PIDÄ KUTSUSI ARVOSSA

Selaillessani papereitani käsiini osui taitettu A4 arkki, molemmin puolin käsinkirjoitettua tekstiä täynnä. Päivämääräksi olin merkinnyt 27.12.1981. En muista, miksi olin kirjoittanut, luultavasti vain itselleni ajatuksia selventääkseni. Sikäli mielenkiintoista, että olen yhä samaa mieltä silloisen kirjoitukseni kanssa. Mitä mieltä sinä olet?

Selvennykseksi se, että tekstissä mainittu Anna Ekroos oli lähetyssaarnaajana Kiinassa, siellä puhkesi vallankumous, lähetit lähtivät pois. Anna kuitenkin jäi paikalleen ja oli siellä yhtäjaksoisesti 15 vuotta. Suomeen hänestä ei kuulunut mitään vuosiin, Jumala varjeli, ja ihmeen kautta Anna palasi kotimaahan. Hänen elämästään kertoo Elvi Ahon kirjoittama kirja ”Anna ja Mao Tse-tungin miehet”, 1981, RV. Suosittelen.

Tästä alkaa kauan sitten kirjoittamani teksti:

Sille ei voi mitään, että niin ihaillen ja ihastuen lukee ja ajattelee niiden ihmisten kohtaloita, jotka ovat elämänsä ahertaneet Jumalan valtakunnan työsaroilla. Ihmeellisintä siinä on se, että se työ on erilaista, erilaisempaa kuin mikään muu työ maan päällä. Sitä on turha tehdä, ellei Jumala itse ole mukana. Mutta sitä on ihana tehdä, kun Jumala on työtä tekemässä itse. Taidottomastakin tulee taidollinen.

Joku kerran sanoi, että Anna Ekroos jäi Kiinaan jääräpäisyyttään vai oliko se ymmärtämättömyyttään. Nyt kun on lukenut kirjan hänen elämästään, ei voi yhtyä noihin aikaisempiin mielipiteisiin. Kukaan meistä ei tiedä toisen kohdalta sanoa, mikä on Jumalan tahto. Yksin, naisena vielä, Maon Kiinassa monia vuosia, se on uskomaton ajatus. Inhimillisesti ajatellen, miten hän on uskaltanutkin siellä olla pelkäämättä. Joskus kun rauhallisessa Suomenmaassa pelkää pelkkää pimeää.

Jumala on ihmeellinen, kun hän antaa tehtävän, ei se ole mahdoton. Kun on vähän kauemmin saanut uskossa olla ja jo monia uskovia tuttavia on siirtynyt ajasta iäisyyteen, niin taivaskotikin tulee niin todelliseksi ja läheiseksi. Sinnehän kaipaa, mikä tuntuu tutulta. Siellä on Jeesus, Pietari ja Paavali. Raamatusta he ovat niin tuttuja, tuttuja heidän puheensa, jopa jotkut erehdyksetkin Pietarin ja Paavalin osalta. Mikä voi tuoda turvallisemman tunteen, kuin tietoisuus siitä, että taivaan kotia ei kukaan voi turmella eikä sitä pois riistää siltä, joka uskoo Jeesukseen. Mikä voi olla suurempi tehtävä, kuin kertoa tästä kaikesta pelon ja ahdistuksen alaisille ihmisille.

Se, joka on Jumalalta saanut evankeliumin julistamisen viran, pitäköön sen hyvin korkeassa arvossa. Valtavasta armostaan saa itse kukin omalla tavallaan olla mukana siinä, mitä Jumala tekee. Se ei ole omiin nimiin, ei itselle maalliseksi tai taivaalliseksi ansioksi tehtävää työtä. Ei sitä, olenko minä vai sinä parempi. Kiitos Jumalalle se ei ole sitä, vaan kiitos Jumalalle se on ihan kokonaan Jumalan työtä, jossa ihminen saa olla mukana, joskus tuntuu että oikein tai nurin päin, mutta Jumalan armosta kuitenkin.

