Kiirastorstain mietteitä

 

Sepelkyyhkypari läheisen koivun oksilla, meriharakat pihanurmella. Siinä tämänaamuiset näkymät ikkunastani. Puut ovat vielä lehtiä vailla ja pihanurmi talvenjälkeisessä kunnossa. Siniset skillat ovat kyllä kukassa. Sepelkyyhkypari lienee pesänrakennuspuuhissa palattuaan talvehtimissijoiltaan. Suomalaiset sepelkyyhkyt talvehtivat Ranskassa ja Iberian niemimaalla. Kevätmuutto on maalis-huhtikuussa. Nämä tiedot luin Wikipediasta, oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun näin sepelkyyhkyjä istumassa pihakoivuissa. Skilla on puolestaan kotoisin Aasiasta. Se on idänsinililja eli siperianlilja ja sitä on levitetty Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Tänään on kiirastorstai.

Jeesus vietti viimeisen illan yhdessä opetuslasten kanssa. Yöllä hänet otettiin kiinni Getsemanesta, paikasta, jossa hän oli rukoilemassa. Hän rukoili näin: ”Isäni, jos mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon vaan niin kuin sinä!” Hän rukoili näin kolme kertaa.

Getsemaneen tuli Juudas ylipappien ja kansan vanhinten luota mukanaan miekoin ja seipäin varustautunut suuri väkijoukko. Opetuslapset pakenivat. Jeesus vietiin ylipapin luo kirjanoppineiden ja vanhinten eteen.

Etsittiin todistusta Jeesusta vastaan, jotta hänet voitaisiin surmata. Näin oli jo aikaisemmin suunniteltu. Jeesus luovutettiin maaherra Pilatuksen käsiin. Pilatus totesi kuulusteltuaan ja kyseltyään, ettei hän löydä Jeesuksesta mitään syytä.

Jeesus kantoi omaa ristiään Golgatalle. Hänet ristiinnaulittiin. Kun Jeesus oli ottanut hapanviinin, hän sanoi: ”Se on täytetty!” Sitten hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Yleensä ristiinnaulituilta rikottiin sääriluut, jotta kuolemasta oltiin varmoja. Jeesukselta ei rikottu luita, mutta yksi sotilas lävisti hänen kylkensä, ja siitä vuoti heti verta ja vettä. Tämä vahvisti Jeesuksen kuolleen. Johannes näki tämän ja todistaa siitä evankeliumissaan.

Miksi tämä yksityiskohta on tärkeä? Siksi, että jo Mooses kirjoittaa Herran antamasta ohjeesta, että pääsiäislampaasta ei saanut rikkoa luita (2 Moos. 12: 46).  Israelin kansa oli lähdössä Egyptistä, orjuudesta ja faarao oli aina kieltänyt lopulta israelilaisten lähdön, vaikka monet vitsaukset olivat kohdanneet Egyptiä tuon kiellon tähden. Nyt Herra antoi israelilaisille ohjeen, että oli valmistettava pääsiäisateria ja oli oltava valmiita lähtöön. Karitsan veri oli siveltävä oven pihtipieliin, silloin vitsaus menee sen talon ohi. Karitsa oli teurastettava ja veri oli merkkinä, ettei vitsaus osu talossa asuviin. Veri oli pelastuksen tae. Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Hän on kuollut meidän syntiemme tähden. Jeesus on meidän uhrikaritsamme.

Jeesuksen kylki lävistettiin. Sillä on myös merkitys. Profeetta Sakarja kirjoittaa luvussa 12 jakeessa 10: ”He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet.” Näin tekevät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat, kun Herra vuodattaa heidän päälleen armon ja rukouksen hengen. He tunnistavat Messiaansa, jonka kylki on lävistetty.

Ilmestyskirja 1: 7 ”Katso, hän tulee pilvissä! Kaikkien silmät näkevät hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät.” Jeesus palaa Kuninkaana, Messiaana.

Tuomas epäili, oliko Jeesus noussut kuolleista. Hän sanoikin: ”Jos en näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani naulanjälkiin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” Hän sai tehdä näin ja tunnusti: ”Minun Herrani ja Jumalani!”

