tiistai 6. marraskuuta 2018

Ettemme unohtaisi


Denknadel Muistoneula Erfurt
Lokakuun puolenvälin tienoilla tein muutaman päivän matkan Saksaan. Vierailukohteina olivat Lutherin elämään liittyvät kaupungit, ja samalla käytiin läpi Lutherin elämänvaiheita. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Mielenkiintoinen matka.
Minulla oli toinenkin tavoite matkalle lähtiessäni. Olin kuullut ”Stolpersteineista” eli kompastuskivistä. Ensimmäiset kompastuskivet Suomessa asennettiin viime kesänä Munkkiniemeen Suomesta Saksaan luovutetun Kollmanin perheen muistoksi. Stolpersteinet ovat saksalaisen Gunter Demnigin aloittama projekti, jossa muistetaan holokaustin uhreja. Katukivessä on messinkilaatta sen talon edessä, jossa messinkilaatassa mainittu henkilö on asunut, ja laatta ilmaisee, että tämä henkilö on viety keskitysleirille. Näitä kiviä on tällä hetkellä Euroopan eri maissa yhteensä yli 60 000.
Kaksi kompastuskiveä Wittenbergissä

Herrnhutin jälkeen ensimmäinen kaupunki Saksan matkalla oli Wittenberg. Katse tiukasti katuun kohdistettuna ja pian löytyi ensimmäinen ”Stolperstein”. Kaksi laattaa, joissa nimet Eugen ja Julie Borinski, olivat Colegienstrasse 84 kohdalla. Toisen kerran kulkiessani paikan ohi siihen tupsahti kolme nuorta tyttöä, koululaisia, rippikoululaisia. Hekin halusivat kuvata laatat. Olisi ollut mielenkiintoista jutella pidemmänkin aikaa tyttöjen kanssa.
”Gegen das Vergessen”, vapaasti suomennettuna ”Ettemme unohtaisi”, on tapahtuma, jota vietetään Wittenbergissä marraskuun 7. – 9. päivä. Tapahtuma on useamman päivän mittainen ja sen tarkoituksena on muistaa 80 vuotta aikaisemman eli vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välistä yötä, ns. Kristalliyötä, mikä oli natsi-Saksassa juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Väkivallan aalto ulottui koko Saksan alueelle ja kesti useita päiviä.

Tuo Wittenbergissä vietettävä tapahtuma sisältää useita erilaisia tilaisuuksia kolmena päivänä. Eräs niistä on Wittenbergissä olevien 30 Stolpersteinen puhdistustalkoot. Sen tekevät paikallisen lukion oppilaat erään kouluprojektinsa päätöksenä. Kouluissa puhutaan holokaustista nuorille. Ei saa unohtaa, mitä on tapahtunut. Ajatuksena ja toiveena se, mitä on kirjoitettu Budapestin suuren synagogan pihassa olevaan holokaustin muistokiveen ”Never again”, ei koskaan enää.
Me löysimme ystäväni kanssa Wittenbergistä kymmenen Stolpersteinea. Siellä on myös Kaupungin kirkon vieressä muistokivi kuuden miljoonan holokaustissa kuolleen muistoksi.


Eisenachin tuhotun synagogan muistopaikka

Matka jatkui Eislebeniin ja Eisenachiin. Eislebenissä pysähdys oli vain muutama tunti, mutta siirtyessämme kävellen kirkosta kirkkoon löysimme jälleen kymmenen Stolpersteinea. Eisenachissa vietimme pidemmän aikaa ja yövyimme. Sieltä havaitsimme 12 kiveä. Lisäksi löysimme ystäväni kanssa kartan avulla tuhotun synagogan muistopaikan. Tämä synagoga oli tuhottu juuri Kristalliyönä 80 vuotta sitten.
   

