Missä onni on

Missä onni on

 ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa.” Tämä on lainaus Psalmista 73. Se saattaisi olla pelkästään psalminkirjoittajan mielipide, mutta se on myös minun mielipiteeni. On lukuisia syitä siihen, miksi on onni olla lähellä Jumalaa. Mainitsen niistä joitakin.
 

Ei ole hopeaa ja kultaa – ainakaan kovin paljon – mutta on jotakin muuta. Pietari sanoi ikänsä sairaana olleelle rammalle miehelle: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." (Apt. 3: 6) Mies sai terveyden ja hyppeli pian riemuissaan.

Jumala on todellisesti elämän vaikeuksissa auttava Jumala. Se on tämän jakeen sanoma. Hän on esim. lohdutuksen Jumala, joka jotakin kautta lähettää lohdutuksen murheelliselle ja rohkaisun masentuneelle. Monet viestit kertovat, että Hän myös edelleen parantaa sairaita.

Vielä tuohon aineelliseen puoleen. Jeesuksen sanoja ovat: ”Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” (Luuk. 12: 34) Aarre on aina jotakin kallisarvoista, tärkeätä ja rakasta, ja sen lähellä sydän viihtyy ja riemuitsee. Niinpä aarre on ilon lähde. Mainitessaan aarteesta Jeesus oli juuri kertonut, että teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan, joka pysyy. Sen rinnalla moni asia on katoavaa. Saattaa olla, että tällainen näköala synnyttää antamisen halun. On helppo antaa omastaan toisille. Silti minun aarteeni ei ehdy eikä vähene, vaikka annan eteenpäin. Ja eikö se ole niin, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

 

 

”Sydän taivaassa ja jalat maassa” kuvaa varsin hyvin Jeesuksen antamaa periaatetta. Aarre taivaassa, siellä on Isän koti, sinne kerätään aarteita, mitkä eivät koskaan katoa. Mutta se ei myöskään saa sulkea sydäntämme lähimmäisen hädältä olkoonpa se laatuaan aineellista tai henkistä tai hengellistä.

 Voin osoittaa toisille ihmisille rakkautta ja huolenpitoa, kun minua rakastetaan ja minusta pidetään huolta. Sitähän onni on. Jumalan rakkaus ja huolenpito on koettavissa hyvin vahvasti. Psalmin 73 kirjoittaja tuo tämän julki ihanalla tavalla: ”Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.” ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.” (Jakeet 23 ja 25)

Ei ole ihme, että psalmin kirjoittaja toteaa lopuksi: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Psalmi 73: 28) Tähän ajatukseen yhdyn mielelläni.
 

 

 

 

Puolan juutalaisten historian museo Varsovassa

 

Varsovan kaupunkikuva on mielenkiintoinen. Ydinkeskustassa samaan kuvaan mahtuvat modernit lasiset pilvenpiirtäjät ja kommunismin aikainen 42-kerroksinen Kulttuuri- ja tiedepalatsi. Kuva kerto samaan aikaan historiasta ja ajan muutoksesta. Kun edellisen kerran kävin Varsovassa kaksikymmentä vuotta sitten, ei ollut pilvenpiirtäjiä, oli vain Kulttuuripalatsi.

Varsovan vanhan kaupungin kuninkaanlinna ja rakennukset ja kirkot ovat peräisin Puolan kuningaskunnan ajoilta. Kaupungista löytyy siis vanha kuningaskunnan aikainen, sosialismin aikainen ja moderni historia. Missä on juutalainen historia? Vai onko sitä?

Juutalaisten historia Puolassa alkaa 960-luvulta. Puolasta tuli koti yhdelle suurimmista juutalaisyhteisöistä maailmassa. Ennen toista maailmansotaa ja holokaustia Puolassa oli 3,3 miljoonaa juutalaista. Varsovassakin oli varsin suuri juutalaisväestö.