Asia on vain niin, että vihollinen ei millään antaisi tuollaisen mielipiteen vallita seurakunnan ja uskovien keskellä. Se ripottelisi paljon mieluummin vähän kateutta, vähän alemmuuden tunnetta, vähän töiden luokittelua. Mutta se jos mikä on aivan mieletön ajatus. Kristuksen seurakunta on ruumis, se on kokonaisuus, jos kukin osa ei täytä paikkaansa, siitä kohdasta koko ruumis on toimimaton. Ja ruumiin elämän antaa Jumala, samalla tavalla, samassa asemassa, jokainen on oksana samassa viinipuussa, sama elämänneste virvoittaa jokaista oksaa. Eivät kaikki voi olla silmiä tai latvaoksia, silloin ruumis tai puu on muotopuoli eikä se toimi oikein. Kuka meistä pystyy sanomaan, mikä on arvokkaampi osa, silmänkö, korvanko, maksanko vai haiman. Kiitos Jumalalle seurakunta on kokonaisuus ja sen pää ja kaikki kaikessa on Jeesus Kristus.

Miksi rukoilisin - kuuleeko Jumala

Milloin viimeksi luit Raamattua? Entä milloin viimeksi rukoilit? Arvelen, että ensimmäiseen kysymykseen aika monien olisi vastattava, että tosi kauan sitten. Mutta jälkimmäiseen on helpompi vastata, sillä elämässä tulee tilanteita, joissa kokee tarvitsevansa apua. Silloin tuntuu luonnolliselta, että lähettää rukouksen Jumalalle. Se on jollakin tavalla helppoakin ja tapahtuu melkein huomaamatta. Se voi olla pelkkä huokaus. Auta hyvä Jumala. Hätätilanne on erityisen otollinen avunpyynnön hetki.

Rukouksen voima ja teho eivät ole siinä, miten taitavasti osaan selittää tilanteeni Jumalalle tai siinä, miten hyvin osaan taivutella Jumalan auttamaan minua. Rukouksen voima ja teho on siinä, että Jumala itse haluaa auttaa ja kykenee auttamaan ihmistä.

”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Psalmi 50: 15.

Tunnetusti syntinen nainen tuli kutsumatta fariseus Simonin kotiin, johon Jeesus oli kutsuttu aterialle. Nainen asettui Jeesuksen taakse hänen jalkojensa juureen, itki ja kasteli kyynelillään Jeesuksen jalat, kuivasi ne ja voiteli hajuvoiteella. Jeesus näki naisen sydämen asenteen. Sanoitta Jeesus ymmärsi naisen sisäisen hädän ja tuskan. Jeesus sanoi naiselle, ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.” Luukas 7: 48, 50.

Jeesus opetti synagogassa, ja siellä oli myös eräs nainen, joka oli 18 vuotta ollut heikkouden hengen sitoma, hän ei kyennyt oikaisemaan itseään. Kun Jeesus näki naisen, hän sanoi heti, ”nainen sinä olet päässyt heikkoudestasi”. Nainen kykeni välittömästi oikaisemaan itsensä ja ylisti Jumalaa. Tämä kaikki tapahtui ilman, että nainen itse olisi pyytänyt Jeesukselta tätä, ainakaan ääneen. Varmasti kyllä toivoi hartaasti. Luukas 13: 10- 13.

Tämä tapaus osoittaa, että Jeesuksella on halu auttaa ihmistä. Rukoustemme tarkoitus ei ole taivutella häntä hyväksymään meitä. Hän on jo hyväksynyt, on rakastanut ja rakastaa niin paljon, että hän antoi henkensä edestämme. Siksi hän voi meitä auttaa, päästää sisäisistä siteistämme, päästää synnin sitomat vapaiksi, parantaa sairaita. Tämän kaiken Jeesus sanoo toteutuvan hänessä sen sanan mukaan, mitä hän itse luki Nasaretin synagogassa.

Se sana on Raamatussa kohdassa Luukas 4: 18- 21 ja kuuluu näin "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen."

Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Johanneksen ensimmäinen kirje 4: 10.