Eisenach

Eisenach synagogan muistopaikka

 















Erfurtin Vanha Synagoga
Erfurtissa on yksi Euroopan vanhimpia synagogarakennuksia. Nyt se on museona. 21. maaliskuuta 1349 puhkesi pogromi ja koko Erfurtin juutalaisyhteisö hävitettiin. Juutalaisia syytettiin ruttotaudin, Mustan surman, aiheuttamisesta. Synagoga joutui muiden käsiin ja tarkoituksiin ja meni huonoon kuntoon. Tänä päivänä se on arvokkaana muistona museona. Museon eteisaulassa työskentelevältä henkilöltä kysyin Erfurtin Stolpersteineista. Hän kertoikin, että Erfurtissa ei niitä ole, mutta on toinen tapa muistaa vuosien 1933 – 1945 aikana tapahtuneita asioita ja holokaustia. Eri puolilla kaupunkia on ns. Muistoneuloja, Denknadeln. Sain kartan, johon neulojen paikkoja oli merkitty. Niinpä hyvin lyhyen vierailun aikana ehdimme löytää yhden tällaisen Muistoneulan. Ensimmäisessä kuvassa on Erfurtin Tuomikirkkoaukiolla sijaitseva merkki.

Kompastuskivet, Stolpersteinet, ovat maailman suurin hajautettu muistomerkki. Wittenbergissäkin saman kadun varrella oli useita kiviä. Lyhyillä kaupunkikävelyillä löytyi yllättävän monta kiveä. Seudut ovat olleet tiheästi asuttuja. Mitä naapurit ovat ajatelleet? Miksi niin monet viedään pois, mihin juutalaiset viedään? Huomaamatta ei asia ole voinut tapahtua. Kuusi miljoonaa on järkyttävän iso luku.

Ettemme unohtaisi.



 
 
 

perjantai 5. lokakuuta 2018

Omatunto


 
Nykyään aika usein kuulee sanan ”kiistän” vastauksena syytöksiin eritasoisista rikkeistä. Laissa ja taloudessa sanotaan olevan harmaata aluetta, on eri tulkintoja siitä, miten voi toimia. Tai ohjeet ovat liian epämääräisiä. Valeuutiset kiertävät medioissa. Faktojen tarkistus on joskus aika hankalaa. Mihin voi uskoa, mikä on totta, mikä ei.
Elämässä ei aina kaikki mene niin kuin toivoisi ja haluaisi. Sosiaalinen paine on valtava, etenkin ns. julkkiksilla. Kyllä kai jossain määrin meillä tavallisillakin ihmisillä. Haluamme antaa itsestämme parhaan mahdollisen kuvan ulospäin. Sen kuvan taakse saattaa joskus kätkeytyä paljon muutakin. Joskus kaiken kantaminen ja sisällään pitäminen käy tosi raskaaksi.
Näillä ajatuksilla pääsen siihen asiaan, josta tällä kertaa haluan jonkun ajatuksen jakaa. Kolme sanaa: syyllisyys, kiistän, tunnustan. Pohditaan niitä hetki.
Ehkäpä jokainen meistä on joskus loukannut sanoillaan toista ihmistä. Olenko valmis pyytämään anteeksi? Entä antamaan anteeksi? Esimerkkejä syyllisyyden tuottavista asioista löytyisi vaikka kuinka, mutta mieluummin haluan puhua siitä, mitä sana ”tunnustan” tuo tullessaan.
Sananlaskujen kirjassa sanotaan, ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.” Rauha sydämessä on kultaakin kalliimpi.
Daavid oli hyvä kuningas, hän oli Jumalan valitsema, hän tahtoi palvella Herraa uskollisesti. Hänenkin elämässä tuli hetkiä, jolloin hän lankesi. Psalmi 32 kuvaa hyvin Daavidin tunnelmia lankeemuksen jälkeen. ”Kun minä vaikenin synnistäni, minun luuni riutuivat valittaessani kaiken päivää. Sillä öin ja päivin sinun kätesi oli raskaana päälläni. Elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä.” ”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syyllisyyttäni.” ”Sanoin: Minä tunnustan. Sinä annoit anteeksi.”
Öin ja päivin oli paha olla, kunnes sai pois tunnoltaan ja anteeksiantamuksen. Oli varmasti ollut kauhea hetki, kun profeetta Naatan oli tullut Daavidin luokse ja sanonut: ”Sinä olet se mies.” Tulinen syyllisyys iski. Oli ihana päästä siitä vapaaksi Jumalan armon kautta.
Hyvä omatunto, rauha Jumalan kanssa, rauha sydämessä ovat kultaakin kalliimpia.
Niin, omatuntokin voi niin sanotusti venyä. Moraalikäsitykset vaihtelevat, mistä se omatunto saa ohjeensa, mittapuunsa. Omatunto on tietoisuutta omista teoista ja sen tulisi arvioida henkilökohtainen vastuu teoista. Omatunto voi olla heikko eli siltä puuttuu oikeaa tietoa. Syntiinlankeemuksessa ihmisen yhteys Jumalaan katkesi. Jeesuksessa Kristuksessa yhteys solmitaan uudelleen. Jumalan sanan totuus on se mittapuu, jonka mukaan omatunto tulee virittää. Ilman Jumalan sanan ohjausta omatunto etsii norminsa ja käsityksensä muista lähteistä ja on vaarassa tehdä suuria virheitä.
Suomen perustuslain mukaan uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluu jokaiselle. ”Jokaisella ihmisellä on oikeus ajatuksenvapauteen, omantunnonvapauteen ja uskonnonvapauteen.” ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” (lähde Laki 24.fi)
Siispä on oikeus ilmaista myös omantuntonsa mukainen käsitys abortista, eutanasiasta, samaa sukupuolta olevien välisestä avioliitosta. Kiitos Jumalalle, että on niitä ihmisiä, jotka rohkenevat julkisesti ilmaista käsityksensä näistä asioista. Rukoillaan heidän puolestaan ja siunataan heitä.
Paavali oli rohkea mies, aluksi hän taisteli Jumalaa vastaan, mutta lopulta Jumala voitti ja Paavalista tuli mies, joka väsymättä julisti evankeliumia. Hän saattoi sanoa: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, juoksun päättänyt ja uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, antaa minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle vaan myös kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään.” 2 Tim. 4: 7, 8
 