Synagoga

Varsovan synagogista vain yksi ainoa säilyi tuholta toisessa maailmansodassa. Saksalaiset käyttivät sitä omiin tarkoituksiinsa tallina ja varastona, siksi sitä ei tuhottu. Tänä päivänä synagoga on kauniisti kunnostettu.

 

Museon sisääntuloaula

On Polin, Puolan juutalaisten historian museo, joka kertoo tuhat vuotisen historian 960- luvulta tähän päivään. Museon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Ilmari Lahdelma ja Rainer Mahlamäki. Museo on tutustumisen arvoinen paikka. Se kertoo pitkän hyvin elämänmakuisen juutalaisten historian todellakin tuhannen vuoden ajalta ja erittäin mielenkiintoisella ja upealla tavalla. Historiaan kuuluu paljon muutakin kuin ghettojen ja holokaustin aika, vaikka tietenkin ghetto ja holokausti ovat järkyttävimmät ja murskaavimmat historian totuudet.

Puolan 3,3 miljoonasta juutalaisesta vain 300 000 selvisi hengissä toisen maailmansodan läpi. Saksalaiset miehittivät Puolan vuonna 1939. Varsovan ghetto perustettiin lokakuussa 1940 ja lopulta sieltä vietiin junalla tuhoamisleirille Treblinkaan lyhyessä ajassa noin 300 000 lasta, naista, miestä, vanhusta, kaikenikäisiä.

Viime kesänä minulla oli tilaisuus muutaman päivän ajan tutustua Varsovaan ja myös Polin-museoon ja tehdä edellä mainitsemiani havaintoja. Kävelin niitä katuja ja puistoja, jotka olivat aikoinaan kuuluneet gheton alueeseen. Nyt ei merkkiäkään. Mitä kaikkea nämä samat kadut olivat nähneet, siihen sain aivan uuden näkökulman, kun luin ihan hiljattain kirjan ”Irenan lapset”. Kirjan on kirjoittanut Tilar J. Mazzeo. Kirja kertoo nuoresta puolalaisesta Irena Sendleristä, joka yhdessä useiden ystäviensä kanssa järjesti juutalaislapsia ghetosta arjalaiselle puolelle turvaan. Sendlerin pelastamia lapsia on yli kaksituhatta. Monet heistä ovat vielä elossa. Ei se aika ole sen kauempana.

Kirjan totuudenmukainen kerronta ei ole helppoa luettavaa. Puolalaisen sosiaalityöntekijän Irena Sendlerin rohkeus, rakkaus, auttamishalu oli ihmeellistä ja esikuvallista. Hänet on julistettu Israelissa ”Vanhurskaaksi kansakuntien joukossa”. Kansojen oikeamieliset olivat niitä, jotka oman henkensä uhalla pelastivat juutalaisia.

taivas vai Taivas

 

taivas vai Taivas

Vuosia sitten vierailin ystäväni kanssa jälleen kerran Retretin kesänäyttelyssä. Astuimme sisään luolastossa osastoon, jonka ovella luki ”taivas”. Sisällä pimeässä kolkossa luolassa oli valoteos himmeine vaihtuvine valokuvioineen ja ilmoille puhkuvine savutehosteineen. Ulos tullessamme ystäväni totesi tyynesti: ”Ei tainnut vastata mielikuvaasi taivaasta.”

Mitä taivaassa on? Sauna, hevosia, kauniita trooppisia kukkia, kultakadut vai mitä siellä on vastassa? Se on vaikea kysymys, sillä sitä ei oikein voi arvioida sen perusteella, mikä meidän mielestämme tuntuisi tekevän taivaan. Mielihyvä ja monet asiat saavutetaan niin eri tavoin ja ’taivaallinen olo’ sen myötä. Täällä meille taivaan tekevät monesti ihan aineelliset asiat, nautinnot jne..

Kyllähän Raamattu kuvaa sitä Taivasta (taivas isolla T:llä), josta nyt nimenomaan haluan kirjoittaa. Luulen kuitenkin, että Raamatunkin kuvauksen perusteella, meidän on vaikea sittenkin kuvitella sitä fyysistä ympäristöä, mikä siellä on. Näin siksi, että se on niin erilainen kuin mitä ikinä olemme nähneet.