Rukous on sallittua ja Raamatun lukeminen hyvä ja hyödyllinen asia. Vuodesta 2014 on jäljellä enää muutama tunti, sitten siirrymme uuteen vuoteen 2015.

Toivotan sinulle Jumalan siunaamaa uutta vuotta 2015.

SUKU ON TÄRKEÄ

Ensimmäisenä adventtina kirkoissa lauletaan ”Hoosianna, Daavidin Poika,…” Tuttu laulu kaikille. Myös Ruotsissa niin, että tuttavani pieni poika ihmetteli, että miksi siitä ”Davidssonista” lauletaan.

Itse asiassa nimitys Daavidin Poika pitää sisällään erittäin tärkeän asian. Näin joulun aikaan on hyvä palata siihen, mitä enkeli Gabriel tarkkaan ottaen ilmoitti nuorelle Marialle Nasaretissa. Gabriel sanoi Marialle, että Maria synnyttää pojan ja nimeksi on annettava Jeesus. Lisäksi Gabriel ilmoitti pojasta, että Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen. Siis Poika on kuninkaallista sukua. Luukas 1.

Kuningas Daavid hallitsi Israelia neljäkymmentä vuotta ensin Hebronissa seitsemän vuotta ja sitten Jerusalemissa kolmekymmentäkolme vuotta. Hänen hallitusaikanaan oli ollut sotia, valtakunta oli laajentunut ja lopulta ”Herra oli suonut hänen päästä rauhaan kaikista ympärillä olevista vihollisista”. Silloin Daavid halusi rakentaa asumuksen Jumalan liitonarkulle, joka siihen aikaan oli vielä kankaisen majan suojassa. Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies ja palveli Jumalaa koko sydämestään.

Jumala oli valinnut Daavidin, Iisain pojan, Israelin kuninkaaksi. Valinnassa ei ollut kysymys siitä, että vain neljäksikymmeneksi vuodeksi, vaan Jumala oli toteuttamassa ja viemässä eteenpäin paljon suurempaa suunnitelmaa. Tämä suunnitelma alkoi Aabrahamista, jatkui Isakin ja Jaakobin kautta Israelin kansaan ja siitä Jumalan suunnitelman päämäärään, siihen, että Hän lähettäisi Pelastajan, Messiaan. Hän itse oli ottanut vastuun ihmiskunnan pelastamisesta, ihmiskunnan, mikä oli langennut syntiin ja joutunut eroon Jumalasta, Luojastaan. Tämän Messiaan syntymisen enkeli Gabriel ilmoitti Marialle.

Oli oltava selvät tiedot siitä, mistä tunnistaa oikean Messiaan. Kuka hän on, mistä suvusta hän syntyy, missä hän syntyy, millainen hän on. Kaiken tämän Jumala oli ilmoittanut profeettojensa kautta, että Hänen kansansa varmasti tunnistaisi, kun tulisi se hetki, jolloin Messias syntyy.

Yksi varmin ja tunnetuin tieto Israelin kansan keskellä, siis Kirjoituksissa annettuna, on tieto Messiaan sukujuurista. Hän on Daavidin sukua. Kun kuningas Daavid olisi silloin noin vuoden 1000 eKr. tienoilla halunnut rakentaa Jumalan arkulle temppelin, niin Jumala sanoi hänelle, ”Sinäkö rakentaisit minulle huoneen asuakseni? … Herra ilmoittaa sinulle, että hän itse rakentaa sinulle huoneen … minä nostan seuraajaksesi jälkeläisesi, joka on lähtöisin sinun ruumiistasi, ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Minä vahvistan hänen kuninkaallisen istuimensa ikuisiksi ajoiksi.” 2. Samuelin kirja 7: 5- 13

”Sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät aina minun edessäni, ja sinun valtaistuimesi on oleva ikuisesti luja.” 2. Samuelin kirja 7: 16

Kaikki tiesivät, että Messias syntyy Daavidin suvusta. Nasaretissa asuvan Marian ja Joosefin oli matkustettava Betlehemiin Daavidin kaupunkiin. Sattui siihen aikaan verollepano ja jokaisen piti mennä oman sukunsa kaupunkiin hoitamaan asia. Niinpä enkelit saattoivat ilmoittaa paimenille, ”Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra.” Jumalan lupaukset toteutuvat kirjaimellisesti.