 

lauantai 22. syyskuuta 2018

Hetki aikaa


 
Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Nämä Jarmo Sormusen laulun sanat soivat hiljaa mielessäni. Ne vain nousivat esiin. Sama laulu jatkaa kuin rukouksena. ”Minä milloin äänesi kuulla saan, minä milloin kasvosi nähdä saan, minä milloin luonasi olla saan, elävä Jumala.”
Tuon rukouksen ilmaisema tarve on todellinen. ”Milloin äänesi kuulla saan, elävä Jumala.” Joka suunnasta ja eri lähteistä tunkeutuu korviimme ja mieleemme todella paljon asioita. Televisio, lehdet, some jne. pitävät meidät hyvin ajan tasalla sodista, pakolaisista, terroriteoista, vihapuheesta, raiskauksista, luonnonkatastrofeista. Aina ei edes voi luottaa uutisten totuudenmukaisuuteen. Joka tapauksessa asiat, jotka tätä nykyä tunkeutuvat elämäämme, ovat usein pelottavia ja ahdistavia.

Ja tiedon virta vie aikamme lähes kokonaan. Ihmisen kyky ja kapasiteetti vastaanottaa asioita on rajallinen. Aikakin on rajallinen. Vuorokaudessa on 24 tuntia, ihmisen elämässä vuosia enemmän tai vähemmän, rajallinen määrä kuitenkin.
Milloin annan aikaa sisäiselle ihmiselleni? Milloin hoidan omaa sisintäni? Milloin saan levätä? Milloin saatan käsitellä omia asioitani?

Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoillakseen ja keskustellakseen Taivaallisen Isän kanssa. Jeesus, jos kuka, oli alituiseen kansanjoukkojen ympäröimä. Monet kuuntelivat tosi mielellään Jeesusta. Jotkut taas juonivat häntä vastaan. Yksinäisyydessä Taivaallisen Isän kanssa keskustellessaan Jeesus sai voimaa täyttääkseen sen tehtävän, mikä hänelle oli annettu. Hän Jumalan Poika kärsi ristinkuoleman, sovitti syntimme ja avasi jälleen synnin takia katkenneen yhteyden elävään Jumalaan. Tässä on avain meille. Meitä varten avattiin yhteys Jumalaan.

Jumala on elävä Jumala. Ihminen voi kokea hänen läsnäolonsa omassa elämässään ja kokea sydämessään siitä iloa ja rauhaa. Jumala puhuu sanansa, Raamatun, kautta. Rukous ja Jumalan sanan lukeminen ja kuunteleminen ovat ihanaa hoitoa sisimmällemme.

maanantai 13. elokuuta 2018

Mittarimato ja muurahainen


 
Otsikko voisi olla yhtä hyvin: ihmeellinen luonto. Jumalan luomakunta on ihmeellinen. Jumala loi kaikki elävät olennot lajiensa mukaan.
Seurailin pientä mittarimatoa, kun se mittaili elämänsä matkaa Valkmusan kansallispuiston lintutornin kaiteella. Kaiteen päästä päähän on pitkä matka sen mittakaavassa. Jossain vaiheessa edessä on muodonmuutos, hämmästyttävä muodonmuutos, kun se aikanaan muuttuu lajinsa mukaiseksi perhoseksi. Sitten se pääsee siivilleen.


 
 
 
 
 
 
Samassa kansallispuistossa pesii kalasääski. Pesä on korkealla puun latvassa. Sieltä näkee hyvin koko suoalueen. Puhumattakaan sitten kun lintu levittää siipensä ja liitelee korkealla. Aivan toisenlainen perspektiivi ja liikkumisnopeus kuin pienellä mittarimadolla. Poikaset ovat pesässä turvassa, vanhemmat ruokkivat. Poikaset harjoittavat siipiään pesässä ja sitten tulee aika, jolloin ne pudottautuvat siivilleen suoraan lentoon.
Toisen minua ilahduttaneen luontokokemuksen sain vaeltaessani metsässä vihreän runsaan aluskasvillisuuden keskellä, puolukan varsia, jokunen kypsä puolukka ja sammalta. Tuon vihreän maaston keskellä kulki kuitenkin ehkä noin 15 cm leveä ruskea juova halkoen sammalikkoa ja muuta aluskasvillisuutta, ruskeita havunneulasia siinä kyllä oli. Kuka sen oli sinne keskelle metsää tehnyt? Tarkastelin lähemmin. Ruskeaa käytävää pitkin kulki kumpaankin suuntaan muurahaisia. Nekö olivat ahkeralla liikkumisellaan saaneet aikaan tuon käytävän? Joka tapauksessa nimitin sen muurahaisten valtatieksi, sillä niin mittava sekä leveydeltään että pituudeltaan se oli sillä vaeltaviin muurahaisiin verrattuna. Ruskean valtatien toisessa päässä oli iso muurahaiskeko.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oli ajatuksia herättävää katsella tuota ahkeraa liikkumista. Jokainen muurahainen näytti tietävän, mihin oli menossa ja mitä oli tekemässä. Pesää rakennettiin yhteisvoimin, sinne haettiin rakennustarvikkeet, sinne hankittiin tarvittava ravinto. Työmatka oli pitkä ja aivan ilmeisesti se kuljettiin useampaan kertaan päivän mittaan ja jalkaisin. Kukin tiesi tehtävänsä. Ihmeellinen yhteisö, Jumalan luomistekoa sekin. Wikipedia antaa muurahaisista määritelmän: ”Muurahaiset ovat heimo yhdyskunnittain eläviä aitososiaalisia, pistiäisiin kuuluvia hyönteisiä.”
Väistämättä muurahaisten ahkeruutta seuratessa tuli mieleen Raamatun neuvo Sananlaskujen kirjasta. ”Mene, laiska, muurahaisen luo, katso sen tapoja ja viisastu. Ei sillä ole johtajaa, ei päällysmiestä eikä hallitsijaa, mutta silti se hankkii leipänsä kesällä ja kokoaa ruokansa sadonkorjuun aikana.”