Sen voi varmuudella sanoa, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Tunnelmastakin on varmaa tietoa: ”Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” (Ilm. 21: 4)

Minusta tämä on oleellisinta, että Taivas on Jumalan asuinpaikka. Ja se, että Jumala ei halua asua siellä yksin. Onhan siellä enkeleitä, mutta Jumala on halunnut tehdä sen myös asuinpaikaksi ihmisille, ihmisille sitten kuoleman jälkeen.

Rohkenisitko, hyvä lukijani - näin Pyhäinpäivän aikoihin - hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, oletko sinä jo löytänyt sen tien pään, joka vie tuonne Jumalan Taivaaseen. Sinne perille on saapunut jo moni ennen meitä. Tie alkaa jo täällä ja se tie ei ole salainen. Jeesus nimittäin sanoi itse: ”Tien sinne te tiedätte.” Hän oli sen opettanut ja neuvonut sanoen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh 14: 6) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh 11: 24, 25)

Henkilökohtaisia kirjeitä

Yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2005, sain eteeni ison pahvilaatikollisen kirjeitä. Pääosin niiden perusteella oli tarkoitus kirjoittaa elämäkertakirja kirjeiden lähettäjästä. Kirja valmistui ja julkaistiin vuonna 2006. Kirjoitustyön aikoina syntyi tämä pieni kirjoitus, jonka tahdon nyt laittaa blogitekstiksi.

Henkilökohtaisia kirjeitä

Suomessa vallitsee kirjesalaisuus. Henkilökohtaisia kirjeitä ei toinen saa luvatta lukea. Siksi olen hyvin suurella ihmetyksellä ja kunnioituksella viime kuukausina tehnyt tehtävääni, joka minulle annettiin. Olen lukenut satoja henkilökohtaisia kirjeitä, joita kotkalainen lähetyssaarnaaja kirjoitti läheisilleen.

Kirjeiden kautta on eteeni avautunut kirjoittajan koko elämäntarina, ei ainoastaan siihen sisältyneet tapahtumat, vaan myös kirjoittajan tunteet ja sisäiset kokemukset kipeine kuin myös iloisine vaiheineen, siis koko hänen persoonansa. Olen kokenut kulkevani alueilla, joilla on liikuttava aroin askelin. Koen käsittämättömän suurena sen luottamuksen, jota toinen on osoittanut minua kohtaan antaessaan minun nähdä sisimpäänsä ja tutkia sitä ja luvatessaan minun kirjoittaa elämästään. En varmasti itse enää ole ihan samanlainen kuin ennen tätä tehtävää. Minäkin olen joutunut sisäiseen prosessiin, mikä muuttaa minua.

Raamatussa on paljon kirjeitä. Oletko lukenut? Paavali ja Pietari esimerkiksi kirjoittivat niitä. Ne ovat myös henkilökohtaisia kirjeitä, sinullekin. ”Paavali … Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle … ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.”

Saatat ehkä sanoa, että en ole lukenut, kun ei niitä oikein ymmärrä. Tuossa ymmärtämisen vaikeudessa on vähän perääkin. Ei ymmärtäminen silti vaadi teologisia opintoja, sillä kirjeiden kirjoittamisen inspiroija, Pyhä Henki, avaa Raamatun sanan. Pyhä Henki avaa. Se ei ole ongelma. Paljon vaikeampi on ojentautua sanan mukaan.

Luulo ei ole tiedon väärti sanotaan. Sama pätee siihen, mitä Raamattuun todella on kirjoitettu. Kannattaa vaivan lukea eikä jäädä vain arvelemaan. Raamatun kirjeiden kautta avautuu eteemme niiden todellisen kirjoittajan, Jumalan, koko persoona, niin Hänen tunteensa kuin ajatuksensa ja tahtonsakin. Avautuu jopa kuva meistä itsestämme. Kuvasi Jumalasta ja itsestäsi saattaa muuttua, eikä se voi olla vaikuttamatta muutosta myös sinussa.