Kirjoitukset toteutuivat syntymäpaikankin suhteen, sillä profeetta Miika ennusti noin 700 vuotta ennen tapahtumaa näin. ”Mutta sinä, Betlehem Efrata, joka olet vähäinen Juudan sukujen joukossa, sinusta tulee minulle hän, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisissa ajoissa.” Miika 5: 1

”Minä olen kerran vannonut pyhyyteni kautta, totisesti, minä en valehtele Daavidille! Hänen siemenensä pysyy ikuisesti ja hänen valtaistuimensa niin kuin aurinko minun edessäni. Se pysyy lujana iäti kuin kuu, uskollinen todistaja taivaalla.” Psalmi 89: 36- 38

Tämä Messias, Marian poika, joka syntyi näin, ”Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy, kutsutaan Jumalan Pojaksi”, tämä Messias, samalla kertaa tosi ihminen ja tosi Jumala, on sovittanut meidän syntimme ristinkuolemassaan. Sitä varten Jumala Hänet lähetti. Tämä on joulun sanoma edelleen ja vastaanottamisen arvoinen. Myös sinulle on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra!

Tämä Messias, jolle on vahvistettu kuninkuus ikuisiksi ajoiksi, on palaava Kuninkaana. Hän on Rauhanruhtinas. ”Herruus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallaan.” Jesaja 9: 6

 

ELÄTKÖ KUPLASSA

Vuoden 2012 maaliskuussa eräs Helsingin Sanomien artikkeli innoitti minua kirjoittamaan oheisen tekstin. Ajattelin silloin sijoittaa sen blogisivulleni, mutta se jäi tekemättä. Koin jotenkin rankaksi puhua niistä asioista, joista kirjoitin, mutta tänään tapahtuu paljon rankempia asioita. On Isis-videot ja uutiset sodista ja sisällissodista eri maissa. Pahuutta, jolla ei tunnu olevan rajaa. Siispä tässä yli kaksi vuotta sitten kirjoittamani teksti.

Helsingin Sanomissa oli maaliskuussa artikkeli, jonka selittävä alaotsikko jo paljasti paljon. Siinä sanottiin, että yli 20 000 pohjoiskorealaista on paennut henkensä kaupalla Etelä- Koreaan. Jotkut heistä olivat onnistuneet pakenemaan jopa pahamaineisista vankileireistä. Virallisen ilmoituksen mukaan maassa ei ole vankileirejä. Mutta paenneet kertovat omaa vastaansanomatonta kokemustaan.

Vankien kokemus on uskomattoman rankka. Eräs leirillä syntynyt ei voinut kuvitella muuta maailmassa olevankaan kuin se mitä hän näki ja koki. Ei hänelle eikä muille kerrottukaan ulkopuolisesta maailmasta. Eräs hänen repliikkinsä siitä tilanteesta, kun hänen äitinsä ja veljensä teloitettiin hänen silmiensä edessä, oli tämä: ”En tuntenut silloin mitään. Luulin, että on aivan tavallista tulla teloitetuksi, jos tekee jotain väärin.” Vasta pakenemisensa jälkeen hän oppi sellaisia käsitteitä kuin onneton, tuska, kaunis, iloinen ja ystävä. Käsite ”rakkaus” ei vieläkään ole auennut hänelle.

Ihmisiä pidetään propagandasyistä täysin väärän tiedon varassa monenkin tyyppisten hallitsijoiden toimesta. Tästä on näyttöä sekä tältä päivältä että historiasta. Omaa valtaa, usein hirmuvaltaa, sillä pönkitetään. Tänä päivänä muun muassa pohjoiskorealaiset saavat tuntea sen nahoissaan.