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Vesi


 
Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys. Suomessa tosin olemme tässä asiassa varsin hyvässä asemassa. Puhdasta vettä saa suoraan hanasta. Sitä voimme juoda, sitä voimme käyttää ruuan valmistuksessa, makeaa, suolatonta vettä riittää peseytymiseen, viljelysten kastelemiseen ja mihin vain tarvitsemme.

Alkuvuodesta uutisoitiin, että esimerkiksi Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa vesijohtovesi on vaarassa tyrehtyä kokonaan, taustalla on eri syitä. Veden käyttöä rajoitetaan ja järjestetään vedenjakelupisteitä, joista ihmiset saavat kerralla 25 litraa vettä. Muuallakin maailmassa uhkaa ja paikoin on jo kova makean veden puute. Saamme olla Suomessa kiitollisia hyvästä tilanteestamme. On hyvä myös ajatella, mitä toisten hyväksi kenties voisimme tehdä. Kehitysyhteistyön kautta on toteutettu monia vesiprojekteja, porakaivoja esimerkiksi.

Kautta aikojen on ihmisille ollut tärkeä karjanhoidon ja viljelyksen takia, että lähellä on vedensaantipaikka, lähde, keidas, järvi. Niin myös Afrikassa tai Lähi-idässä. Joskus tuli riitaakin siitä, kuka lähellä olevalla lähteellä saa karjansa juottaa. Tiet saattoivat sellaisen riidan takia erotakin.

Kaivot olivat yleensä koko seutukunnan yhteiskäytössä. Ohikulkijatkin saattoivat sammuttaa janonsa kaivon vedellä. Tällainen kaivo oli myös Jaakobin kaivo Samariassa. Jeesus oli kulkemassa Juudeasta Galileaan, melkoinen matka. Opetuslapset lähtivät läheiseen kaupunkiin ruokaostoksille. Jeesus jäi kaivolle, hän oli matkasta väsynyt. Oli keskipäivän aika. Epätavallinen aika, että joku tulisi hakemaan vettä, mutta nyt tuli eräs samarialainen nainen. Hänellä lienee ollut syynsä tulla kaivolle silloin, kun ketään muita ei siellä ollut.

Jeesus pyysi naiselta juotavaa. Nainen ihmetteli ääneen, että juutalainen mies puhutteli samarialaista naista ja vieläpä pyysi tältä juotavaa. Siihen Jeesus vastasi: ”Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: ’Anna minulle juotavaa’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”

Elävä vesi, mielenkiintoinen termi. Puhutaan puhtaasta, makeasta, suolaisesta vedestä, mutta entä elävä vesi. Toiseksi Jeesus viittaa sanoissaan itseensä, ’jos tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sinulle puhuu’. Elävä vesi, Jumalan lahja, mitä ne ovat. Miksi naisen olisi tärkeä tuntea Jeesus.

Nainen huomauttaa, että Jeesuksella ei ole ammennusastiaa ja kaivo on syvä, joten mistä Jeesus saisi sitä elävää vettä. Jeesus selitti, että vaikka juo tämän kaivon vettä, niin kohta taas tulee uudelleen jano.  Elävä vesi tarkoittaa jotain muuta. ”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, sille ei ikinä tule jano. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”

Kun on fyysinen jano, on tarve saada juotavaa ja silloin pitää juoda. Elävän veden tullessa sydän muuttuu uudeksi. Ihmisen sisin saa rauhan, Pyhän Hengen kautta syntyy uutta ja yhteys Jumalaan aukeaa. Lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. On yhteys Jumalaan. Ihmisen ei tarvitse enää etsiä tyhjyyden tunteen sammuttamiseen apua sellaisilta lähteiltä, jotka kenties antavat hetken unohduksen ja huuman, mutta eivät voi tyydyttää ihmisen sisintä.