 

On käsittämättömän suuri luottamuksen osoitus Jumalalta, että Hän kertoo itsestään ja paljastaa omat ajatuksensa ja suunnitelmansa. Luulo vaihtuu tietoon. Esimerkiksi kun itse olin vastaanottanut iankaikkisen elämän lahjana - sekin oli selvinnyt sen kautta, mitä Raamattu Jumalasta kertoo - niin sen jälkeen ääneen ihmettelin: ”Kummallista! Kun luen Raamattua, se ei enää tuomitse ja syytä minua.” Se oli aito kokemus, ja sen jälkeen on Raamatun lukeminen ollut mieluisaa ja suorastaan elintärkeää tällä matkallani Isän kotiin Taivaaseen.

 

 

Paras merkki

 

Eilen aamupäivällä aurinko ilahdutti valollaan monien syksyisten ja sateisten päivien jälkeen. Valo lankesi ikkunasta ja se muodosti iloisesti kuviota eteisen matolle asti. Jotain erikoista siinä oli, ajattelin. Siinä oli selvästi epätavallista oranssin tai punertavan sävyä. Katsoin ikkunasta, miltä itse aurinko näyttää. Sekin oli oudon punertava. Iltapäivän uutisissa tuli selitys. Hirmumyrsky Ophelia nostatti Saharan hiekkapölyä ilmakehään. Samoin Portugalin ja Espanjan metsäpaloista nousi ilmaan epäpuhtauksia. Ilmavirtaukset toivat pölyt Suomeen saakka ja auringon valo muuttui punertavaksi kulkiessaan pölykerroksen läpi. Erikoinen ilmiö keskellä päivää, merkillinenkin. Aamu- ja iltarusko on eri asia.

Eri yhteyksissä ihmiset kysyivät tai pyysivät Jeesukselta merkkiä, kuka missäkin  tarkoituksessa. Opetuslapset kysyivät, mikä on sinun tulemisesi ja tämän aikakauden päättymisen merkki. Fariseuksilla oli mielessään muut motiivit ja kysymykset. He tahtoivat koetella, onko Jeesus oikeasti sitä, mitä sanoi olevansa ja mitä kansa uskoi. He pyysivät, että näytä meille merkki taivaasta.

Näille kysyjille ei riittänyt, että Jeesus paransi sairaita, ruokki tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja kalalla. Kyllä ne olivat yliluonnollisia jumalallisia tekoja. Vielä jotakin muutakin piti olla. Kysyjiä ei oikein miellyttänyt, kun Jeesus kehotti sopimaan riitapuolen kanssa, lopettamaan vääryyden teko ja yleensäkin tekemään parannusta elämässään. Oliko Jeesuksella valta antaa syntejä anteeksi? Oliko hän Jumalan lähettämä? Oliko hän Jumala?

Samarialainen nainen kohtasi Jeesuksen Sykarin kaivolla. Jeesus sanoi: ”Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: ’Anna minulle juotavaa’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Jeesus lupasi vielä, että sitten ei enää ikinä tule jano ja siitä vedestä, jota hän antaa, tulee vastaanottajassa lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.

Nainen pyysi tätä vettä. ”Mene ja kutsu miehesi tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, vastasi nainen. ”Oikein puhuit sanoessasi: ’Ei minulla ole miestä.’ Viisi sinulla on ollut, mutta se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi.” Totuus tuli esille, sen täytyi tulla. Vielä keskusteltiin oikeasta Jumalan palvomispaikasta ja -tavasta. Nainen tiesi, että Messias oli tulossa. Hän ilmoittaa sitten kaiken.

Jeesus vastasi: ”Minä olen se, minä, joka puhun kanssasi.”