Kevät on pitkällä, leskenlehdet kukkivat teiden varsilla. Ei mene kuin hetki, kun puutkin viheriöivät. Kesä on lähellä.

Siunattua Pääsiäistä!

Unohtuuko historia

 

Ensimmäinen blogikirjoitus, minkä kirjoitin, sai otsikoksi ”Historiaa silmät pyöreinä”. Tuo kirjoitus ilmestyi tässä blogissani seitsemän vuotta sitten ja löytyy siitä edelleen. Jälleen on mielessäni historia ja se miten lyhyt ihmisen muisti onkaan, ainakin tietyissä asioissa. Vai onko muisti vain valikoiva. Viime marraskuussa kirjoitin blogikirjoituksen ”Ettemme unohtaisi”, sekin käy tähän samaan teemaan.

Viime kuukausina on saatu lukuisia uutisia antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden lisääntymisestä eri maissa. Tämän päivän (1.3.2019) Helsingin Sanomissa oli juttu otsikolla ”Juutalaisvastaisuus lisääntyy Euroopassa”, "antisemitismin arvioidaan olevan vahvimmillaan sitten 1930-luvun". Eräässä toisessa lehdessä todettiin: ”neljä kymmenestä juutalaisesta harkitsee lähtöä Euroopasta nimenomaan juutalaisvihan takia.”

Eikö muisteta tuon vihan järkyttäviä aikaansaannoksia viime vuosisadalta? Vasta alle sata vuotta on kulunut holokaustista. Ei ole millään tavalla helppoa ajatella, miten miljoonat ihmiset surmattiin kaasukammioissa ja sitten poltettiin savuna ilmaan tai ammuttiin suoraan suuriin joukkohautoihin. Kuitenkaan noita asioita ei saa unohtaa, sillä ne ovat järkyttävän totta, eivätkä enää koskaan saisi toistua.

On tehty myös tutkimuksia siitä, mitä nuorempi väestö tietää holokaustista. Melko suuri osa, lähes 20 %, toteaa, etteivät he ole koskaan kuulleetkaan holokaustista.

On pakko mainita, että itseäni kosketti hyvin syvästi juuri lukemani kirja, joka kertoo Puolan juutalaisen Mayer Franckin selviytymistarinan holokaustin läpi. (Roni Smolar: Elämäni kahdeksas päivä) Hiljaiseksi vetää. On hyvä, että jälleen muistutetaan siitä, mitä on tapahtunut. Kaiken jälkeen Mayer Franck saapui Suomeen 1947. Tämä kirja ilmestyi juuri oikeaan aikaan.

Israel on Jumalan omaisuuskansa, valittu kansa, jonka kautta Jumala toteuttaa suunnitelmansa, minkä Hän on tehnyt koko ihmiskunnan hyväksi. Jumalan suunnitelma toteutuu. Jumalan vastustaja koettaa estää suunnitelman toteutumisen, ja siksi se kohdistaa vihansa juutalaiseen kansaan ja Israeliin. Jumala antoi lupaukset ja sanansa Israelin kautta. Hän antoi lupauksen Messiaasta, Messias on Pelastaja Israelille, juutalaisille ja myös pakanoille. Messias saapuu, vaikka tämä maailma ei odotakaan Häntä.

”Niin käy silloin, kun Herra Sebaot astuu alas sotiakseen Siionin vuorella ja sen kukkulalla. Niin kuin linnut, jotka levittävät siipensä, niin varjelee Herra Sebaot Jerusalemia, varjelee ja pelastaa, armahtaa ja vapauttaa.” Jesaja 31: 4, 5

”Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän on ennalta tuntenut.” Kirje roomalaisille 11: 2

Niin kuin tähdet maailmassa

 

Ostin kirpparilta kaksi lamppua. Pakkauksen merkintä kertoi sisällä olevan LED lamppuja. Kotona paljastui, että lamput olivatkin tavallisia hehkulamppuja. Onneksi lamput kuitenkin toimivat. Kirppariostoksissa voi ehkä käydä näin. Ei se minua harmittanut, olivat halvat lamput ja antoivat valoa nekin. Ajatuksia tapaus kuitenkin herätti.

