa, palvelee ja kunnioittaa häntä, ei ole mitään pelättävää ei elämässä eikä kuolemassa.

Sydämestäni toivon, että Suomen kansan keskeltä vielä löytyisi runsaasti Jumalaa pelkääviä ihmisiä. Se on koko kansakunnalle hyvin tärkeä asia ja koituu siunaukseksi koko kansalle.

  
 

Missä onni on

Missä onni on

 ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.” Tämä on lainaus Psalmista 73. Se saattaisi olla pelkästään psalminkirjoittajan mielipide, mutta se on myös minun mielipiteeni. On lukuisia syitä siihen, miksi on onni olla lähellä Jumalaa. Mainitsen niistä joitakin.
 

Ei ole hopeaa ja kultaa – ainakaan kovin paljon – mutta on jotakin muuta. Pietari sanoi ikänsä sairaana olleelle rammalle miehelle: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." (Apt. 3: 6) Mies sai terveyden ja hyppeli pian riemuissaan.

Jumala on todellisesti elämän vaikeuksissa auttava Jumala. Se on tämän jakeen sanoma. Hän on esim. lohdutuksen Jumala, joka jotakin kautta lähettää lohdutuksen murheelliselle ja rohkaisun masentuneelle. Monet viestit kertovat, että Hän myös edelleen parantaa sairaita.

Vielä tuohon aineelliseen puoleen. Jeesuksen sanoja ovat: ”Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” (Luuk. 12: 34) Aarre on aina jotakin kallisarvoista, tärkeätä ja rakasta, ja sen lähellä sydän viihtyy ja riemuitsee. Niinpä aarre on ilon lähde. Mainitessaan aarteesta Jeesus oli juuri kertonut, että teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan, joka pysyy. Sen rinnalla moni asia on katoavaa. Saattaa olla, että tällainen näköala synnyttää antamisen halun. On helppo antaa omastaan toisille. Silti minun aarteeni ei ehdy eikä vähene, vaikka annan eteenpäin. Ja eikö se ole niin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

 

 

”Sydän taivaassa ja jalat maassa” kuvaa varsin hyvin Jeesuksen antamaa periaatetta. Aarre taivaassa, siellä on Isän koti, sinne kerätään aarteita, mitkä eivät koskaan katoa. Mutta se ei myöskään saa sulkea sydäntämme lähimmäisen hädältä olkoonpa se laatuaan aineellista tai henkistä tai hengellistä.

 Voin osoittaa toisille ihmisille rakkautta ja huolenpitoa, kun minua rakastetaan ja minusta pidetään huolta. Sitähän onni on. Jumalan rakkaus ja huolenpito on koettavissa hyvin vahvasti. Psalmin 73 kirjoittaja tuo tämän julki ihanalla tavalla: ”Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.” ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.” (Jakeet 23 ja 25)

Ei ole ihme, että psalmin kirjoittaja toteaa lopuksi: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Psalmi 73: 28) Tähän ajatukseen yhdyn mielelläni.
 

 

 

 

Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

 

Varsovan kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Ydinkeskustassa samaan kuvaan mahtuvat modernit lasiset pilvenpiirtäjät ja kommunismin aikainen 42-kerroksinen Kulttuuri- ja tiedepalatsi. Kuva kerto samaan aikaan historiasta ja ajan muutoksesta. Kun edellisen kerran kävin Varsovassa kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut pilvenpiirtäjiä, oli vain Kulttuuripalatsi.

Varsovan vanhan kaupungin kuninkaanlinna ja rakennukset ja kirkot ovat peräisin Puolan kuningaskunnan ajoilta. Kaupungista löytyy siis vanha kuningaskunnan aikainen, sosialismin aikainen ja moderni historia. Missä on juutalainen historia? Vai onko sitä?

Juutalaisten historia Puolassa alkaa 960-luvulta. Puolasta tuli koti yhdelle suurimmista juutalaisyhteisöistä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa ja holokaustia Puolassa oli 3,3 miljoonaa juutalaista. Varsovassakin oli varsin suuri juutalaisväestö.

Synagoga

Varsovan synagogista vain yksi ainoa säilyi tuholta toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa tallina ja varastona, siksi sitä ei tuhottu. Tänä päivänä synagoga on kauniisti kunnostettu.