Nainen riensi kaupunkiin kertomaan miehestä, joka kertoi hänelle kaiken, mitä hän oli tehnyt. Ei kai hän vain ole Kristus? Nainen oli saanut riittävän merkin. Jeesus tiesi ja tunsi hänet ja hänen elämänsä läpikotaisin ja silti Jeesus oli valmis ja omasta aloitteestaan halukas antamaan naiselle elävää vettä, joka antaisi naiselle iankaikkisen elämän ja joka antaisi sydämeen ilon ja rauhan ja puhtauden.

Eikö paras merkki ole se, että sydämessä on rauha. Sydämen rauhan ja levon voi antaa ainoastaan Jeesus Kristus, Vapahtajamme, hän, joka on maksanut hinnan synneistämme. Hänen kanssaan voi pelotta kohdata nekin merkit, jotka ennakoivat tämän maailmanajan päättymistä.


 

Paluu diasporasta

 

Tapasin Estherin galilealaisella kibbutsilla. Hän ohjasi meitä vapaaehtoisia viheralueiden hoidossa ja opetti leikkaamaan kuihtuneet ruusunkukat oikealla tavalla. Esther oli muuttanut Israeliin Etelä-Amerikasta. Nyt hänen kotinsa oli tuo galilealainen kibbutsi. Hän oli yksi diasporasta palannut.

Myöhemmin eräällä matkallani Israelissa kävin silloin jo iäkkäämmän naisen kotona. Hän oli vuoteenomana, mutta kertoi omasta äidistään hyvin eloisalla tavalla. Äiti oli viety sisarensa ja vanhempiensa kanssa Auschwitziin. He olivat Unkarin juutalaisia. Äiti selvisi hengissä ja palasi Unkariin ja siellä tapaamani nainen syntyi. Israeliin he muuttivat 50-luvulla.

Olen tutustunut eri yhteyksissä niin Venäjältä kuin Yhdysvalloistakin Israeliin muuttaneita. Muuttajia saapuu Israeliin ympäri maailmaa kymmenistä maista. Se on ainutlaatuinen tapahtuma. Minkään muun kansan kohdalla ei ole vastaavaa. Tämä on paluuta hajotuksesta. Jumala hajotti Israelin kansan kaikkien kansojen sekaan, mutta Hän lupasi koota heidät jälleen heidän omaan maahansa.

Ensimmäinen suuri muuttoaalto, alija, tapahtui 1800-luvun lopulla. Silloin muuttajat tulivat lähinnä Itä-Euroopasta, myös Jemenistä. Ensimmäistä muuttoaaltoa seurasi monta uutta muuttoaaltoa. Hilda Andersson*, vuodesta 1927 vuoteen 1948 Öljyvuorella asunut ruotsalainen sairaanhoitaja, sai seurata elämää Israelissa kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän seurasi, miten juutalaiset ovat koettaneet päästä tähän maahan ”jalan, lentämällä, uiden, laivoilla ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla”. Vaikka toisen maailmansodan aikoina ja jälkeen juutalaisilla oli vaikeat olot eri maissa, sittenkin heidän saapumistaan maahan yritettiin rajoittaa ennen vuotta 1948. Kuvat huonokuntoisista ihmisiä täyteen lastatuista laivoista kertovat omaa kieltään.

Kuitenkin nämä varhaisessa vaiheessa maahan tulleet juutalaiset kuivattivat malariasuot, raivasivat maata viljelysmaaksi, istuttivat puita. Maa sai uuden ilmeen, karu ja kuiva maa alkoi tuottaa viljaa ja hedelmiä, kastelujärjestelmät kehitetiin. Onhan profeetta Hesekielin kautta Herra luvannut: ”Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte oksia ja kannatte hedelmää kansalleni Israelille, sillä se on jo tulossa, aivan lähellä. Katso, minä tulen teidän luoksenne, te Israelin vuoret, ja käännyn teidän puoleenne. Silloin teidät viljellään ja teihin kylvetään. Minä tuon paljon ihmisiä, koko Israelin heimon, teidän rinteillenne; kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan.” Hes. 36: 8-10.