Ensinnäkin pitäisi tarkistaa aina, ettei osta niin sanotusti sikaa säkissä. Toiseksi asiat voivat olla tosiasiassa aivan toisin kuin mainoksissa tai puheissa luvataan. Valeuutisetkin ovat nykyajan maailman tapa. Asiat näkyvät vääränlaisessa valossa, totuus unohtuu ja peitetään. Someen on helppo heittää mielipiteitään ja ”asiantuntemustaan”, vaikka ei niin hirveästi keskusteltavasta asiasta tietäisikään. On todellakin mielipiteen ilmaisuvapaus.

On ehkä helppo osoittaa aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa pinta-asioista ja peilata omaa mielipidettä yleiseen mielipiteeseen. Vaikeampaa on saada selvyyttä sisimpiin asioihinsa. Niistä ei voi noin vain puhua, eikä oikein tiedä, mistä saisi vastauksia. Missä on se lamppu, joka antaa sitä valoa, mitä paketin päällä on luvattu, sellaista valoa, joka auttaa näkemään elämäni kysymykset oikeassa valossa.

Vuosia sitten sain Aasiassa työskentelevältä seurakuntamme lähetiltä sähköpostia. Viestin loppuun hän oli kirjoittanut seuraavat sanat. ”Olet kuin lamppu pimenevässä maailmassa. Älä välitä, jos maailma pimenee, sitä kirkkaampi on kristityn valo ajan illassa.” Ajatus rohkaisi silloin minua suuresti. Rohkaiskoon sama ajatus tänään meitä kaikkia.

Aivan samaan sävyyn rohkaisee Paavalikin. Hän kyllä sanoo, että Jumalan lapset elävät kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Eli siinä on juuri sitä pimeyttä, minkä keskelle tarvitaan valoa. Se valo on olemassa.

Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä”, on se, joka loisti sydämiimme. Jumalan armosta olemme saaneet oppia tuntemaan Jumalan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen.

Nyt tämä Jumalan kirkkauden tunteminen, siis sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittää valoansa kauttamme. Näin ainakin olisi Jumalan tarkoitus. Sitä varten Jumala on meidät laittanut valoksi maailmaan, että yhä useammat voisivat tulla Hänen valkeuteensa ja tuntemiseensa.

”Te loistatte niin kuin tähdet maailmassa tarjolla pitäessänne elämän sanaa.” Fil. 2: 15, 16. Siis loistatte nimenomaan maailmassa. Meidän maailmamme voi olla työpaikkamme tai sukumme tai jokin muu, mihin ympäristöön Jumala on meidät asettanut. Siellä me saamme pitää esillä Kristuksen valoa.

On lohdullista tietää, että meillä on astian asema. Valo itse on Kristus. Kaiken lisäksi tuo astia on pelkkä saviastia, ehkä vähän jo murtunut tai ehkä nokeentunut. Silloin on hyvä muistaa, että Hän, joka on valo, ei sammuta suitsevaista kynttilän sydäntä. Hän ei sammuta. Saattaa kyllä vähän niistää ja puhdistaa, että valo loistaisi kirkkaammin.

’Kauas ylle ulapoiden nosta lamppus loistamaan. Ehkä jonkun matkamiehen autat rantaan suojaisaan.’  Hengellinen laulu, jonka kertosäkeestä nämä sanat ovat, alkaa sanoilla ”Kirkkahasti armo Herran loistaa kauas yöhön maan. Samoin Hän myös meidät kerran kutsui yöhön loistamaan.”

Olet ehkä ainoa tuikkiva tähti monille ympäristössäsi.

 

 

Sana elää

 

Saksan matkallani kävin myös Herrnhutissa, se on pieni kaupunki Saksassa lähellä Tšekin rajaa. Monille tuttu Päivän Tunnussana kirjanen on saanut syntynsä siellä. Vielä tänäänkin tuota monien käyttämää pientä kirjasta toimitetaan siellä.

Päivän Tunnussana painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1731. Kreivi Zinzendorf otti mailleen Herrnhutiin pakolaisia, joita oli vainottu uskonsa tähden. Syntyi Veljesseurakunta ja liike kutsui itseään herrnhutilaisiksi. Herrnhut tarkoittaa ”Herran varjeluksen alla”. Löytyi turvapaikka ja Päivän Tunnussanaa toimitetaan edelleen aina jokaiselle vuodelle uusi.