Syvällinen keskustelu jatkui Jaakobin kaivolla. Nainen pyysi tuota Jeesuksen lupaamaa vettä. Ei hän aluksi ihan ymmärtänyt vielä, ehkä hänen ei sitten tarvitsisi käydä enää hakemassa kaivolta vettä. Jeesus sanoo: ”Hae miehesi ja tule tänne.” Nainen kertoo rehellisesti, miten asiat hänen elämässään ovat. Jeesus opastaa eteenpäin. Rukouksen fyysinen paikka ei ole tärkein, vaan oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa.

Nainen oli kuullut ja tiesi, että Messias tulee, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Jeesus vastasi naiselle: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.” Nainen oli kohdannut Messiaan, hän jätti vesiruukkunsa ja riensi kaupunkiin kutsumaan toisiakin kaivolle. Tulkaa katsomaan miestä, joka kertoi kaiken, mitä olen tehnyt. Ei kai hän ole Kristus?

Monille kaupungin asukkaille tämä kehotus oli elämän muutos. He uskoivat Jeesukseen ja totesivat, että Hän on todella maailman Vapahtaja.

Eräs fyysikko kertoo pitkästä totuuden etsinnästään. Hän kertoo ratkaisevasta hetkestä näin: ”Rukoilin hiljaa Jumalaa pyytäen Häntä astumaan sydämeeni ja ottamaan huostaansa elämäni. Kerroin Hänelle, että halusin tuntea Hänen läsnäolonsa, apunsa ja anteeksiantonsa. Silmänräpäyksessä Jeesuksen Kristuksen, Herramme rakkaus tulvi lävitseni.” Jeesus tuli todelliseksi hänen sydämessään ja elämässään.

Jeesus kutsuu elävän veden luo. ”Joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat.” Jeesus puhui Pyhästä Hengestä. Jeesus on rukouksen päässä. Avoin sydän saa lahjan. Jeesus tulee asumaan sydämeen.

 


 