Diasporasta paluu jatkuu edelleen. Israelin 8,7 miljoonan väestöstä juutalaisia on tällä hetkellä noin 6,5 miljoonaa ja kaikkiaan yhteensä eri maissa juutalaisia on noin 14 miljoonaa. Vuosittain maahan muuttavien määrä vaihtelee, kuten diagrammi vuosilta 1948 – 2016 osoittaa. Siitä voidaan havaita heti itsenäistymisen jälkeen korkeat pylväät. Silloin Israelin päässä poistuivat maahan tulon esteet.

Maahanmuutto Israeliin 1948 - 2016

Lähtömaissakin on ollut esteitä, juutalaisten ei annettu lähteä. Vuosien 1991 ja 1992 kohdalla on poikkeuksellisen korkeat muuttajamäärät. Hajonneen Neuvostoliiton alueilta tulivat nämä muuttajat ja koko yhdeksänkymmentäluvun ajan muutto oli runsasta. Vuonna 1991 toteutettiin esimerkiksi myös operaatio Solomon, ilmasilta toi yli 14000 Etiopian juutalaista Israeliin 36 tunnissa.

On Jumalan suunnitelma koota Israelin kansa takaisin omaan maahansa. Jumala toteuttaa suunnitelmansa oman aikataulunsa mukaan. ”Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka muovasi sinut, Israel: … Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi. Minä tuon sinun siemenesi idästä, lännestä minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä estä! Tuo minun poikani kaukaa ja tyttäreni maan ääristä, kaikki, jotka on otettu minun nimiini ja jotka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt.” Jes. 43:1, 5-7

Maahanmuuttajia on lapsista vanhuksiin. Asunnot, toimeentulo, terveydenhoito, työpaikat, koulutus, kaikki nämä ovat isoja haasteita Israelille. On opeteltava yhteinen kielikin. Maan pinta-ala ei ole iso. Joskus olen katsellut Juudean vuoria ja ajatellut, että vuoren rinteet antavat tilaa.

Nyt ollaan hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa, miten ja millä aikataululla toteutuvat Jumalan Israelille antamat lupaukset. Raamatussa on kymmeniä eri kohtia eri profeettojen kautta annettuina Israelin kansan paluusta hajaannuksesta takaisin omaan maahansa. Sen toteutumisvaihe on nyt menossa.

*Kirja: Hilda Andersson, Israel keväällä 1948

Sinun vierelläsi

Sinun vierelläsi

Kaukaa on helpompi katsella monia vaikeita asioita kuten nälkää tai sairautta, onnettomuuksia tai kuolemaa. Tuntemattomista ei pysty kovin suurta tuskaa tuntemaan, ainakaan hetkeä pidempään. Se on niin, sillä ihmisinä meillä ei ole siihen riittävää kykyä. Kun taas kaikki tuollainen koskettaa omaa perhettä, läheisiä rakkaita, ystäviä, silloin meidänkin sydämeemme koskee.

Kansa huusi Jeesuksen ristille. Se oli yllytetty siihen. Jeesuksen lähipiiri seisoi ristin edessä.

Jeesuksella oli ystävä, joka aiemmin edellisenä päivänä oli napannut miekalla korvan pois kiinniottajalta. Silloin Pietari ei omasta puolestaan vielä pelännyt. Hiilivalkealla hän sitten kielsi Jeesuksen ja poistui katkerasti itkien paikalta. Jo paljon aikaisemmin ennen noita päiviä Jeesus oli sanonut ja myöhemmin vahvisti sanansa Pietarille: ”Kun kerran palajat vahvista veljiäsi.”  Jeesus ei hylännyt Pietaria.

Jeesuksen sovitustyö koskee kaikkia. Ei ole poikkeuksia. Näin uskon. ”Kun kerran palajat…”

Toiset halusivat kivittää langenneen naisen. Jeesus ei. Jeesus herätti lesken ainoan pojan, joka oli kuollut. Hän paransi Betesdan lammikolla liikuntakyvyttömän miehen, jolla ei ollut ketään omaa läheistä ihmistä.