Äitini tapasi lukea Päivän Tunnussanaa etenkin elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä. Hänen jäämistöstään on tallessa yhteensä 24 Päivän Tunnussanaa eri vuosilta. 80- ja 90- luvulta on jokaiselta vuodelta kirja. Vuoden 1998 kirja on kannesta niin kulunut, että teksti on melkein tyystin kulunut pois. Kirja näyttää hyvin luetulta. Uskon, että Raamatun sana lohdutti ja rohkaisi äitiäni suuresti. Äiti nukkui pois seuraavan vuoden alussa.

Äitini oli säilyttänyt tallessa myös vuoden 1944 Päivän Tunnussanan. Tämä puhuttelee minua. Tuona vuonna äitini ja isäni menettivät ainoan lapsensa pienen kaksivuotiaan poikansa.

Päivän Tunnussana- kirjasta julkaistaan yli 50 kielellä. Jumalan sana, Raamattu, antaa ravinnon uskonelämällemme. Sana myös synnyttää uskon, kun Pyhä Henki tekee sen eläväksi sydämessämme. Moni hengellisesti sokea on saanut näkönsä sanan kautta. Jumalan sana synnyttää uskon Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajaamme, ja antaa uuden elämän.

Entä jos meillä ei olisi Raamattua tai sitä ei olisi käännetty suomenkielelle. On valtavasti kieliä, joille Raamattua ei vielä ole käännetty, ja on maita, joissa Raamattu on kielletty kirja ja se riistetään pois uskovilta.

Mikael Agricola suomensi Uuden testamentin ja vanhasta osia 1500-luvulla. Myöhemmin 1600-luvulla saatiin koko Raamattu suomeksi. Wycliffe Raamatunkääntäjien järjestön mukaan maailmassa on yli 7000 eri kieltä. Vajaalle 3000 kielelle on käännetty koko Raamattu tai osia Raamatusta. Rukouskalenterista näen, miten uutterasti suomalaisetkin raamatunkääntäjät tekevät työtä aivan outojen kielten parissa. Se ei välttämättä aina ole helppoa. Rukoillaan raamatunkääntäjien puolesta.

On sitten sellainenkin ongelma, että on kansoja, joissa suuri osa väestöä on lukutaidotonta. Digitaaliset toistolaitteet ovat avanneet ratkaisun tähän. Yksi laite julistaa koko kylälle Raamatun sanomaa. Aurinko antaa energian laitteelle. Lukutaitoprojektit ja lasten koulumahdollisuudet ovat tärkeitä muistettavia.

Lopuksi eräs asia. Uskonsa tähden vainottuja kristittyjä on eri puolilla maailmaa paljon. Rukoillaan heidän puolestaan. Rukoillaan niiden seurakuntien puolesta, jotka elävät vaikeissa oloissa.

Meillä Suomessa on tänä päivänä mahdollisuus lukea Raamattua, julistaa Jumalan sanaa. Olisipa meillä rohkeutta palvella uskovina Herraa niin kuin Hän haluaa. Rukoillaan, että pitäisimme rohkeasti esillä Jumalan Sanaa.

”Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun poluillani.” Ps. 119: 105. Tämä on hyvin konkreettisesti puhuva sana. Pimeällä polulla voi kompastua kiviin, puiden juurakkoihin ja ties mihin, mutta hyvä lamppu auttaa näkemään vaaranpaikat, ja osaa kiertää ne tai nostaa jalkansa esteen yli. Tämä maailmanaika on pimeä, ja tarkoitan kaikenlaista pahuutta, mitä ympärillämme on. Siihen pimeyteen ei taskulamppu auta, mutta Jumalan sana neuvoo ja opastaa ja varjelee. Sieltä kannattaa ottaa valo elämän tielle ja valintoihin.

Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.”  Joh. 8: 12.

”Jumala, joka sanoi: ”Loistakoon valo pimeydestä”, valaisi sydämemme, niin että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoilta, levittäisi valoaan. Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” 2. Kor. 4: 5, 6.