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Uudet silmälasit


 
On tullut aika hankkia uudet silmälasit. Pienempää tekstiä lukiessa pitää joskus käyttää suurennuslasia. Siis uudet lasit ovat tarpeen.
Saattaa olla, että moneen muuhunkin asiaan kuin lukemiseen tarvitsisi uudet lasit. Näenkö toisen ihmisen hädän, yksinäisyyden tai ylipäätään toisen ihmisen. Ehkä tässäkin tapauksessa lähinäkö on kaukonäköä heikompi.
Meidän tietoisuuteemme ja silmiemme eteen tuodaan tehokkaasti sodat, kivikasoiksi pommitetut kaupungit, pakolaisleirit, onnettomuudet, väkivallanteot. Ihmisten hätä ja avuntarve kautta maailman on suunnattoman suuri. Miten heitä voi auttaa? Tosi vaikea kysymys. Konkreettinen apu yhdellekin ihmiselle on iso asia.
Lähinäöstä se, mitä jo totesin. Lähellämme on ihmisiä, joilla on hätää syystä tai toisesta tai jotka kokevat yksinäisyyttä tai jotka sairastavat. Huomaanko? Olen ymmärtänyt, että toisen ihmisen lähellä oleminen, läsnä oleminen hänen elämässään on jo apu. Tarvitsemme sydämen näkökykyä.
Vielä se hengellinen puoli näkökyvystä. Jeesus puhui usein vertauksin. Häneltä kysyttiin syytä siihen. Jeesus vastasi: ”Sen tähden minä puhun heille vertauksin, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.” He eivät näkevin silmin näe. Ja kuitenkin sokea kerjäläinen näki. Mitä sokea näki, ja mitä toiset eivät nähneet?
On kysymys hengellisestä näkökyvystä. Monet Jeesuksen aikalaiset näkivät ja kuulivat, mitä Jeesus teki ja puhui. Silti he eivät ymmärtäneet, kuka Jeesus oli ja mitä varten hän oli tullut.
Sen sijaan sokea kerjäläinen istui tien vieressä ja kuuli kansanjoukon kulkevan ohitseen ja kyseli, mitä on tekeillä. Hänelle kerrottiin Jeesus Nasaretilaisen menevän ohi. Silloin sokea huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Näillä sanoilla sokea tunnusti, että Jeesus on Messias. Sitä tämä tarkoittaa. Mistä hän tiesi? Sisäiset silmät ja korvat olivat hänellä auki ja hän ymmärsi Jumalan puheen ja uskoi. ”Uskosi on parantanut sinut”, sanoi Jeesus.
Sokea näki enemmän kuin moni näkevä. Hän kuuli enemmän kuin moni muu. Jumala puhuu ihmiselle tavalla ja toisella. Aina sitä ei heti alkuun ymmärrä Jumalan puheeksi, mutta siitä voi saada varmuuden.
Kävin tänään lyhyellä kävelylenkillä. Kuljin puistotietä, siinä puistonpenkillä istui eräs ystäväni, hetken juttelimme ja hän pyysi, että rukoilisin hänen puolestaan. Lupasin tehdä sen, ystäväni toivotti minulle siunausta. Se oli hyvä kohtaaminen ja muistutti minua siitä, miten tärkeä on rukoilla. Se on parhaimpia tapoja olla läsnä toisen ihmisen elämässä.
Rukous on aarre. Yksin ollessakin voi kertoa Jeesukselle kaiken, mitä mielessä on, omat surut, omat ilot, suunnitelmat ja kaiken saa sanoa ihan omin sanoin, saa kertoa myös sen miltä tuntuu. Rukous on osa omaa hengellistä elämää ja uskon rakentumista varten. Rukous on myös esirukousta varten, silloin saa tuoda Herran eteen paljon ja monenlaisia asioita.
Jumalalle voi puhua. Saattaa olla, että pian huomaat keskustelevasi hänen kanssaan.  Tuntuu ehkä siltä, että Jumalalla on jotakin asiaa minulle. Näin koin minäkin, kun kauan sitten keskellä katua sain kutsulehtisen hengelliseen tilaisuuteen. Jumalalla todella oli asiaa minulle.
Jumala haluaa todellisen yhteyden ihmisen kanssa. Jeesuksen ansiosta se on mahdollista. Jumala haluaa palauttaa sen yhteyden, mikä katkesi synnin tähden. Sitä varten Jumala lähetti Poikansa. Jeesus sovitti ristillä syntimme.
Raamattu kehottaa rukoilemaan eri tilanteissa ja kaikkien puolesta. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle luvussa 2 jakeissa 1 – 6. Kirjoitan nuo jakeet tähän lopuksi. Siinä on samalla näkökulma maailmanlaajuisen hädän ja tilanteen kohtaamiseen.
”Kehotan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja kunniallisesti. Se on hyvää ja mieluista Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja Ihmisten välillä, Ihminen Kristus Jeesus. Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi oikeaan aikaan.”

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pääsiäinen



Erikoinen päivä oli painumassa iltaan. Jo aamusta oli tuotu tieto, että hauta oli tyhjä, se hauta, johon Jeesuksen ruumis siirrettiin ristiltä. Tyhjä hauta herätti hämmennystä, ja vielä enemmän se, että jotkut naiset kertoivat enkelien sanoneen avoimen hautaluolan edessä, että miksi te etsitte elävää kuolleiden joukosta.
Raamattu kertoo tuosta päivästä. Silloin oli jo kolmas päivä siitä, kun se kaikki tapahtui. Tapahtui nimittäin se, että Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin. Ristillä riippuessaan Hän sanoi: ”Se on täytetty”, ja antoi henkensä. Näin se tapahtui ja sitten hänet haudattiin. Ihmeellistä kyllä oli, että kun Jeesus kuoli, juuri silloin samaan aikaan temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, maa järisi ja kalliot halkesivat. Sitä ennen oli jo puolen päivän aikaan tullut pimeys koko maan ylle, aurinko ei antanut valoaan, pimeys kesti siihen saakka, kun Jeesus antoi henkensä.