Jeesuksella on sydäntä ja sääliä jokaista ihmistä kohtaan. Hänellä on kyky tuntea ihmisen sydämen ahdistus. Hän on Jumala, rakastava Jumala.

Julkisuus on armoton siellä oleville ihmisille, etenkin silloin, kun jotakin ikävää sattuu. Alashuutajia riittää. Kuka tuntee heidän sydämensä kivun?

Mieluummin kuin että liittyisimme sormella osoittajien joukkoon, mieluummin meidän tulisi rukoilla heidän puolestaan, jotka ovat elämässään vaikeassa kohdassa.

”Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina. Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra.” Psalmi 9: 10, 11.

 

Jos jotakin voit!

Olen Jumalalle hyvin kiitollinen niistä ihmisistä, jotka rukoilevat puolestani. Edes kaikkia heistä en tiedä. Jotkut rukoilevat puolestani, kun olen sitä pyytänyt. On myös heitä, joiden sydämeen Jumalan Pyhä Henki on vaikuttanut halun muistaa minua jatkuvasti rukouksin. Se on suuri siunaus.

Nuo rukoukset eivät ole olleet tuloksettomia. Voin hyvin jäljittää elämästäni niiden vaikutuksia alkaen uskoontulosta, työhön sijoittumisesta aina sairaudesta paranemiseen asti. Puhumattakaan siitä yleisestä siunauksesta, mitä ne elämääni tuovat. Nuo nimetyt tapahtumat ovat hyvin henkilökohtaisia asioita. Juuri ne osoittavat minulle, etteivät rukoukset ole turhia, ja ne osoittavat Jumalan voiman ja hänen halunsa olla mukana yksityisenkin ihmisen elämässä.

Rukouksen tarvetta on. Varmaan on hyvä jakaa taakkoja toisten kanssa. On helppoja ja vaikeita asioita, mutta ne kaikki ovat tärkeitä. Hyvin usein itse olen ollut tilanteessa, jossa isä tai äiti pyytää esirukousta lapsensa tai lapsenlapsensa puolesta. Siinä isä ja äiti ovat ilmaisseet herkimmän kohdan omassa sydämessään. Se on rakkauden ansiosta. On tärkeätä puhua noista asioista Jumalalle.

Mies oli poikansa tähden ylipääsemättömässä tilanteessa. Kirjanoppineillakin oli sanansija opetuslapsia kohtaan, kun opetuslapset eivät pystyneet auttamaan poikaa. Niinpä asiasta väiteltiin. Paikalle tuli Jeesus. Mies kertoi asian Jeesukselle sanoin: "Jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä." Jeesus vastasi: " 'Jos jotakin voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". Isä parahti: "Minä uskon; auta minun epäuskoani". Mark 9: 14 - 27. Se, mitä opetuslapset eivät kyenneet tekemään, sen teki Jeesus. Hän paransi ja vapautti pojan vaivastaan.

Ratkaisevaa ei ole uskonmäärä ei mitta, vaan kohde, jolle rukoukset osoitetaan. Ei ongelman laatu, vaikeus tai helppous, tarpeen pienuus tai suuruus, vaan kohde, jolle rukoukset osoitetaan. Hän, Jeesus Kristus, jolle rukouksemme esitämme, Hän on voimallinen. Hän voi, kykenee ja osaa ratkaista asioita ja auttaa.

Vaikka ei pystykään selittämään läheskään kaikkea, mitä rukouksessa tapahtuu, niin rukous on hyvin kiehtova asia. Viime aikoina olen yhä enemmän ihmetellyt ja miettinyt sitä, miten valtavat mahdollisuudet rukoukseen liittyy. Jumala on antanut omasta tahdostaan meille tällaisen suuren lahjan. Voimme sitä ilolla käyttää siunaukseksi toinen toisillemme.