 

Ettemme unohtaisi

Denknadel Muistoneula Erfurt

Lokakuun puolenvälin tienoilla tein muutaman päivän matkan Saksaan. Vierailukohteina olivat Lutherin elämään liittyvät kaupungit, ja samalla käytiin läpi Lutherin elämänvaiheita. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Mielenkiintoinen matka.

Minulla oli toinenkin tavoite matkalle lähtiessäni. Olin kuullut ”Stolpersteineista” eli kompastuskivistä. Ensimmäiset kompastuskivet Suomessa asennettiin viime kesänä Munkkiniemeen Suomesta Saksaan luovutetun Kollmanin perheen muistoksi. Stolpersteinet ovat saksalaisen Gunter Demnigin aloittama projekti, jossa muistetaan holokaustin uhreja. Katukivessä on messinkilaatta sen talon edessä, jossa messinkilaatassa mainittu henkilö on asunut, ja laatta ilmaisee, että tämä henkilö on viety keskitysleirille. Näitä kiviä on tällä hetkellä Euroopan eri maissa yhteensä yli 60 000.

Kaksi kompastuskiveä Wittenbergissä

Herrnhutin jälkeen ensimmäinen kaupunki Saksan matkalla oli Wittenberg. Katse tiukasti katuun kohdistettuna ja pian löytyi ensimmäinen ”Stolperstein”. Kaksi laattaa, joissa nimet Eugen ja Julie Borinski, olivat Colegienstrasse 84 kohdalla. Toisen kerran kulkiessani paikan ohi siihen tupsahti kolme nuorta tyttöä, koululaisia, rippikoululaisia. Hekin halusivat kuvata laatat. Olisi ollut mielenkiintoista jutella pidemmänkin aikaa tyttöjen kanssa.

”Gegen das Vergessen”, vapaasti suomennettuna ”Ettemme unohtaisi”, on tapahtuma, jota vietetään Wittenbergissä marraskuun 7. – 9. päivä. Tapahtuma on useamman päivän mittainen ja sen tarkoituksena on muistaa 80 vuotta aikaisemman eli vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välistä yötä, ns. Kristalliyötä, mikä oli natsi-Saksassa juutalaisiin kohdistunut väkivallan aalto. Väkivallan aalto ulottui koko Saksan alueelle ja kesti useita päiviä.

Tuo Wittenbergissä vietettävä tapahtuma sisältää useita erilaisia tilaisuuksia kolmena päivänä. Eräs niistä on Wittenbergissä olevien 30 Stolpersteinen puhdistustalkoot. Sen tekevät paikallisen lukion oppilaat erään kouluprojektinsa päätöksenä. Kouluissa puhutaan holokaustista nuorille. Ei saa unohtaa, mitä on tapahtunut. Ajatuksena ja toiveena se, mitä on kirjoitettu Budapestin suuren synagogan pihassa olevaan holokaustin muistokiveen ”Never again”, ei koskaan enää.

Me löysimme ystäväni kanssa Wittenbergistä kymmenen Stolpersteinea. Siellä on myös Kaupungin kirkon vieressä muistokivi kuuden miljoonan holokaustissa kuolleen muistoksi.



Eisenachin tuhotun synagogan muistopaikka

Matka jatkui Eislebeniin ja Eisenachiin. Eislebenissä pysähdys oli vain muutama tunti, mutta siirtyessämme kävellen kirkosta kirkkoon löysimme jälleen kymmenen Stolpersteinea. Eisenachissa vietimme pidemmän aikaa ja yövyimme. Sieltä havaitsimme 12 kiveä. Lisäksi löysimme ystäväni kanssa kartan avulla tuhotun synagogan muistopaikan. Tämä synagoga oli tuhottu juuri Kristalliyönä 80 vuotta sitten.