Näin maallisin silmin katsottuna eräs kovastikin vääristä puheista ja propagandasta kärsinyt kansa on juutalainen kansa. Vihan tunteet heitä kohtaan muutettiin teoiksi pogromeissa ja holokaustissa.

Toisaalta näen tässä sen, että kaikki me elämme siinä todellisuudessa, että on olemassa sekä pahan valta että Jumalan valtakunta. Jeesus sanoi, että hänen vihollisensa, sielunvihollinen, on valehtelija ja valheen isä Joh. 8:44. Niinpä tämä valehtelija osaa maalata maailmansa sellaisin värein, että maailmassa ei muuta olekaan kuin hänen valtakuntansa. Aivan kuten Hesarin toimittaja kyseli artikkelissaan ”Tietävätkö kansalaiset elävänsä kuplassa, joka on luotu diktatuuria varten?” Kyllä jotkut pohjoiskorealaisetkin tietävät elävänsä todellisuudelta vieraassa kuplassa. Sieltä vain on äärimmäisen vaikea päästä pois. Suurin osa kansasta tosin ei tiedä todellisuutta.

Myös sielunvihollinen pimittää kokonaan sen mahdollisuuden, että ihminen voisi siirtyä Jumalan valtakuntaan. Hän pimittää sen esimerkiksi väittäen sen saduksi tai tehden naurettavaksi asiaksi, johon nykyajan ihminen ei voi uskoa. Mutta tässäpä se ydin onkin. Valehtelija käyttää valheitaan toteuttaakseen omat valtapyrkimyksensä. Tässä tapauksessa Jeesus sanoo suoraan, mitä sielunvihollinen tavoittelee: kyllä sen tavoite on nimensä mukaisesti tuhota ja pitää omanaan hallussaan oleva ihminen, ihminen, joka on iankaikkisuusolento.

Onneksi tietämättömyyden kuplaan ei tarvitse jäädä. ”Totuus tekee vapaaksi”. On erittäin sopivaa ja totuudenmukaista lainata Jeesuksen sanat ristillä. ”Se on täytetty.” Ja hän antoi henkensä. Joh. 19: 30. Hän antoi henkensä meidän edestämme. Jeesus ei jäänyt hautaan, Jumala herätti hänet kuolleista. Tänä päivänä Jumalalla on valta siirtää meidät kuolemasta elämään ja sisälle Jumalan valtakuntaa. Jeesus on ovi. Hän on tie ja totuus ja elämä.

AIKA RIENTÄÄ

Psalmin 90 jae 12 ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen”, on hyvin tuttu jae. Tällä kertaa minut pysäytti psalmin alussa olevat sanat, että tämä on Mooseksen, Jumalan miehen, rukous.

Jos kenen niin Mooseksen elämä oli täynnä ihmeellisiä asioita. Tunnemme hänen elämänsä vaiheet Raamatun lehdiltä. Ja senkin tiedämme, että Raamattu mainitsee hänen olleen sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä. Mooses oli kansanjohtaja, mutta ennen kaikkea hän oli Jumalan mies. Hänen rukouksensa jakeessa 12 viestittää monesta asiasta.

Ensinnäkin se kehottaa meitä valvomaan, olemaan valmiita. Perinteisesti tätä kehotusta luetaan siinä mielessä, että emme tiedä milloin aikamme ajassa päättyy. Mutta me olemme valon lapsia ja siksi tiedämme, että myös Herran tulo on lähellä. Odotamme Häntä. Emme me kaikki kuolemaan nuku.

Toinen ajatus Mooseksen rukouksesta on se, että todella saisimme viisauden käyttää elämämme päivät oikein. Mennyttä aikaa ei voi käyttää uudelleen.

Mooseksen rukous sisältää vielä ainakin kaksi ikään kuin piiloviestiä. Se on viesti elää tässä päivässä, tehdä tänään tekoja. Luin eräästä kolumnista ajatuksen, ”Kun elää katsoen vain tulevaisuuteen, unohtaa elää nykyhetkessä.” Jos elää vain tulevaisuudessa, teot jäävät tekemättä.