 

Museon sisääntuloaula

On Polin, Puolan juutalaisten historian museo, joka kertoo tuhat vuotisen historian 960- luvulta tähän päivään. Museon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Museo on tutustumisen arvoinen paikka. Se kertoo pitkän hyvin elämänmakuisen juutalaisten historian todellakin tuhannen vuoden ajalta ja erittäin mielenkiintoisella ja upealla tavalla. Historiaan kuuluu paljon muutakin kuin ghettojen ja holokaustin aika, vaikka tietenkin ghetto ja holokausti ovat järkyttävimmät ja murskaavimmat historian totuudet.

Puolan 3,3 miljoonasta juutalaisesta vain 300 000 selvisi hengissä toisen maailmansodan läpi. Saksalaiset miehittivät Puolan vuonna 1939. Varsovan ghetto perustettiin lokakuussa 1940 ja lopulta sieltä vietiin junalla tuhoamisleirille Treblinkaan lyhyessä ajassa noin 300 000 lasta, naista, miestä, vanhusta, kaikenikäisiä.

Viime kesänä minulla oli tilaisuus muutaman päivän ajan tutustua Varsovaan ja myös Polin-museoon ja tehdä edellä mainitsemiani havaintoja. Kävelin niitä katuja ja puistoja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet gheton alueeseen. Nyt ei merkkiäkään. Mitä kaikkea nämä samat kadut olivat nähneet, siihen sain aivan uuden näkökulman, kun luin ihan hiljattain kirjan ”Irenan lapset”. Kirjan on kirjoittanut Tilar J. Mazzeo. Kirja kertoo nuoresta puolalaisesta Irena Sendleristä, joka yhdessä useiden ystäviensä kanssa järjesti juutalaislapsia ghetosta arjalaiselle puolelle turvaan. Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta. Monet heistä ovat vielä elossa. Ei se aika ole sen kauempana.

Kirjan totuudenmukainen kerronta ei ole helppoa luettavaa. Puolalaisen sosiaalityöntekijän Irena Sendlerin rohkeus, rakkaus, auttamishalu oli ihmeellistä ja esikuvallista. Hänet on julistettu Israelissa ”Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa”. Kansojen oikeamieliset olivat niitä, jotka oman henkensä uhalla pelastivat juutalaisia.

taivas vai Taivas

 

taivas vai Taivas

Vuosia sitten vierailin ystäväni kanssa jälleen kerran Retretin kesänäyttelyssä. Astuimme sisään luolastossa osastoon, jonka ovella luki ”taivas”. Sisällä pimeässä kolkossa luolassa oli valoteos himmeine vaihtuvine valokuvioineen ja ilmoille puhkuvine savutehosteineen. Ulos tullessamme ystäväni totesi tyynesti: ”Ei tainnut vastata mielikuvaasi taivaasta.”

Mitä taivaassa on? Sauna, hevosia, kauniita trooppisia kukkia, kultakadut vai mitä siellä on vastassa? Se on vaikea kysymys, sillä sitä ei oikein voi arvioida sen perusteella, mikä meidän mielestämme tuntuisi tekevän taivaan. Mielihyvä ja monet asiat saavutetaan niin eri tavoin ja ’taivaallinen olo’ sen myötä. Täällä meille taivaan tekevät monesti ihan aineelliset asiat, nautinnot jne..

Kyllähän Raamattu kuvaa sitä Taivasta (taivas isolla T:llä), josta nyt nimenomaan haluan kirjoittaa. Luulen kuitenkin, että Raamatunkin kuvauksen perusteella, meidän on vaikea sittenkin kuvitella sitä fyysistä ympäristöä, mikä siellä on. Näin siksi, että se on niin erilainen kuin mitä ikinä olemme nähneet.

Sen voi varmuudella sanoa, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Tunnelmastakin on varmaa tietoa: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21: 4)

Minusta tämä on oleellisinta, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Ja se, että Jumala ei halua asua siellä yksin. Onhan siellä enkeleitä, mutta Jumala on halunnut tehdä sen myös asuinpaikaksi ihmisille, ihmisille sitten kuoleman jälkeen.

Rohkenisitko, hyvä lukijani - näin Pyhäinpäivän aikoihin - hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, oletko sinä jo löytänyt sen tien pään, joka vie tuonne Jumalan Taivaaseen. Sinne perille on saapunut jo moni ennen meitä. Tie alkaa jo täällä ja se tie ei ole salainen. Jeesus nimittäin sanoi itse: ”Tien sinne te tiedätte.” Hän oli sen opettanut ja neuvonut sanoen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14: 6) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh 11: 24, 25)