   

Eisenach

Eisenach synagogan muistopaikka

 
















Erfurtin Vanha Synagoga

Erfurtissa on yksi Euroopan vanhimpia synagogarakennuksia. Nyt se on museona. 21. maaliskuuta 1349 puhkesi pogromi ja koko Erfurtin juutalaisyhteisö hävitettiin. Juutalaisia syytettiin ruttotaudin, Mustan surman, aiheuttamisesta. Synagoga joutui muiden käsiin ja tarkoituksiin ja meni huonoon kuntoon. Tänä päivänä se on arvokkaana muistona museona. Museon eteisaulassa työskentelevältä henkilöltä kysyin Erfurtin Stolpersteineista. Hän kertoikin, että Erfurtissa ei niitä ole, mutta on toinen tapa muistaa vuosien 1933 – 1945 aikana tapahtuneita asioita ja holokaustia. Eri puolilla kaupunkia on ns. Muistoneuloja, Denknadeln. Sain kartan, johon neulojen paikkoja oli merkitty. Niinpä hyvin lyhyen vierailun aikana ehdimme löytää yhden tällaisen Muistoneulan. Ensimmäisessä kuvassa on Erfurtin Tuomikirkkoaukiolla sijaitseva merkki.

Kompastuskivet, Stolpersteinet, ovat maailman suurin hajautettu muistomerkki. Wittenbergissäkin saman kadun varrella oli useita kiviä. Lyhyillä kaupunkikävelyillä löytyi yllättävän monta kiveä. Seudut ovat olleet tiheästi asuttuja. Mitä naapurit ovat ajatelleet? Miksi niin monet viedään pois, mihin juutalaiset viedään? Huomaamatta ei asia ole voinut tapahtua. Kuusi miljoonaa on järkyttävän iso luku.

Ettemme unohtaisi.



    

Omatunto

 

Nykyään aika usein kuulee sanan ”kiistän” vastauksena syytöksiin eritasoisista rikkeistä. Laissa ja taloudessa sanotaan olevan harmaata aluetta, on eri tulkintoja siitä, miten voi toimia. Tai ohjeet ovat liian epämääräisiä. Valeuutiset kiertävät medioissa. Faktojen tarkistus on joskus aika hankalaa. Mihin voi uskoa, mikä on totta, mikä ei.

Elämässä ei aina kaikki mene niin kuin toivoisi ja haluaisi. Sosiaalinen paine on valtava, etenkin ns. julkkiksilla. Kyllä kai jossain määrin meillä tavallisillakin ihmisillä. Haluamme antaa itsestämme parhaan mahdollisen kuvan ulospäin. Sen kuvan taakse saattaa joskus kätkeytyä paljon muutakin. Joskus kaiken kantaminen ja sisällään pitäminen käy tosi raskaaksi.

Näillä ajatuksilla pääsen siihen asiaan, josta tällä kertaa haluan jonkun ajatuksen jakaa. Kolme sanaa: syyllisyys, kiistän, tunnustan. Pohditaan niitä hetki.

Ehkäpä jokainen meistä on joskus loukannut sanoillaan toista ihmistä. Olenko valmis pyytämään anteeksi? Entä antamaan anteeksi? Esimerkkejä syyllisyyden tuottavista asioista löytyisi vaikka kuinka, mutta mieluummin haluan puhua siitä, mitä sana ”tunnustan” tuo tullessaan.

Sananlaskujen kirjassa sanotaan, ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.” Rauha sydämessä on kultaakin kalliimpi.

Daavid oli hyvä kuningas, hän oli Jumalan valitsema, hän tahtoi palvella Herraa uskollisesti. Hänenkin elämässä tuli hetkiä, jolloin hän lankesi. Psalmi 32 kuvaa hyvin Daavidin tunnelmia lankeemuksen jälkeen. ”Kun minä vaikenin synnistäni, minun luuni riutuivat valittaessani kaiken päivää. Sillä öin ja päivin sinun kätesi oli raskaana päälläni. Elinnesteeni kuivui kuin kesän helteessä.” ”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syyllisyyttäni.” ”Sanoin: Minä tunnustan. Sinä annoit anteeksi.”

Öin ja päivin oli paha olla, kunnes sai pois tunnoltaan ja anteeksiantamuksen. Oli varmasti ollut kauhea hetki, kun profeetta Naatan oli tullut Daavidin luokse ja sanonut: ”Sinä olet se mies.” Tulinen syyllisyys iski. Oli ihana päästä siitä vapaaksi Jumalan armon kautta.

Hyvä omatunto, rauha Jumalan kanssa, rauha sydämessä ovat kultaakin kalliimpia.