Tuosta kolmannesta päivästä ristiinnaulitsemisen jälkeen kertoo Luukas luvussa 23. Kaikki olivat ihmeissään tapahtumista, myös opetuslapset. Kaksi opetuslasta lähti kävellen noin 12 kilometrin päässä Jerusalemista olevaan Emmauksen kylään. Matkalla nämä kaksi keskustelivat viime päivien tapahtumista. Seuraan liittyi kolmas mies, opetuslapset eivät tunteneet häntä.
”Mistä te juttelette?”  ”Etkö tiedä, mitä Jerusalemissa on tapahtunut viime päivinä?” Näin keskustelu alkaa. Kaksi opetuslasta kertoivat, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Ja kun he niin olivat toivoneet, että Jeesus olisi ollut se, joka lunastaa Israelin, mutta nyt hän on kuollut. Hänet ristiinnaulittiin ja sitten haudattiin. Kaiken lisäksi hänen ruumistaan ei tänään löydetty haudastaan. Enkelitkin olivat sanoneet naisille, että hän elää. Tähän tapaan saivat Emmauksen tien kulkijat purkaa sydäntään kolmannelle kulkijalle.

Kolmas kulkija käytti omasta puolestaan hyvin tärkeän ja tilannetta avaavan ja valaisevan puheenvuoron. Ne kaksi olivat Jeesuksen opetuslapsia, kumpikaan ei kuitenkaan ollut kukaan niistä yhdestätoista. Niinpä kulkija saattoi hyvin lempeästi huomauttaa: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Kuinka hitaita te olettekaan sydämessänne uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet.” Näinhän kaikki Kirjoitukset alkaen Mooseksesta ja kaikista profeetoista ovat kertoneet. Näin piti tapahtua. Tämä on Jumalan suunnitelma. Hän selitti juurta jaksaen, mitä kirjoituksissa oli sanottu Jeesuksesta.
Kuka on tämä kolmas mies, joka näin puhuu, ajattelivat opetuslapset. Eivät vieläkään tunnista, mutta pyytävät ilta-aterialle.

Vieras ottaa leivän, siunaa sen ja antaa heille. Silloin heidän silmänsä aukenevat ja he tuntevat Jeesuksen. Jeesuksen tapa murtaa leipä ja siunata se oli varmasti tuttua, niinhän Jeesus aina siunasi ruuan, silloinkin kun pienen pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, jaettiin tuhansille ja se riitti kaikille.
Jeesus piti siunatessaan leipää käsissään ja kohotti sen, paljastuivatko sieltä vaatetuksen lomasta naulojen jättämät jäljet? Siitä he ainakin tunnistivat Jeesuksen.

Jeesus ilmestyi lukittujen ovien takana oleville opetuslapsille Jerusalemissa, toivotti ensin ”Rauha teille!” ja näytti sitten heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. Opetuslapsi Tuomas ei sattunut olemaan paikalla, kun Jeesus oli ilmestynyt toisille. Tuomas totesi, että hän ei usko ellei hän näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeaan naulanjälkiin ja jos hän ei pistä kättään Jeesuksen kylkeen. Jeesus ilmestyi ja kehotti Tuomasta tekemään niin. ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”, huudahti Tuomas.
Hetkeksi vielä Emmauksen tielle. Heti kun kaksi opetuslasta olivat tunnistaneet Jeesuksen, Jeesus katosi heidän näkyvistään. Jeesus oli kulkenut näiden kahden kanssa pitkän matkan ja osoitti, että Hän elää, Hän on voittanut kuoleman, Hän on ylösnoussut. Jeesus halusi muuttaa opetuslasten murheen iloksi. Saman tien opetuslapset nousivat ja palasivat Jerusalemiin saman 12 kilometriä kertomaan toisillekin kokemastaan.

Kristus on ylösnoussut! Hän elää!
 
Hän on minunkin Herrani ja Jumalani!

Siunattua Pääsiäistä