Toinen piiloviesti on, ”miten nopeasti aika meneekään”. Sitä varmasti ihmettelemme jokainen omalta kohdaltamme.

Siis ”Herra opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.”

LAHJA, JOTA EI SAA UNOHTAA

Johannes Kastaja julisti, ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella”.

Jeesus itse sanoi Öljymäellä viimeisissä sanoissaan, ”Johannes Kastaja kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen”. Jeesus vahvisti sen, mitä Johannes Kastaja julisti.

Jeesus lähetti yhdessä Isän kanssa Pyhän Hengen maan päälle. Helluntaipäivänä opetuslapset olivat kaikki yhdessä koolla ”ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi”.

Pyhän Hengen lahja on tarkoitettu lahjaksi kaikille, jotka Jeesuksen omia ovat. Pyhän Hengen lahja on korvaamattoman arvokas lahja, jonka Jumala antaa. Erityisesti tässä ajassa Pyhän Hengen täyteys on todella tärkeä. Se oli silloin alkuseurakunnan aikana. Uusilta uskovilta kysyttiin heti, ”Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?”

Silloin se oli tarpeellinen, kaksin verroin nyt yhä vaikeammaksi ja pimeämmäksi muuttuvassa ajassa.

Ensimmäiset kristityt kokivat yhteisessä rukouksessa ollessaan mahtavan Jumalan kohtaamisen hetken, kun ”he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja rukoilivat”. ”Kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti”. Apt. 4: 24, 31.

KRISTUS ON PÄÄ

Paavali muistuttaa Efesolaiskirjeessä ”Hän, Kristus, antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi”. Ef. 4: 11- 16.
 

Miksi Kristus antoi tällaisia armolahjoja ja tehtäviä? Paavali jatkaa näin. ”Tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Ja jatkaa sitten seuraavissa jakeissa vielä tarkentaen ja kuvaten, mikä on työn ja rakentamisen päämäärä.

”…että me kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus...”

Tämä on rukoustemme, sanan tutkimisen, seurakuntayhteyden todellinen tavoite, kasvaa Kristukseen. Kasvaa Kristuksen tuntemisessa, mutta myös kasvaa sillä tavalla Kristukseen, ettei mikään meitä horjuta eikä vie mielenrauhaamme, tulisi eteemme mitä tahansa.

Kun puhutaan Kristuksen ruumiista, sillä tarkoitetaan seurakuntaa. Tähän Efesolaiskirjeen kohtaan sisältyy myös tämä ihana ajatus, että Hänessä, Kristuksessa, koko ruumis, siis seurakunta, on yhteen liitettynä ja pysyy koossa jokaisen jänteensä avulla ja kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Vielä selvemmin kuvaa Room. 12: 5 ”Vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itse kukin olemme toistemme jäseniä.”

Olemme toistemme jäseniä. Ajatelkaa, mikä kuva tämä on seurakunnasta. Toisaalta tämä viimeksi mainittu seikka on aika haastava asia. ’Toinen toisemme jäseniä’. Ehkä jänteet joskus nitisevät liitoksissaan. Olemme yhtä ruumista, se velvoittaa.

”…puhukaa totta toisillenne…” Ef.4:25,

”…ei herroina halliten…” 1 Piet. 5: 3,

”…jos yksi jäsen kärsii…” 1 Kor. 12: 26,

”…kehottakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne…” 1 Tess. 5: 11, jne.

Heti nousee monia Raamatun sanoja mieleen.

Mahdoton tehtävä, ellei Herra Jeesus olisi perusta ja pää ja ellei Pyhä Henki olisi tehnyt meitä eläviksi ja liittänyt Kristuksen ruumiiseen.

Toivomme ja vahvuutemme on siinä, että syömme samaa hengellistä ruokaa ja juomme kaikki samaa hengellistä juomaa, niin kuin tekivät Israelin isät autiomaavaelluksella. ”Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi, ja se kallio oli Kristus” 1 Kor 10: 4.