Niin, omatuntokin voi niin sanotusti venyä. Moraalikäsitykset vaihtelevat, mistä se omatunto saa ohjeensa, mittapuunsa. Omatunto on tietoisuutta omista teoista ja sen tulisi arvioida henkilökohtainen vastuu teoista. Omatunto voi olla heikko eli siltä puuttuu oikeaa tietoa. Syntiinlankeemuksessa ihmisen yhteys Jumalaan katkesi. Jeesuksessa Kristuksessa yhteys solmitaan uudelleen. Jumalan sanan totuus on se mittapuu, jonka mukaan omatunto tulee virittää. Ilman Jumalan sanan ohjausta omatunto etsii norminsa ja käsityksensä muista lähteistä ja on vaarassa tehdä suuria virheitä.

Suomen perustuslain mukaan uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluu jokaiselle. ”Jokaisella ihmisellä on oikeus ajatuksenvapauteen, omantunnonvapauteen ja uskonnonvapauteen.” ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.” (lähde Laki 24.fi)

Siispä on oikeus ilmaista myös omantuntonsa mukainen käsitys abortista, eutanasiasta, samaa sukupuolta olevien välisestä avioliitosta. Kiitos Jumalalle, että on niitä ihmisiä, jotka rohkenevat julkisesti ilmaista käsityksensä näistä asioista. Rukoillaan heidän puolestaan ja siunataan heitä.

Paavali oli rohkea mies, aluksi hän taisteli Jumalaa vastaan, mutta lopulta Jumala voitti ja Paavalista tuli mies, joka väsymättä julisti evankeliumia. Hän saattoi sanoa: ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, juoksun päättänyt ja uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, antaa minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle vaan myös kaikille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään.” 2 Tim. 4: 7, 8

 

 

Hetki aikaa

 

Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Nämä Jarmo Sormusen laulun sanat soivat hiljaa mielessäni. Ne vain nousivat esiin. Sama laulu jatkaa kuin rukouksena. ”Minä milloin äänesi kuulla saan, minä milloin kasvosi nähdä saan, minä milloin luonasi olla saan, elävä Jumala.”

Tuon rukouksen ilmaisema tarve on todellinen. ”Milloin äänesi kuulla saan, elävä Jumala.” Joka suunnasta ja eri lähteistä tunkeutuu korviimme ja mieleemme todella paljon asioita. Televisio, lehdet, some jne. pitävät meidät hyvin ajan tasalla sodista, pakolaisista, terroriteoista, vihapuheesta, raiskauksista, luonnonkatastrofeista. Aina ei edes voi luottaa uutisten totuudenmukaisuuteen. Joka tapauksessa asiat, jotka tätä nykyä tunkeutuvat elämäämme, ovat usein pelottavia ja ahdistavia.

Ja tiedon virta vie aikamme lähes kokonaan. Ihmisen kyky ja kapasiteetti vastaanottaa asioita on rajallinen. Aikakin on rajallinen. Vuorokaudessa on 24 tuntia, ihmisen elämässä vuosia enemmän tai vähemmän, rajallinen määrä kuitenkin.

Milloin annan aikaa sisäiselle ihmiselleni? Milloin hoidan omaa sisintäni? Milloin saan levätä? Milloin saatan käsitellä omia asioitani?

Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen rukoillakseen ja keskustellakseen Taivaallisen Isän kanssa. Jeesus, jos kuka, oli alituiseen kansanjoukkojen ympäröimä. Monet kuuntelivat tosi mielellään Jeesusta. Jotkut taas juonivat häntä vastaan. Yksinäisyydessä Taivaallisen Isän kanssa keskustellessaan Jeesus sai voimaa täyttääkseen sen tehtävän, mikä hänelle oli annettu. Hän Jumalan Poika kärsi ristinkuoleman, sovitti syntimme ja avasi jälleen synnin takia katkenneen yhteyden elävään Jumalaan. Tässä on avain meille. Meitä varten avattiin yhteys Jumalaan.

Jumala on elävä Jumala. Ihminen voi kokea hänen läsnäolonsa omassa elämässään ja kokea sydämessään siitä iloa ja rauhaa. Jumala puhuu sanansa, Raamatun, kautta. Rukous ja Jumalan sanan lukeminen ja kuunteleminen ovat ihanaa hoitoa sisimmällemme.